Nämä kuuluisat kuvat Suomen sotahistoriasta ovatkin lavastettuja

Julkaistu:

Varjot paljastavat kuuluisat Viipurin kuvat lavastuksiksi.
Emeritusprofessori Ohto Manninen ja Viipurin-tuntija Kyösti Rainila väittävät perjantaina ilmestyneessä kirjassaan Viipuri menetetty - Rintama horjuu 1944 (Otava), että useat Viipurin taisteluksi esitetyiksi väitetyistä kuvista ovat lavastuksia. Tämän paljastavat muun muassa vääränlaiset varjot.

Viipuri menetettiin Neuvostoliitolle taistelussa 70 vuotta sitten. 20. kesäkuuta käyty taistelu oli käytännössä ohi yhdessä iltapäivässä, kun aseiltaan ja miesmäärältään ylivoimaiset neuvostojoukot mursivat suomalaisten linjat ja nämä pakenivat sekasorrossa. Tapahtuma on Suomen sotahistorian kiistellyimpiä.

Kiistaa on nyt myös tuota tapahtumaa todistavasta kuvamateriaalista. Mannisen ja Rainilan mukaan Viipurissa ei ollut 20. kesäkuuta 1944 yhtään Suomen armeijan TK-kuvaajaa.



Tunnetussa kuvassa lääkintäryhmä hoivaa haavoittunutta "jossain Viipurissa". Varjojen ja valaistuksen perusteella kuva on otettu keskipäivällä, mikä ei sovi Viipurin taistelun aikatauluun.

Kuvauspaikka ei ole tunnistettavissa Viipurissa, eikä siinä olevan puhelinpylvään tyylisiä ollut kaupungissa.

Lisäksi kuvan päiväys on 26. kesäkuuta, jolloin kaupunki oli jo neuvostoliittolaisilla.

Toinen tunnettu kuva on moottoripyörämiehestä, joka kulkee siltaa pitkin Viipurin linnan ohi. Kuvan aitoutta on epäilty aiemminkin. Kirjan tekijöiden mukaan kuva on varjon perusteella otettu kello 12–13, jona silta olisi taistelupäivänä ollut täynnä miehiä. He uskovat, että kuva on otettu 18. kesäkuuta.



Kolmannessa kuvassa jalkaväkiryhmä ohittaa Viipurin tuomiokirkon jäännökset. Kuvan on väitetty olevan iltapäivältä 20.6. Varjojen perusteella se on kuitenkin otettu aamulla kello 6.20–7.40 ja saattaa olla jo taistelua edeltävältäkin päivältä.

Mannisen ja Rainilan mukaan myös useat tunnetut venäläisten Viipurin valtauksesta ottamat filmit ja kuvat ovat myöhempiä lavastuksia. Osaa kuvatuista "suomalaisista sotavangeista" he väittävät univormua vaihtaneiksi venäläisiksi. Sen paljastavat saman kuvasarjan kuvat, joissa seinillä on jo venäjänkielisiä julisteita.

Rainilan mukaan Suomenkin televisiossa on vuosikymmeniä esitetty venäläisten propagandafilmiinsä kuvaamia otoksia aitoina Viipurin tapahtumien kuvauksina.

Stalin halusi Kymijoelle



Tali-Ihantalan suurtaistelussa kesä-heinäkuussa 1944 Stalinille selvisi, että Suomen armeija ei olisi välittömästi lyötävissä. Hän luopui vaatimasta ehdotonta antaumusta. Stalin asetti tavoitteeksi ehdollisen antautumisen, joka takaisi pääsyn Kymijoelle, joka oli myös Neuvostoliiton suurhyökkäyksen sotilaallinen tavoite. Näin arvioi professori Ohto Manninen uudessa kirjassa.

Kymijoella kulki Ruotsin ja Venäjän raja vuoteen 1743 asti.



Lisäksi olisi haluttu tukikohtia Suomen rannikolta ja neuvostomyönteinen hallitus. Länsivaltojen vaatimuksesta Suomen itsenäisyys olisi kuitenkin ainakin aluksi säilytetty.

Jo heinäkuun lopulla Stalinin mieli muuttui taas. Hän antoi ymmärtää, että ei vaatisi enää edes ehdollista antautumista. Edellytyksenä aseiden hiljenemiseen oli Mannerheimin valitseminen presidentiksi. Stalin luotti siihen, että Mannerheim tunsi vastenmielisyyttä Hitleriä kohtaan ja että vain hän saisi koko Suomen armeijan puolelleen rauhaan.

Viipurin valloitus oli ollut tärkeä voitto Stalinille, mutta kun Neuvostoliiton suurhyökkäys Saksaa vastaan Valko-Venäjällä oli alkamassa, joukot tarvittiin Stalinin mielestä siellä. Mannisen mukaan Kannaksen suurhyökkäyksen komentaja, Viipurin valloituksen ansiosta marsalkaksi korotettu Leonid Govorov kävi 11. heinäkuuta 1944 pyytämässä Stalinilta joukkoja ja lupaa hyökkäyksen jatkamiseksi. Stalinin päätös oli toinen. Hän käski Govorovin siirtyä Karjalan kannaksella puolustukseen.

Karkureita ei tavallista enempää


Viipuria viime vaiheessa puolustaneesta suomalaisesta 20. prikaatista tuli syntipukki sille, että Suomen toiseksi suurin kaupunki menetettiin käytännössä yhdessä iltapäivässä 20. kesäkuuta 1944. Prikaatin karkuruudesta ja niiden rankaisusta joukkoteloituksilla on kerrottu ja kehitelty hurjia tarinoita.



Ohto Mannisen mukaan prikaatissa oli karkureita 181, jos karkureiksi laskettiin ne, jotka eivät pysähtyneet, kun prikaati koottiin uudestaan Kivensalmen länsipuolella. 23.–30. kesäkuuta 1944 sotapoliisi toimitti takaisin prikaatiin 210 miestä. Se ei ollut poikkeuksellinen määrä Kannaksen suurhyökkäyksen aikana. Muun muassa jalkaväkirykmentit 5. ja 13. hajosivat pahoin.

20. prikaatin miesten pysäyttämiseksi annettiin kyllä käskyjä, jolla pysähtymättä jättäviä uhattiin ampumisella. Niitä ei tarvinnut laittaa toteen.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt