Sebastian

Kotimaa

Taiteilija tyrmistyi muotokuvakiistan uudesta käänteestä: "Olen joutunut pelinappulaksi"

Julkaistu:

Taiteilija Soile Yli-Mäyry kertoo, ettei hän aio suostua hankintasopimuksen purkamiseen.
Ilta-Sanomat uutisoi aiemmin torstaina, kuinka Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiirin johtaja Jaakko Pihlajamäki kirjoitti blogissaan purkavansa hankintasopimuksen kohua herättäneestä ex-kansanedustaja Jukka Vihriälän (kesk) 30 000 euron muotokuvasta. Vihriälä on sairaanhoitopiirin pitkäaikainen luottamusmies.

"Keskusteltuani taiteilija Yli-Mäyryn ja puheenjohtaja Ranta-Muotion kanssa muotokuvasta olen päätynyt siihen, että puran hankintasopimuksen", Pihlajamäki kirjoitti.

Muotokuvan maalaaja, taiteilija Soile Yli-Mäyry kertoo, ettei aio suostua hankintasopimuksen purkamiseen.

– Olisin todella hölmö, jos tässä tilanteessa vetäisin itseni ulos sopimuksesta. Olen joutunut pelinappulaksi.

– Sopimus on aikamoinen paperi, ei sitä voi yksimielisesti purkaa, Yli-Mäyry puuskahtaa.

Yli-Mäyryn mukaan maalauksesta sovittiin noin vuosi sitten eikä silloin taulun hinta tai kohde olleet ongelmia. Taiteilijan mukaan mahdollisista ongelmista olisi pitänyt puhua ennen sopimuksen tekemistä eikä nyt, kun maalaus on työn alla.

Vihriälän muotokuvalla on hintaa 30 000 euroa. Yli-Mäyryn mukaan hinta on linjassa muiden hänen tekemiensä muotokuvien kanssa.

Taiteilija harmittelee myös sitä, että kohde on aiheuttanut niin paljon närää. Jukka Vihriälä joutui syksyllä 2009 eroamaan Nuorisosäätiö-sotkun takia RAY:n hallituksen puheenjohtajan paikalta. Hänet tuomittiin kahdeksan kuukauden ehdolliseen vankeusrangaistukseen lahjuksen ottamisesta ja virkavelvollisuuden rikkomisesta.

– Onhan se kohtuutonta, että ihmisen kaikki hyvät asiat, joita hän on elämässään tehnyt mitätöidään tuomion takia.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Radiojuontajaa odotti pankkiautomaatilla muhkea yllätys – edellisen asiakkaan kuitti löi ällikällä

    2. 2

      Ruotsin perhesurma: Oliko harvinainen oireyhtymä syy vanhempien julmaan päätökseen?

    3. 3

      Las Palmasista palaavien kovan onnen matkaajien viimeinenkin lento myöhässä

    4. 4

      Nelihenkinen perhe löytyi kuolleena Ruotsissa – vanhempien allekirjoittama kirje paljasti järkyttävän motiivin

    5. 5

      Rocklegenda Tom Pettyn kuolinsyy selvisi

    6. 6

      Uusi pakastepizza sai legendan maineen, mutta monessa Lidlissä ovat vastassa vain tyhjät laarit: ”Nähty täällä”, ihmiset vinkkaavat toisilleen

    7. 7

      Radiojuontaja haki asuntolainaa Nordeasta, virkailija kehotti palaamaan kotimaahan – näin vastaa pankki

    8. 8

      Jari Sillanpään kodista löytyi nestepusseja – poliisi hämmästyi käyttösyystä: ”En ole koskaan kuullut tällaisesta”

    9. 9

      Norwegianin Dreamliner rikkoi Atlantin ylityksen nopeusennätyksen – lensi ääntä nopeammin

    10. 10

      Lähes 50 kiloa laihtunut Antti Railio Iskelmällä rankasta vuodestaan: ”Erosin puolisostani ja se vei aika syviin vesiin”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Meghan Markle rikkoi räikeästi protokollaa kouluvierailulla – teki kuninkaallisilta tiukasti kielletyn eleen

    2. 2

      Nelihenkinen perhe löytyi kuolleena Ruotsissa – vanhempien allekirjoittama kirje paljasti järkyttävän motiivin

    3. 3

      Pikkulapsi sairaalaan Las Palmasin lentohelvetistä – kapinoivat matkustajat vaativat tavaroitaan lentokoneesta

    4. 4

      Espoosta paljastui järkyttävä suhdehelvetti: Oma mies hakkasi naista vuosien ajan joka viikko ja raiskasi kerran kuussa

    5. 5

      Radiojuontajaa odotti pankkiautomaatilla muhkea yllätys – edellisen asiakkaan kuitti löi ällikällä

    6. 6

      Mitä kuuluu Poliisiopisto-elokuvien tähdille? Näin heille kävi 80-luvun hittielokuvien jälkeen: lääkeyliannostus, traaginen kuolema...

    7. 7

      Uusi pakastepizza sai legendan maineen, mutta monessa Lidlissä ovat vastassa vain tyhjät laarit: ”Nähty täällä”, ihmiset vinkkaavat toisilleen

    8. 8

      Jari Sillanpään kodista löytyi nestepusseja – poliisi hämmästyi käyttösyystä: ”En ole koskaan kuullut tällaisesta”

    9. 9

      Radiojuontaja haki asuntolainaa Nordeasta, virkailija kehotti palaamaan kotimaahan – näin vastaa pankki

    10. 10

      Näin Jari Sillanpää kertoi poliisille huumeiden käytöstä – lue kuulustelu sanasta sanaan: ”Nautin polttamalla amfetamiinia”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Äiti aavisti pahaa, kun Sanna-Marin Facebook-kuva oli vaihtunut yöllä – kodista paljastui kauhein mahdollinen painajainen

    2. 2

      Kun Teemu syntyi, isä otti hatkat: sai selityksen 18 vuoden jälkeen Kadonneen jäljillä -sarjassa – Näin kävi, kun kamerat sammuivat

    3. 3

      Näin näännytetty 17-vuotias pakeni ikkunan kautta vanhempiensa kidutusta ja pelasti 12 sisarustaan – keksi kännykän hätäkikan, poliisi ylistää

    4. 4

      Autoilija ajoi ikkunat huurussa ABC-asemalle, eikä poliisi ”ollut 20 vuoden aikana nähnyt yhtä tyhmää miestä”

    5. 5

      Isän karmiva aavistus osui oikeaan: Päätti toimia vastoin poliisin ohjeita ja löysi poikansa viime hetkellä

    6. 6

      Anna-Leena Härkönen ärsyyntyi Teneriffan-lennollaan rasittavasta ilmiöstä koneen vessajonossa – oletko huomannut tällaista käytöstä?

    7. 7

      Palkittu muusikko kävi käsiksi ja roikkui juontajan rinnuksissa – haukkui gaalassa Ylen, helsinkiläiset ja Lilli Paasikiven

    8. 8

      Hugh Hefnerin leski Crystal, 31, palasi julkisuuteen täysin muuttuneena – povipommityyli on nyt historiaa: elelee elatusmaksuilla

    9. 9

      13 sisarusta löydettiin kammottavista oloista kotoaan Yhdysvalloissa – vanhemmille syytteet kidutuksesta

    10. 10

      Näin Jari Sillanpää kertoi poliisille huumeiden käytöstä – lue kuulustelu sanasta sanaan: ”Nautin polttamalla amfetamiinia”

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Radiojuontajaa odotti pankkiautomaatilla muhkea yllätys – edellisen asiakkaan kuitti löi ällikällä

    2. 2

      Ruotsin perhesurma: Oliko harvinainen oireyhtymä syy vanhempien julmaan päätökseen?

    3. 3

      Las Palmasista palaavien kovan onnen matkaajien viimeinenkin lento myöhässä

    4. 4

      Nelihenkinen perhe löytyi kuolleena Ruotsissa – vanhempien allekirjoittama kirje paljasti järkyttävän motiivin

    5. 5

      Rocklegenda Tom Pettyn kuolinsyy selvisi

    6. Näytä lisää