Severi

Kotimaa

Poliisi varoittaa juhlijoita härskistä huijauksesta - lempeäkin tarjottu

Julkaistu:

Sisä-Suomen poliisi varoittaa ennen pikkujoulukauden alkua etenkin Tampereella kasvaneesta rikosilmiöstä.
Poliisin tietoon on kuluneen vuoden aikana tullut yli 30 tapausta, joissa humalainen kulkija on houkuteltu auton kyytiin kotiinkuljetuksen varjolla. Lopulta huijatun tili on tyhjennetty.

Poliisin mukaan tekotapa on ollut toistuvasti sama: voimakkaassa humalassa ollut mies on houkuteltu autoon puolen yön jälkeen keskustan ravintolasta, ravintolan edestä tai kadulta kävelemästä. Ystävälliset kyydin tarjoajat ovat luvanneet kyydin kotiin pientä korvausta vastaan.

Tarjolla myös lempeä
ja virvokkeita

Poliisin mukaan joissakin tapauksissa tarjolla on ollut myös lempeä tai virvokkeita kyydin aikana.

Matka on jatkunut niin sanotulle kylmälle bensa-asemalle, missä kyytimaksu on hoidettu tankkaamalla autoa muutamalla kympillä. Tässä yhteydessä pankkikortin tunnusluku on jäänyt tarkkailijoiden mieleen.

Matkan jatkuessa pankkikortti on kaivettu lompakosta ja tili nostettu tyhjäksi automaatilla. Joissain tapauksissa pankkikortti on palautunut huomaamatta omistajansa lompakkoon, välillä kortti on jäänyt huijareiden haltuun.

Poliisin mukaan kyyditettävä on vain harvoin päässyt kotiovelleen. Yleensä hän on päätynyt kävelemään kadulle kaukana kotoaan.

Muistikuvat
hataria

Rikoksen uhrit muistavat yön tapahtumista yleensä erittäin huonosti.
Jälkikäteen he ovat havainneet, että tililtä on hävinnyt useitakin tuhansia euroja rahaa. Pienimmät summat ovat olleet muutamia satasia, suurin tiedossa oleva summa on ollut 6400 euroa.

Kyytejä tarjonneet huijarit ovat liikkuneet eri autoilla ja eri kokoonpanoissa. Liikkeellä on ollut pelkästään miehistä tai naisista koostuvia ryhmiä sekä sekakokoonpanoja.

Poliisi kehottaa pikkujoulujuhlijoita miettimään kotiinpaluuta jo etukäteen. Tuttavan kanssa sovittu kyyti, oikeat taksit ja julkiset kulkuneuvot ovat turvallisia vaihtoehtoja.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Maria Veitola laukoo suorat sanat Tomi Metsäkedon Tähdet, tähdet -potkuista – ”Hänellä on selkeä ongelma”

    2. 2

      Kuva näyttää pettymyksen hetken – Verstappen joutui nielemään katkeran tappion, Räikkönen hyötyjänä

    3. 3

      Huimaa draamaa F1-kisassa – Räikkönen nousi sittenkin palkintopallille!

    4. 4

      Video: Kaikkien aikojen valtavin luonnonilmiö Suomessa – ”Kuin lähestyvän pikajunan kohina”

    5. 5

      Räikkönen ei revitellyt palkintojenjaossa – vastaili Usain Boltille aurinkolasit päässään: ”Olin todella pettynyt”

    6. 6

      Usain Bolt nauratti Kimi Räikköstä USA:ssa – juoksijalegenda löysi yhteisen tekijän Kimin kanssa

    7. 7

      Työttömät kieltäytyivät työstä aina samalla selityksellä – teollisuuspohatan vastaveto saikin hakijan leuan loksahtamaan

    8. 8

      Thaimaalaista Marisaa vietiin, kun Pattayan baarikadulla asteli vastaan suomalainen Mauri: ”Olen onnen nainen, kun sain hyvän miehen”

    9. 9

      Yle: Mika Myllylän Olivia-tytär kuuli isänsä kuolemasta kesken huvipuistoretken – osasi odottaa uutista: ”Sitä sai pelätä jo aiemmin”

    10. 10

      Valtteri Bottas tuskaili pilalle mennyttä kilpailuaan CMorella – ”Kaikki näytti hyvältä vielä 15 kierrosta ennen loppua”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Työttömät kieltäytyivät työstä aina samalla selityksellä – teollisuuspohatan vastaveto saikin hakijan leuan loksahtamaan

    2. 2

      Thaimaalaista Marisaa vietiin, kun Pattayan baarikadulla asteli vastaan suomalainen Mauri: ”Olen onnen nainen, kun sain hyvän miehen”

    3. 3

      Leivinuunin ”lisälaite” yllätti pariskunnan – tunnelmallinen lauantai-ilta meni pilalle

    4. 4

      Pitkä ennuste julki: Näin talven ensimmäiset merkit saapuvat Suomeen

    5. 5

      Räikkönen nousi dramaattisesti palkintokorokkeelle! Hamilton voittoon – IS seurasi Yhdysvaltain GP:tä

    6. 6

      Video: Kaikkien aikojen valtavin luonnonilmiö Suomessa – ”Kuin lähestyvän pikajunan kohina”

    7. 7

      MTV: Janna joutui äkillisesti sairaalahoitoon – jää pois illan Tähdet, tähdet -lähetyksestä

    8. 8

      Ensi viikon lauha sää peruttu – tilalle lunta ja räntää

    9. 9

      Pelastaja kertoo karmeasta näystä Tehtaankadulla 20 vuotta sitten: ”Täällä on tapahtunut teloitus” – sitten sattuma vei hänet lähelle poliisimurhaajaa

    10. 10

      Harvinainen näky: Kaikki elossa olevat USA:n ex-presidentit saapuivat lavalle hyväntekeväisyyskonsertissa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Työttömät kieltäytyivät työstä aina samalla selityksellä – teollisuuspohatan vastaveto saikin hakijan leuan loksahtamaan

    2. 2

      Dopingtuomion saaneen Therese Johaugin ulkoinen olemus on jotain aivan muuta kuin kaksi kuukautta sitten – katso kuvat

    3. 3

      Huomaatko erikoisen yksityiskohdan? 19-vuotiaan Lisan viaton bikinikuva kummastuttaa Instagramissa

    4. 4

      Leivinuunin ”lisälaite” yllätti pariskunnan – tunnelmallinen lauantai-ilta meni pilalle

    5. 5

      Tutut liikennemerkit muuttuvat sukupuolineutraaleiksi – katso kuvat!

    6. 6

      Näin päättyi Napakymppi-parin Ikaalisten matka – piikki auki, Ville jätti taksit maksamatta: ”Odotin, milloin pääsen pois”

    7. 7

      Nuoren Emman netti-ihastus olikin kaljuuntuva, 53-vuotias kauppias – sen jälkeen tapahtui jotain käsittämätöntä

    8. 8

      Lahdesta löytynyt vainaja edelleen tunnistamatta – poliisi julkaisi poikkeuksellisesti kuvan ruumiista

    9. 9

      Kova väite K-Supermarketin kalatiskin kikasta ja takahuoneen tapahtumista – 22-vuotias Miss Tampere kertoo olevansa yksi kauppiaan uhreista

    10. 10

      Thaimaalaista Marisaa vietiin, kun Pattayan baarikadulla asteli vastaan suomalainen Mauri: ”Olen onnen nainen, kun sain hyvän miehen”

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Maria Veitola laukoo suorat sanat Tomi Metsäkedon Tähdet, tähdet -potkuista – ”Hänellä on selkeä ongelma”

    2. 2

      Kuva näyttää pettymyksen hetken – Verstappen joutui nielemään katkeran tappion, Räikkönen hyötyjänä

    3. 3

      Huimaa draamaa F1-kisassa – Räikkönen nousi sittenkin palkintopallille!

    4. 4

      Video: Kaikkien aikojen valtavin luonnonilmiö Suomessa – ”Kuin lähestyvän pikajunan kohina”

    5. 5

      Räikkönen ei revitellyt palkintojenjaossa – vastaili Usain Boltille aurinkolasit päässään: ”Olin todella pettynyt”

    6. Näytä lisää