Satu, Luukas

Kotimaa

3-vuotias poika löydettiin tajuttomana pinnan alta uimahallissa Helsingissä

Julkaistu:

PELASTUMINEN
Helsingin Mäkelänrinteen uimahallissa sattui lauantai-iltapäivänä vakava vaaratilanne, kun 3-vuotias poika löydettiin tajuttomana veden alta.
Uinninvalvojien ja asiakkaan ripeä toiminta pelasti pikkupojan hukkumiselta.

Uimahallin asiakas huomasi opetusaltaassa veden alle painuneen lapsen, nosti tajuttoman pojan pintaan ja huusi uinninvalvojat paikalle.

Muutaman metrin päässä ollut uinninvalvoja tuli nopeasti paikalle ja aloitti elvytyksen yhdessä sairaanhoitajana työskentelevän asiakkaan kanssa.

- Elvytys aloitettiin välittömästi ja lapsi virkosi nopeasti, Mäkelänrinteen uimahallin hallipäällikkö Nipa Aven kertoo.

Poika toimitettiin virkoamisen jälkeen ambulanssilla sairaalaan.

Pikkupoika oli ollut uimahallissa isoäitinsä ja toisen pikkulapsen kanssa. Isoäiti oli viereisessä lastenaltaassa toisen lapsen kanssa, kun 3-vuotias oli leikkinyt lastenaltaan ja opetusaltaan välillä heitellen sukelluskiekkoa.

Aven kertoo, että elvytystapauksia sattuu ainakin Mäkelänrinteen uimahallissa harvoin.

- Sairauskohtauksia sattuu usein, mutta elvytystilanteet ovat harvinaisempia.

- Tämä oli ripeää ja oikeaoppista toimintaa sekä uinninvalvojilta että asiakkailta. Kaikki meni just eikä melkein, Aven kiittelee.
Näitä luetaan!
  1. 1

    Olympiavoittaja rikkoi hiljaisuuden 27 vuoden jälkeen – kertoi joutuneensa 15-vuotiaana lajilegendan raiskaamaksi

  2. 2

    Kommentti: Hallitus on hädässä – Sipilä on jo kysynyt Sdp:tä kokoomuksen tilalle

  3. 3

    TM: Näin käy, jos Audin, Seatin, Skodan tai VW:n öljyä syövän moottorin jättää korjaamatta – ja lisää vain halvinta mahdollista öljyä

  4. 4

    Mies yritti iskeä plusmalli Marjaanaa yökerhossa – ei saanut vastakaikua: lyttäsi järkyttävällä tavalla

  5. 5

    Keskustan kansanedustaja aloitti sanasodan kokoomusta vastaan: ”Neuvottelut ovat pelkkää farssia”

  6. 6

    Huomaatko erikoisen yksityiskohdan? Khloé Kardashianin lemmekäs kuva hämmentää faneja

  7. 7

    Moskovan arkistot: Näin Kekkonen kaatoi Suomen hallitusta Neuvostoliiton kanssa

  8. 8

    Tutut liikennemerkit muuttuvat sukupuolineutraaleiksi – katso kuvat!

  9. 9

    Jane voitti lotossa jättipotin 17-vuotiaana – tuhlasi rahat rintoihin ja peppuun: Jakaa netissä kuvia ylpeänä

  10. 10

    Kolmea Suomen kansalaista syytetään terroristisessa tarkoituksessa tehtävän rikoksen valmistelusta

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Tutut liikennemerkit muuttuvat sukupuolineutraaleiksi – katso kuvat!

  2. 2

    Jane voitti lotossa jättipotin 17-vuotiaana – tuhlasi rahat rintoihin ja peppuun: Jakaa netissä kuvia ylpeänä

  3. 3

    Olli Turusella, 33, on yli 30 sijoitusasuntoa ja velkaa yli miljoona euroa

  4. 4

    Dopingtuomion saaneen Therese Johaugin ulkoinen olemus on jotain aivan muuta kuin kaksi kuukautta sitten – katso kuvat

  5. 5

    Elvis Presleyn harvoin julkisuudessa nähdyt kaksos-lapsenlapset ihastuttivat – poseerasivat äidin rinnalla suloisina

  6. 6

    Nainen jäi oman autonsa alle ja kuoli – yritti pysäyttää mäessä valuvan ajoneuvon Sipoossa

  7. 7

    Helsinkiläinen Diana, 43, on geneettisesti sekä mies että nainen – päivittäin viestejä innostuneilta miehiltä

  8. 8

    Mies yritti iskeä plusmalli Marjaanaa yökerhossa – ei saanut vastakaikua: lyttäsi järkyttävällä tavalla

  9. 9

    Säilytätkö sinäkin maitopurkin jääkaapin ovessa? Se voi olla virhe – näin täytät jääkaapin oikein

  10. 10

    Helsingin kaupunki antoi rakennuksen anarkistisille talonvaltaajille – 5 kuukauden vuokrat maksamatta: ”Prosessit eivät ole aivan kohdillaan”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Huomaatko erikoisen yksityiskohdan? 19-vuotiaan Lisan viaton bikinikuva kummastuttaa Instagramissa

  2. 2

    Dopingtuomion saaneen Therese Johaugin ulkoinen olemus on jotain aivan muuta kuin kaksi kuukautta sitten – katso kuvat

  3. 3

    Onko tässä erikoisin hääkuva ikinä? Kreikkalaiskappeli kielsi ulkomaalaisparien häät rivon kuvan seurauksena

  4. 4

    Aku Hirviniemi katosi vuosi sitten äkisti julkisuudesta – nyt hän kertoo, mitä silloin tapahtui: ”Tuijotin vain tyhjyyteen”

  5. 5

    Jopa miljoonia uhreja – kävitkö vuoden sisällä suositulla pornosivustoilla?

  6. 6

    Tällaisen elämän miljardööri Niklas Herlin eli – muistokirjoitus

  7. 7

    Madonnaa, 59, syytetään räikeästä kuvanmuokkauksesta – tuoreet kuvat kertovat totuuden: ”Tämä on jo noloa”

  8. 8

    Matti Ahde kertoo sairaudestaan ja yhä jatkuvista hoidoista – ”Tilanne on vakava”

  9. 9

    Tutut liikennemerkit muuttuvat sukupuolineutraaleiksi – katso kuvat!

  10. 10

    Niklas Herlin on kuollut

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Olympiavoittaja rikkoi hiljaisuuden 27 vuoden jälkeen – kertoi joutuneensa 15-vuotiaana lajilegendan raiskaamaksi

  2. 2

    Kommentti: Hallitus on hädässä – Sipilä on jo kysynyt Sdp:tä kokoomuksen tilalle

  3. 3

    TM: Näin käy, jos Audin, Seatin, Skodan tai VW:n öljyä syövän moottorin jättää korjaamatta – ja lisää vain halvinta mahdollista öljyä

  4. 4

    Mies yritti iskeä plusmalli Marjaanaa yökerhossa – ei saanut vastakaikua: lyttäsi järkyttävällä tavalla

  5. 5

    Keskustan kansanedustaja aloitti sanasodan kokoomusta vastaan: ”Neuvottelut ovat pelkkää farssia”

  6. Näytä lisää