Ismo

Kotimaa

Suomen pääministerin sijainen muuttui eilen papukaijaksi – katso hokemavideo Antti Rinteestä

Julkaistu:

Nyt todetaan
Haluan todeta, että...
Muistatko vielä hokeman ”aivan ensimmäiseksi haluan kiittää”, jota toistelemalla SDP:n silloinen puheenjohtaja Jutta Urpilainen sai lisänimen ”papukaija-Urpilainen”.

Nyt iskee hänet syrjäyttänyt demaripomo, puolueen puheenjohtaja, valtiovarainministeri Antti Rinne!

Ministeri Rinteen käyttämä fraasi on ”haluan todeta, että”.

Kun eilistä eduskunnan täysistunnon suullista kyselytuntia oli käyty vähän päälle 22 minuuttia, oli Antti Rinne ehtinyt toteamaan fraasin sen aikana jo 15 kertaa.

Liekö väliaikainen asema vaikuttanut Rinteen kielenkantoihin: Täysistunnossa valtiovarainministeri Rinne toimi pääministerin sijaisena.

Myös edustaja Kimmo Sasi (kok.) innostui eilen toteamaan, mihin pääministerin sijainen vastasi vastatoteamuksella.

Näitä asioita Antti Rinne halusi todeta:

-    että tiukka menokuri jatkuu.
-    että tässä budjetissa hallitus esittää usean sadan euron lisäyksiä infrahankkeisiin.
-    että ollaan viety asioita eteenpäin ja ollaan tehty rakennemuutoksia.
-    että käsitykseni mukaan nämä kuntien tehtävien velvoitteiden karsimista koskevat esitykset kulkevat eduskunnalle sovitussa ajassa.
-    että hallituksen puolella on halua ryhtyä yhteistyössä järjestöjen kanssa hakea keinoja, joilla kyetään ensi talvea varten varautumaan.
-     että tämän vuoden lisäbudjetissa 48 miljoonaa euroa on osoitettu nopeasti käynnistyvien infrahankkeiden rahoittamiseen.
-    että tässä taustalla on talouden kasvun painopisteen siirtyminen Aasiaan Kiinan avattua markkinansa.
-    että pidän ylijohtaja Vartiaisen puheita harkitsemattomina ja epäasiallisina - sen haluan tässä todeta.
-    että meillä on tehty paljon raportteja ja selvityksiä.
-    että tällä hetkellä meillä kellään ei ole käsitystä siitä, mitä stressitestien tuloksena tulee olemaan.
-    että olen käynnistänyt prosessin omassa ministeriössä sen suhteen, että löytyisi uusia elementtejä, joilla nopeasti saataisiin luotua uutta työtä.
-    että maat eivät ole veljiä keskenään tässä suhteessa.
-    että me tarvitaan nyt useita eri puheenvuoroja tähän talouskeskusteluun.
-    että kyllä meillä on muitakin keinoja, kuin tämä sisäinen devalvaatio euro-olosuhteissa.
-    että Suomen tie on se, että löydetään pysyvää kasvua, pysyviä työsuhteita ja haetaan parempaa kasvua.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      90-luvun hittisarjan tähti katosi julkisuudesta – elää nyt linnassa kreivittärenä

    2. 2

      Yhdysvaltalainen Loren eli 200 dollarilla kuussa – Isoäidin vanha viltti paljastui 1,5 miljoonan arvoiseksi

    3. 3

      Katso, kuinka monella suomalaisella on sama sukunimi kuin sinulla

    4. 4

      5 asiaa, joita et saisi tehdä Kanarialla – yksi voi olla Suomi-turistille erityisen vaikea pala

    5. 5

      Chisu saapui juhlatilaisuuteen täysin erinäköisenä kuin aiemmin – kommentoi sähäkkää tyyliään osuvasti

    6. 6

      Turussa kadonnut Juuso-Petteri löytyi kuolleena – Poliisi ei epäile rikosta

    7. 7

      Rukalla ulosmarssi – hiihtokeskuksen työntekijät poistuivat hisseiltä iltakuudelta

    8. 8

      Ministeri avaa ajatusta äitiyspakkauksen nimen muuttamisesta – aihe puhuttaa suomalaisia: ”Miten olisi seksin seuraus -pakkaus”

    9. 9

      Rakennusmies puuttui 10-vuotiaan pojan kiusaamiseen – isä halusi palkita: ”Hän toimi äärimmäisen hienosti”

    10. 10

      Miten hyvin tunnet suomalaiset logot? Tee 12 kysymyksen testi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Katso, kuinka monella suomalaisella on sama sukunimi kuin sinulla

    2. 2

      2 pitkää avioliittoa sai järkyttävän lopun peräkkäisinä päivinä: ”Anni ei varmasti sanonut mitään minulle pahasti”

    3. 3

      Turussa kadonnut Juuso-Petteri löytyi kuolleena – Poliisi ei epäile rikosta

    4. 4

      Onko sinulla sama kriittinen km-raja? Tällaista autoa suurin osa etsii netistä

    5. 5

      Iso myräkkä tulossa: lunta jopa 30 senttiä

    6. 6

      Yksi Vantaan ketjukolarissa loukkaantuneista lapsista kuoli

    7. 7

      Erika Vikman julkaisi hupaisan kuvan – kuittailee Dannylle: ”Sorry Lipsanen”

    8. 8

      Mikä vartalo: Miss Suomi Michaela häikäisi Miss Universum -bikinikierroksella – fanit ihmeissään tummahiuksisesta suomalaismissistä

    9. 9

      Rakennusmies puuttui 10-vuotiaan pojan kiusaamiseen – isä halusi palkita: ”Hän toimi äärimmäisen hienosti”

    10. 10

      5 asiaa, joita et saisi tehdä Kanarialla – yksi voi olla Suomi-turistille erityisen vaikea pala

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Rouvan alaston yövieras tuli isäntää vastaan kotipihalla – se letkautus naulautui taksikuskin mieleen pysyvästi

    2. 2

      Raskasta joulua -konsertti osoittautui raskaaksi pettymykseksi Oulussa – kuulijat raivoissaan: ”Nyt on rahastuksen makua!”

    3. 3

      Kuvassa näkyvän pysähtyneen henkilöauton kuljettaja, soita heti poliisille

    4. 4

      Kahden viikon päästä ei enää selviä sakoilla – huolimatonta autoilijaa uhkaa vähintään tonnin lisävero

    5. 5

      Yleisö häkeltyi: Sihteeri Katja kertoi seksielämästään tv-ruudussa – paukautti totuuden Napakympissä

    6. 6

      10 asiaa, jotka tapahtuvat, kun lakkaat syömästä leipää

    7. 7

      Juho muutti Puolaan töihin palvelemaan suomalaisia – ”Muistan yllättyneeni katsoessani ensimmäistä palkkakuittia”

    8. 8

      Lentokone lähti rajuun nousuun kesken laskeutumisen Helsinki-Vantaalle – matkustajat hämmästyivät

    9. 9

      Katso, kuinka monella suomalaisella on sama sukunimi kuin sinulla

    10. 10

      Kenen Suomi-julkkiksen kanssa olet samanpituinen? Tarkista yli 150 nimen listasta

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      90-luvun hittisarjan tähti katosi julkisuudesta – elää nyt linnassa kreivittärenä

    2. 2

      Yhdysvaltalainen Loren eli 200 dollarilla kuussa – Isoäidin vanha viltti paljastui 1,5 miljoonan arvoiseksi

    3. 3

      Katso, kuinka monella suomalaisella on sama sukunimi kuin sinulla

    4. 4

      5 asiaa, joita et saisi tehdä Kanarialla – yksi voi olla Suomi-turistille erityisen vaikea pala

    5. 5

      Chisu saapui juhlatilaisuuteen täysin erinäköisenä kuin aiemmin – kommentoi sähäkkää tyyliään osuvasti

    6. Näytä lisää