Toni, Anton

Kotimaa

Varusmiehiltä hätähuutoja Elisabeth Rehnille: ”Monelle itsemurhan suunnittelun paikka”

Julkaistu:

Ministeri Elisabeth Rehn julkaisee tänään Lillan – Elisabeth Rehnin epätavallinen elämä -elämäkertansa.
Kirjan on kirjoittanut politiikan toimittaja Johanna Vesikallio.

Kirjassaan Rehn muistelee muun muassa sitä, kuinka hän puolustusministeriaikanaan sai korikaupalla kirjeitä suomalaisilta varusmiehiltä. Kirjeissä oli luettavissa myös hätähuutoja heiltä, jotka oli pakotettu suorittamaan asepalvelus.

- Sehän oli niitä aikoja, jolloin esimerkiksi ei saanut tunnustaa homoutta, tulla kaapista ulos. Se oli monelle niin, että kyseessä oli itsemurhan suunnittelun paikka. Joissa tilanteissa pystyin toimimaan ennen kuin tilanne meni niin pitkälle.

- Menin aina ministeriöön sunnuntai-iltaisin, istuin ja luin kirjeitä. Pari kertaa jouduin heti ottamaan yhteyttä, että nyt tuo nuori mies jossakin päin Suomea pitää nopeasti saada Tilkkaan, jossa oli silloin sotilassairaala. Että hänet saadaan psykiatrille ja hoitoon, hän muistelee.

"Polvet notkuilla ministerinimityksestä"

Rehn sanoo, että hänellä on ollut jopa parempi suhde muiden puolueiden ihmisiin kuin Rkp:n väkeen.

Myös Rehnin valinta puolustusministeriksi herätti kateutta. Esimerkiksi Henrik Lax ja Ingvar S.Melin olisivat mielineet tätä salkkua.

- Joka kerta, kun ministereitä nimitetään, kaikki eduskuntaryhmässä uskovat, että nyt minut valitaan. Aika paljon katkeraa väkeä on kokoomuksessakin nyt, kun ne, joilla on pitkä kokemus, eivät päässeet ministeriksi, Rehn sanoo ja viittaa pääministeri Alexander Stubbin (kok) viimeisimpiin ministerinimityksiin.

Rehn sanoo, että hänen valintansa puolustusministeriksi oli "puoluejohdon temppu", sillä hänen nimityksensä tapahtui vain yhdeksän kuukautta ennen seuraavia eduskuntavaaleja.

- He ajattelivat, että sitten se valinta on kuitattu pois. Päätin, että naiset eivät aina voi kieltäytyä. Miehet eivät koskaan kieltäydy tehtävästä, jos heillä ei ole siihen taitoa. Tehtävä täytyy vaan ottaa vastaan, mutta kyllä siinä oli polvet notkuilla, kun päätös oli tehty, hän muistelee valintaansa.

"Sitä ei saanut sanoa"

Rehn kertoo, kuinka Hornetien eli hävittäjäkoneiden hankinnan poliittista syytä hyssyteltiin pitkään. Koneet hankittiin Rehnin puolustusministerikaudella.

Rehn kertoo, että Yhdysvalloista hankitut hävittäjät olivat kaikista parhaat kaikilta kannoilta tarkasteltuna: niin esimerkiksi elinajaltaan kuin suorituskyvyltään.

- Sitä ei saanut sanoa julki, että tämä on meille erityisen tärkeä osoitus siitä, että kuulumme länsimaihin ja olemme hyvin lähellä Nato-kalustoa.
Kesti monta vuotta ennen kuin sai sanoa, että se oli turvallisuuspoliittinen päätös myöskin.
Näitä luetaan!
  1. 1

    Kotiinsa kahlittujen 13 sisaruksen naapuri kertoo oudosta joulukoriste-episodista: ”Heistä näki että he olivat kauhuissaan”

  2. 2

    Tämä testi todisti Trumpin sopivuuden presidentiksi – kokeile paljonko itse saisit!

  3. 3

    Juuse Saros ilmiömäisessä vedossa – nuorukainen teki NHL-historiaa

  4. 4

    Karmivat pakkaset piinaavat Venäjää – Siperiassa jopa -62 astetta, mittarikin hajosi

  5. 5

    Aamu-tv:n katsojat järkyttyivät hemmotellun teinin käytöksestä – 18-vuotias höylää surutta isiensä luottokorttia kymmenien tuhansien edestä

  6. 6

    Kaksi kirkon vaikuttajaa syyttää Johanna Korhosta ajojahdista – hylkäsivät yhteisen liikkeen

  7. 7

    Suomalaishiihtäjän elimistö sekosi pahasti vain kaksi kuukautta sitten – ”Pään hajoaminen oli todella lähellä”

  8. 8

    Ruotsista vyöryvä myräkkä iskee kohta Suomeen – katso kartalta minne lunta luvataan eniten

  9. 9

    Tältä näyttävät kevään kuumimmat alusvaatteet – ylistys muodokkaalle naiselle

  10. 10

    30 vuotta maksajana riitti – ”Puoliso pistää rahansa tuulemaan ja on käsi ojossa pyytämässä minulta lisää”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Tom Jonesin 29-vuotias poika elää kodittomana kadulla – isä ei halua olla lapsensa kanssa missään tekemisissä: ”Lapsi ei ollut suunniteltu”

  2. 2

    13 sisarusta löydettiin kammottavista oloista kotoaan Yhdysvalloissa – vanhemmille syytteet kidutuksesta

  3. 3

    Autoilija ajoi ikkunat huurussa ABC-asemalle, eikä poliisi ”ollut 20 vuoden aikana nähnyt yhtä tyhmää miestä”

  4. 4

    Raivomyräkkä riehuu Ruotsissa – näin myrsky etenee kohti Suomea

  5. 5

    Sebastian Aholle vakavat vammat hirmutaklauksesta – seuralta tuore ilmoitus jatkosta

  6. 6

    Kadonneen jäljillä -juontaja Ellen Jokikunnas rehellisenä: Tällainen suosikkisarja on kulissien takana – ”Ei ole ihme, että jotkut peruvat”

  7. 7

    Dokumentti: Venäjällä halutaan Valamon aarteet takaisin ”hinnalla millä hyvänsä” – näin Putin vastasi

  8. 8

    Kalifornian kauhujen talon kaksoiselämä: Facebook-kuvia Disneylandista ja Vegasista, kotona lapset kahlittiin kammottaviin oloihin

  9. 9

    Viisikymppinen Marja vapautui avioeron jälkeen harrastamaan seksibileitä ja parinvaihtoa: ”Tämän ikäinen nainen on tosi kuumaa kamaa”

  10. 10

    Kaupunki hälytystilassa Japanissa: Kaksi hengenvaarallista pallokalaa kateissa

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Äiti aavisti pahaa, kun Sanna-Marin Facebook-kuva oli vaihtunut yöllä – kodista paljastui kauhein mahdollinen painajainen

  2. 2

    10 asiaa, jotka jokaisen pitäisi hävittää kodistaan heti

  3. 3

    Tällaisia ovat vanhempien naisten seksimatkat Gambiassa – nuoret ”rantapojat” tarjoavat seuraa häkellyttävän aktiivisesti

  4. 4

    Tyttö pakeni 13-vuotiaana pahamaineisesta Jumalan lapset -seksikultista – hirvittävät yksityiskohdat paljastuivat tv:ssä

  5. 5

    Kadonneen jäljillä: Oottin, 33, vuosien etsintä päättyi – Thaimaasta löytyneelle pikkuveljelle paljastui murheellinen totuus

  6. 6

    Autoilija ajoi ikkunat huurussa ABC-asemalle, eikä poliisi ”ollut 20 vuoden aikana nähnyt yhtä tyhmää miestä”

  7. 7

    Muistatko vielä hittiyhtye Kwanin Marikon? Vaihtoi täysin alaa: tältä hän näyttää nyt!

  8. 8

    Anna-Leena Härkönen ärsyyntyi Teneriffan-lennollaan rasittavasta ilmiöstä koneen vessajonossa – oletko huomannut tällaista käytöstä?

  9. 9

    Hugh Hefnerin leski Crystal, 31, palasi julkisuuteen täysin muuttuneena – povipommityyli on nyt historiaa: elelee elatusmaksuilla

  10. 10

    37-vuotiaan laulajan vartalo muuttui kuin yhdessä yössä – otti vatsaansa proteiinipistoksia: Laihtui 12 kiloa saman tien

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Kotiinsa kahlittujen 13 sisaruksen naapuri kertoo oudosta joulukoriste-episodista: ”Heistä näki että he olivat kauhuissaan”

  2. 2

    Tämä testi todisti Trumpin sopivuuden presidentiksi – kokeile paljonko itse saisit!

  3. 3

    Juuse Saros ilmiömäisessä vedossa – nuorukainen teki NHL-historiaa

  4. 4

    Karmivat pakkaset piinaavat Venäjää – Siperiassa jopa -62 astetta, mittarikin hajosi

  5. 5

    Aamu-tv:n katsojat järkyttyivät hemmotellun teinin käytöksestä – 18-vuotias höylää surutta isiensä luottokorttia kymmenien tuhansien edestä

  6. Näytä lisää