Ilmari, Ilmo

Kotimaa

Tyttöjen asema maailmalla koskettaa 16-vuotiaita Enniä ja Mirjamia

Julkaistu:

Lauantaina vietetään kansainvälistä tyttöjen päivää. IS kysyi nuorilta Helsingissä, miksi päivä on tärkeä.
Tyttöjen päivänä muistetaan muun muassa, miten monen kehitysmaan tytön unelma on päästä kouluun. Unelman esteenä ovat edelleen lapsiavioliitot, väkivalta, syrjintä ja haitalliset perinteet.

Tyttöjen päivänä on järjestetty erilaisia tapahtumia ympäri Suomea. Esimerkiksi Helsingin Kaivopihalla Fantasiapeleihin kerääntyi nuoria pelaamaan ja pitämään lipaskeräystä. Plan suuntaa keräysvarat kehitysmaiden lapsille, erityisesti tytöille. Tyttöjen päivän tapahtumaan osallistui sekä nuoria naisia että miehiä.

− Olemme lahjoittaneet kaikki lipaskeräykseen jotakin, Mia Meri sanoo.

Pelitapahtumaan osallistunut Joonas Laakso kertoo tehneensä vapaaehtoista nuorisotyötä ja huomanneensa, että tyttöjä on vaikea saada mukaan nörttitapahtumiin.

On tärkeää, että myös köyhät afrikkalaistytöt saavat käydä koulua. Koulutuksella pääsee eroon köyhyyskierteestä

− Ajatellaan, että tietokoneet ja ohjelmointi eivät kuulu tytöille, Katariina Mertanen sanoo

Nuoret olivat miettineet, miksi Tyttöjen päivää on tärkeää viettää.

− Meillä tasa-arvoasiat ovat hyvin, mutta kaikkialla ei ole. Monessa paikassa naiset ovat pienestä tytöstä lähtien huonommassa asemassa. Muutokset tapahtuvat maailmassa pikkuhiljaa, mutta on hyvä, että täältä käsin voi auttaa, Riikka Huttunen pohtii.

− Meidän pitää saada tietoa siitä, mitä maailmalla tapahtuu ja herätellä ihmisiä ajattelemaan, kuinka paljon meidän oma hyvinvointimme rakentuu sen varaan, että meillä on tyttöjä ja naisia maailmalla heikossa asemassa, Mertanen miettii.

Suomalaistytöt tuntevat itsensä onnekkaiksi

Rautatientorilla IS tapasi 16-vuotiaat Enni Ukkosen ja Mirjami Kaasisen, jotka eivät ole osallistuneet päivän tapahtumiin, mutta ovat heti hengessä mukana.

− Emme tienneet, että on Tyttöjen päivä. Olen kuullut siitä aiemmin, mutta siitä pitäisi tiedottaa ja kertoa enemmän, Ukkonen sanoo.

Ukkonen ja Kaasinen pitävät Tyttöjen päivän ajatusta hyvin tärkeänä.

− On tärkeää, että myös köyhät afrikkalaistytöt saavat käydä koulua. Koulutuksella pääsee eroon köyhyyskierteestä, Kaasinen pohdiskelee.

Tytöt kertovat tuntevansa solidaarisuutta heikommassa asemassa olevia kanssasisariaan kohtaan.

− Totta kai. Kun meillä on täällä ihan yhtäläiset mahdollisuudet kuin pojilla, monesti ei tule ajatelleeksi, että kaikkialla ei ole. Tunnemme itsemme onnekkaiksi, että olemme syntyneet Suomeen.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Raivomyräkkä riehuu Ruotsissa – näin myrsky etenee kohti Suomea

    2. 2

      OTK: Lentokapteenin surmannut ovi iskeytyi auki suurella voimalla – syynä koneen sisällä ollut ylipaine

    3. 3

      13 sisarusta löydettiin kammottavista oloista kotoaan Yhdysvalloissa – vanhemmille syytteet kidutuksesta

    4. 4

      Autoilija ajoi ikkunat huurussa ABC-asemalle, eikä poliisi ”ollut 20 vuoden aikana nähnyt yhtä tyhmää miestä”

    5. 5

      Hauistaan esitelleen Lauri Markkasen pullistelutuuletus innosti selostajan hehkuttamaan: ”Näytä vähän palaa!”

    6. 6

      Kadonneen jäljillä -juontaja Ellen Jokikunnas rehellisenä: Tällainen suosikkisarja on kulissien takana – ”Ei ole ihme, että jotkut peruvat”

    7. 7

      Sebastian Aholle vakavat vammat hirmutaklauksesta – seuralta tuore ilmoitus jatkosta

    8. 8

      HS: Näin radiotähti Juha Perälä pääsi mukaan Aamulypsyyn – entinen sahatyöntekijä teki röyhkeän tempun

    9. 9

      Anna-Leena Härkönen ärsyyntyi Teneriffan-lennollaan rasittavasta ilmiöstä koneen vessajonossa – oletko huomannut tällaista käytöstä?

    10. 10

      Video: Jättimäinen pyton luikerteli tielle Floridassa – huonosti kävi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Anna-Leena Härkönen ärsyyntyi Teneriffan-lennollaan rasittavasta ilmiöstä koneen vessajonossa – oletko huomannut tällaista käytöstä?

    2. 2

      Autoilija ajoi ikkunat huurussa ABC-asemalle, eikä poliisi ”ollut 20 vuoden aikana nähnyt yhtä tyhmää miestä”

    3. 3

      Viisikymppinen Marja vapautui avioeron jälkeen harrastamaan seksibileitä ja parinvaihtoa: ”Tämän ikäinen nainen on tosi kuumaa kamaa”

    4. 4

      13 sisarusta löydettiin kammottavista oloista kotoaan Yhdysvalloissa – vanhemmille syytteet kidutuksesta

    5. 5

      Haluatko vähentää vatsarasvaa? Yksi treeni on yli muiden

    6. 6

      14-vuotias tyttö heräsi asuntovaunusta – väitti poliisille joutuneensa yhdeksän miehen raiskaamaksi

    7. 7

      ”Suomalainen viihde-elämän kukko” yritti raiskata Lenita Airiston – 81-vuotias puhuu suunsa puhtaaksi vaikeasta aiheesta

    8. 8

      Diakonissa purkaa turhautumistaan: Piispa käytti seurakunnan rahoja samppanjaan – diakoniatyön lounaiden maito vaihdettiin vedeksi

    9. 9

      Maria Veitola vierailee tv-ohjelmassaan Sipilöiden kodissa – juontaja yllättyi hulppeassa paikassa yhdestä asiasta

    10. 10

      Alokkaalta ja alikersantilta sama härski teko toista varusmiestä kohtaan – aivan erilaiset rangaistukset

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Äiti aavisti pahaa, kun Sanna-Marin Facebook-kuva oli vaihtunut yöllä – kodista paljastui kauhein mahdollinen painajainen

    2. 2

      Tallinnalaisen 19-vuotiaan fitness-kaunottaren kuvapari omasta takapuolestaan herätti vihaista keskustelua Instagramissa – ”Oletko tosissasi?”

    3. 3

      Nuorukainen palautti pulloja K-Marketiin – hetken kuluttua alkoi naismyyjän piina

    4. 4

      10 asiaa, jotka jokaisen pitäisi hävittää kodistaan heti

    5. 5

      Tällaisia ovat vanhempien naisten seksimatkat Gambiassa – nuoret ”rantapojat” tarjoavat seuraa häkellyttävän aktiivisesti

    6. 6

      Influenssa jyllää nyt koko maassa, perusterveitä aikuisia joutunut sairaalahoitoon – näillä alueilla on eniten tartuntoja

    7. 7

      Tyttö pakeni 13-vuotiaana pahamaineisesta Jumalan lapset -seksikultista – hirvittävät yksityiskohdat paljastuivat tv:ssä

    8. 8

      Kadonneen jäljillä: Oottin, 33, vuosien etsintä päättyi – Thaimaasta löytyneelle pikkuveljelle paljastui murheellinen totuus

    9. 9

      Muistatko vielä hittiyhtye Kwanin Marikon? Vaihtoi täysin alaa: tältä hän näyttää nyt!

    10. 10

      Hugh Hefnerin leski Crystal, 31, palasi julkisuuteen täysin muuttuneena – povipommityyli on nyt historiaa: elelee elatusmaksuilla

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Raivomyräkkä riehuu Ruotsissa – näin myrsky etenee kohti Suomea

    2. 2

      OTK: Lentokapteenin surmannut ovi iskeytyi auki suurella voimalla – syynä koneen sisällä ollut ylipaine

    3. 3

      13 sisarusta löydettiin kammottavista oloista kotoaan Yhdysvalloissa – vanhemmille syytteet kidutuksesta

    4. 4

      Autoilija ajoi ikkunat huurussa ABC-asemalle, eikä poliisi ”ollut 20 vuoden aikana nähnyt yhtä tyhmää miestä”

    5. 5

      Hauistaan esitelleen Lauri Markkasen pullistelutuuletus innosti selostajan hehkuttamaan: ”Näytä vähän palaa!”

    6. Näytä lisää