Laura

Kotimaa

Yritettiinkö lapset pakottaa al-Shabaabin koulutusleirille? Poikkeuksellinen oikeudenkäynti alkoi Helsingissä

Julkaistu: , Päivitetty:

Terrorismirikosten käsittely alkoi Helsingin käräjäoikeudessa tiistaiaamuna valmisteluistunnolla.
Neljää Suomessa asuvaa ihmistä syytetään terrorismin rahoittamisesta. Yhtä heistä syytetään myös värväyksestä terrorismirikoksen tekemiseen ja terroristisessa tarkoituksessa tehtävän rikoksen valmisteluun.

Haastehakemuksen mukaan jälkimmäinen epäilty laati ulkomailla asuvan veljensä kanssa suunnitelman, jonka mukaan hänen veljensä puoliso ja tekoaikaan alaikäiset lapset olisi houkuteltu lomamatkalle Keniaan. Sen jälkeen heidät lähetettäisiin Kenian ja Somalian rajan läheisyyteen, jossa heidät olisi huumattua ja kuljetettu Somaliaan.

Syyttäjän mukaan tarkoituksena oli luovuttaa lapset näiden oman tahdon vastaisesti al-Shabaab-järjestön koulutusleirille pakkotyöhön tai muihin ihmisarvoa loukkaaviin olosuhteisiin. Syyttäjän mukaan suunnitelma eteni niin pitkälle, että uhka oli todellinen.

Syyttäjä: Todisteina
tallennettuja puheluita

Haastehakemuksessa kerrotaan, että epäillyt ovat lähettäneet omia ja keräämiään rahoja Somaliaan ja Keniaan al-Shabaab-järjestön toimintaan. Rahavarat on pääosin kerätty pieninä summina useilta eri henkilöiltä ja toimitettu Hawala-järjestelmän välityksellä henkilöille, jotka joko ovat mukana al-Shabaabin toiminnassa tai kuuluvat sen lähipiiriin.

Syyttäjän mukaan epäiltyyn terrorismin rahoittamiseen liittyy "hyväntekeväisyyspeite". Syyttäjä muistuttaa, että vaikka summat ovat melko pieniä, niillä on suurempi ostovoima Somaliassa. Syyttäjän mukaan todisteina on tallennettuja puheluita, jotka liittyvät rahansiirtoihin.

Yhtä epäiltyä syytetään terrorismirikokseen värväämisestä. Hänen epäillään houkutelleen veljensä matkustamaan Somaliaan ja osallistumaan al-Shabaab-järjestön toimintaan. Syytteen mukaan hän avusti matkaa rahallisesti ja auttoi häntä pääsemään kontaktiin järjestön johdon kanssa.

Tekojen epäillään tapahtuneen vuosina 2008-2011. Kyse on poikkeuksellisesta oikeudenkäynnistä. Terrorismin rahoittamista ei ole aiemmin puitu oikeudessa Suomessa.

Kaikki terrorismirikoksista syytetyt kiistävät syytteen terrorismin rahoittamisesta.
Näitä luetaan!
  1. 1

    Kun Teemu syntyi, isä otti hatkat: sai selityksen 18 vuoden jälkeen Kadonneen jäljillä -sarjassa – Näin kävi, kun kamerat sammuivat

  2. 2

    Kiduttajaäidin sisko kertoo häiritsevästä vierailusta perheen luona – ”He kohtelivat minua kuin yhtenä lapsistaan”

  3. 3

    Isän karmiva aavistus osui oikeaan: Päätti toimia vastoin poliisin ohjeita ja löysi poikansa viime hetkellä

  4. 4

    Trump jakoi kehittämänsä ”valemediapalkinnot” – twiitin jälkeen verkkosivu kaatui heti

  5. 5

    Kaksi lasta kuoli kolarissa Lohjalla

  6. 6

    Dopingtestaajien ilmestyminen aiheutti joukkopaon yleisurheilukisoissa Venäjällä – 36 urheilijaa ”sairastui” yllättäen

  7. 7

    Jaana, 40: ”Mies päätti, milloin minulla on nälkä” – 3 naista kertoo, millaista painajaista on elämä narsistin kanssa

  8. 8

    Kekkonen sai tarpeekseen Suomen natseista – 1977 Supolle lähti tuima kirje: ”Mikä tämä tanssi Siitoimen ympärillä on?”

  9. 9

    Meghan Markle sai ensimmäisen kuninkaallisen lahjansa – prinssi William toi sen Suomesta!

  10. 10

    Näin näännytetty 17-vuotias pakeni ikkunan kautta vanhempiensa kidutusta ja pelasti 12 sisarustaan – keksi kännykän hätäkikan, poliisi ylistää

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Näin näännytetty 17-vuotias pakeni ikkunan kautta vanhempiensa kidutusta ja pelasti 12 sisarustaan – keksi kännykän hätäkikan, poliisi ylistää

  2. 2

    Palkittu muusikko kävi käsiksi ja roikkui juontajan rinnuksissa – haukkui gaalassa Ylen, helsinkiläiset ja Lilli Paasikiven

  3. 3

    Nämä kuvat osoittavat, miten kaukana todellisuudesta Instagram-povipommit elävät – Irc-gallerian vanhat otokset naurattavat

  4. 4

    Ruotsista vyöryvä myräkkä iskee kohta Suomeen – katso kartalta minne lunta luvataan eniten

  5. 5

    Kotiinsa kahlittujen 13 sisaruksen naapuri kertoo oudosta joulukoriste-episodista: ”Heistä näki että he olivat kauhuissaan”

  6. 6

    Kaksi lasta kuoli kolarissa Lohjalla

  7. 7

    Aamu-tv:n katsojat järkyttyivät hemmotellun teinin käytöksestä – 18-vuotias höylää surutta isiensä luottokorttia kymmenien tuhansien edestä

  8. 8

    ”Ystäväni tytär näytti mieheni rasvaiset tekstiviestit” – 6 eronnutta suomalaisnaista kertoo, mikä oli viimeinen niitti suhteessa

  9. 9

    Kun Teemu syntyi, isä otti hatkat: sai selityksen 18 vuoden jälkeen Kadonneen jäljillä -sarjassa – Näin kävi, kun kamerat sammuivat

  10. 10

    Isän karmiva aavistus osui oikeaan: Päätti toimia vastoin poliisin ohjeita ja löysi poikansa viime hetkellä

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Äiti aavisti pahaa, kun Sanna-Marin Facebook-kuva oli vaihtunut yöllä – kodista paljastui kauhein mahdollinen painajainen

  2. 2

    Tällaisia ovat vanhempien naisten seksimatkat Gambiassa – nuoret ”rantapojat” tarjoavat seuraa häkellyttävän aktiivisesti

  3. 3

    Autoilija ajoi ikkunat huurussa ABC-asemalle, eikä poliisi ”ollut 20 vuoden aikana nähnyt yhtä tyhmää miestä”

  4. 4

    Näin näännytetty 17-vuotias pakeni ikkunan kautta vanhempiensa kidutusta ja pelasti 12 sisarustaan – keksi kännykän hätäkikan, poliisi ylistää

  5. 5

    Anna-Leena Härkönen ärsyyntyi Teneriffan-lennollaan rasittavasta ilmiöstä koneen vessajonossa – oletko huomannut tällaista käytöstä?

  6. 6

    Muistatko vielä hittiyhtye Kwanin Marikon? Vaihtoi täysin alaa: tältä hän näyttää nyt!

  7. 7

    Hugh Hefnerin leski Crystal, 31, palasi julkisuuteen täysin muuttuneena – povipommityyli on nyt historiaa: elelee elatusmaksuilla

  8. 8

    37-vuotiaan laulajan vartalo muuttui kuin yhdessä yössä – otti vatsaansa proteiinipistoksia: Laihtui 12 kiloa saman tien

  9. 9

    Palkittu muusikko kävi käsiksi ja roikkui juontajan rinnuksissa – haukkui gaalassa Ylen, helsinkiläiset ja Lilli Paasikiven

  10. 10

    13 sisarusta löydettiin kammottavista oloista kotoaan Yhdysvalloissa – vanhemmille syytteet kidutuksesta

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Kun Teemu syntyi, isä otti hatkat: sai selityksen 18 vuoden jälkeen Kadonneen jäljillä -sarjassa – Näin kävi, kun kamerat sammuivat

  2. 2

    Kiduttajaäidin sisko kertoo häiritsevästä vierailusta perheen luona – ”He kohtelivat minua kuin yhtenä lapsistaan”

  3. 3

    Isän karmiva aavistus osui oikeaan: Päätti toimia vastoin poliisin ohjeita ja löysi poikansa viime hetkellä

  4. 4

    Trump jakoi kehittämänsä ”valemediapalkinnot” – twiitin jälkeen verkkosivu kaatui heti

  5. 5

    Kaksi lasta kuoli kolarissa Lohjalla

  6. Näytä lisää