Seija

Kotimaa

Tuomioja tapasi sittenkin Rusin - Mistä tapaamisessa puhuttiin?

Julkaistu:

Ulkoministeri Erkki Tuomioja (sd) tapasi sittenkin Alpo Rusin helmikuussa 2000, mutta eri päivänä kuin Rusi väittää.
Valtiotieteen tohtori Alpo Rusi kirjoittaa eilen ilmestyneessään kirjassaan Etupiirin ote - Suomen valtapeli Euroopan rajalla 1700-2014 pyrkineensä kauppa- ja teollisuusministerin tehtävistä ulkoministeriksi siirtymässä olleen Tuomiojan puheille välittääkseen tälle tärkeän viestin Jugoslavian oppositiojohtajilta Kosovon sodan jälkeen.
 
Länsi-Balkanin vapaussopimuksen varajohtajana toiminut Rusi kertoo kuulleensa diktaattori Slobodan Miloševicin turvallisuuspalvelun laatimasta tappolistasta, ja luvanneensa toimittaa siihen liittyvän vetoomuksen EU-ulkoministereille Tuomiojan välityksellä. Rusi kertoo kuitenkin tyrmistyksekseen kuulleensa Tuomiojalta Suomen tukevan Miloševicia.
 
- Tämä on ihan totaalista valhetta ja roskaa, Tuomioja kommentoi Rusin kertomusta eilen IS:lle.
 
- En usko että meillä olisi ollut koskaan mitään sellaista kahdenkeskistä tai muuta tapaamista, jossa minulle olisi esitetty tällaista, Tuomioja sanoi.

Olennainen asia on, että minä tapasin hänet, minä järkytyin tapaamisesta.

Tänään IS:n tavoittama Rusi korjasi kertomustaan kertomalla, että hänen kalenterimerkintöjensä perusteella tapaaminen on saattanut olla jo helmikuun 22. päivä. Tuomiojan esikunnasta vahvistettiin iltapäivällä, että myös Tuomiojan kalenterin mukaan tapaaminen Rusin kanssa on todella järjestetty tuona päivänä.
 
Sen sijaan keskustelun sisältö poikkeaa Tuomiojan esikunnan mukaan Rusin kertomasta.
 
- Tuomiojan kirjauksessa ei tulee esiin asioita, joiden Rusi väittää olleen keskustelussa esillä, IS:lle todetaan.
 
Rusi taas pitää edelleen kiinni kertomastaan. Hän sanoo eronneensa lopulta ulkoministeriön palveluksesta tapaamisen jälkeen, koska koki ettei saa tarvittavaa tukea Suomen ulkopoliittiselta johdolta.
 
- Olennainen asia on, että minä tapasin hänet, minä järkytyin tapaamisesta, ja että hän ei vienyt EU-ulkoministereille erittäin vakavaa asiaa, Rusi sanoo.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Toni Wirtanen laukoi suorat sanat TVOF-pestistä – tajusi tuomarin tuolin käännyttyä harmillisen totuuden joistakin kilpailijoista

    2. 2

      Palkittu elokuvaohjaaja Kaija Juurikkala sai aivoverenvuodon

    3. 3

      Mitä sinä näet kuvassa? Psykologin tekemä optinen illuusio hämää melkein kaikkia – paljastaa ”heikkouden”

    4. 4

      Pikkupoika sai tädiltään ison perinnön – oma isä kavalsi rahat katalalla tempulla

    5. 5

      Niinistö vastasi Väyrysen syytöksiin kasvotusten: ”Jos se on toimivallan ylittämistä niin minä ylitän sen jatkossakin”

    6. 6

      Piirit ovat pienet! Tiesitkö, että nämä kaikki suomalaiset julkkikset ovat keskenään sukua?

    7. 7

      Aamukahvi väärään kurkkuun: Jounin kaupan Michele Kaulanen sai pankilta kauhean yllätyksen – ”3,6 miljoonaa euroa lainasaamisia erääntyy”

    8. 8

      Voit päätyä pornoelokuvaan vastoin tahtoasi – tämä kaikkien tulisi tietää

    9. 9

      Seat Ibiza voitti Vuoden auto Suomessa -tittelin

    10. 10

      Anun, 41, työmatka Brysseliin levähti kolmen päivän järjettömäksi odysseiaksi – katso kuinka häntä pompoteltiin

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Voit päätyä pornoelokuvaan vastoin tahtoasi – tämä kaikkien tulisi tietää

    2. 2

      Janne Ahonen sai tarpeekseen ja palasi kotiin – ”Meni hermo siihen touhuun”

    3. 3

      Jasmin päällysti keittiönsä suositulla sisustusmuovilla – lopputulos oli katastrofi

    4. 4

      Piirit ovat pienet! Tiesitkö, että nämä kaikki suomalaiset julkkikset ovat keskenään sukua?

    5. 5

      Aamukahvi väärään kurkkuun: Jounin kaupan Michele Kaulanen sai pankilta kauhean yllätyksen – ”3,6 miljoonaa euroa lainasaamisia erääntyy”

    6. 6

      Norjan kruununprinsessa Mette-Marit ilmestyi Nobel-juhlallisuuksiin halpisketjun leningissä – olikin mieletön näky

    7. 7

      Hannun vaimo istui koneessa 4 tuntia, sitten lento peruttiin – Helsinki-Vantaa on nyt todella jumissa ja syitä on kaksi

    8. 8

      Onko aurinko­kuntaamme ilmestynyt kohde sittenkään asteroidi? Maan ulkopuolista elämää etsivä projekti tutkimaan

    9. 9

      Sinäkin voit pilata kylpyhuoneesi jo muutamassa vuodessa – näin käytät sitä oikein

    10. 10

      Katariina Souri järkyttyi: sai psykiatrilta kaksi eri diagnoosia – kärsii mielenterveysongelmista

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kaiken nähnyt poliisi hämmästyi asunnon ovella – tajusi uuden ilmiön tulleen Helsingin prostituutioon

    2. 2

      Venäläinen Anna, 28, ällistyi suomalaisessa vessassa: ”En ole koskaan nähnyt vastaavaa”

    3. 3

      Mies otti kuvan lentokentällä – some raivostui takana jonottaneen naisen törkeästä käytöksestä: ”Onpa hänellä otsaa”

    4. 4

      Upea puku meni monelta täysin ohi – onko tässä sittenkin Linnan kaunein asu?

    5. 5

      Uskomaton yhteensattuma: Mies huomasi kihlattunsa lapsuuskuvassa hämmästyttävän yksityiskohdan – ”Tämä antoi minulle kylmiä väreitä”

    6. 6

      Varoitus! Raa’assa piparitaikinassa voi piillä terveysriski

    7. 7

      Helsinkiläisperheen kotiinpaluusta meinasi tulla fiasko – lentokapteeni teki upean palveluksen

    8. 8

      Upeat kuvat: Yksi heistä on Linnan juhlien 2017 kuningatar – äänestä suosikkiasi

    9. 9

      Naiset astelivat Linnaan identtisissä puvuissa – muotiasiantuntija kommentoi kärkkäästi: ”Ei varmasti jäänyt keneltäkään huomaamatta”

    10. 10

      Uhkarohkeita selfie-kuvia harrastanut mies putosi 62-kerroksisen pilvenpiirtäjän katolta ja kuoli

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Toni Wirtanen laukoi suorat sanat TVOF-pestistä – tajusi tuomarin tuolin käännyttyä harmillisen totuuden joistakin kilpailijoista

    2. 2

      Palkittu elokuvaohjaaja Kaija Juurikkala sai aivoverenvuodon

    3. 3

      Mitä sinä näet kuvassa? Psykologin tekemä optinen illuusio hämää melkein kaikkia – paljastaa ”heikkouden”

    4. 4

      Pikkupoika sai tädiltään ison perinnön – oma isä kavalsi rahat katalalla tempulla

    5. 5

      Niinistö vastasi Väyrysen syytöksiin kasvotusten: ”Jos se on toimivallan ylittämistä niin minä ylitän sen jatkossakin”

    6. Näytä lisää