Ursula

Kotimaa

Virka-aika umpeutui – Sunny Car Centerin rahoja ei näy

Julkaistu:

Sunny Car Centerin tonttimiljoonia odotettiin Hämeenlinnan kaupungin tilille yhä, kun virka-aika umpeutui tiistaina.
- Vähän ennen neljää tarkistin asian viimeksi, eikä maksua oltu vielä suoritettu, Hämeenlinnan talous- ja hallintojohtaja Jussi Oksa kertoi Ilta-Sanomille.

Euroopan suurimmaksi kaavailtua autokauppakeskusta varten on varattuna tontti Hämeenlinnan Kirstulasta. Hankkeen takana olevat yrittäjät eivät kuitenkaan ole onnistuneet järjestämään 8,4 miljoonan euron kauppasummaa, vaikka kaupunginhallituksen asettama viimeinen ja ehdoton takaraja maksamiselle on tänään.

Kaupungin kaikki tilit aiotaan tarkistaa heti keskiviikkoaamuna. Jos maksua ei ole illan tai yön mittaan kuulunut, niin kaupungin lakimies lähtee saman tein viemään tonttikaupan purkuhakemusta käräjäoikeuteen.

Sunny Car Center on kiinteistöyrittäjä Markku Ritaluoman hanke, joka on ollut vireillä vuodesta 2010 lähtien. Rahoittajia suureelliselle autokauppakeskukselle on haettu vuoroin Amerikasta, Arabiasta ja viimeksi Afrikasta, mutta suunnitellut kuviot eivät ole toteutuneet ja määräpäiviä on jouduttu lykkäämään jo useaan otteeseen.

Monien usko hankkeeseen hupeni tai kariutui viimeistään elokuussa, jolloin Ritaluoma kertoi kaupungin päättäjille, että Sambian entisen presidentin leski olisi sijoittamassa yli 30 miljoonaa euroa. Poliisi on varoitellut, että rahoitustarjouksessa on todennäköisesti kyse niin sanotusta nigerialaishuijauksesta.

Apulaiskaupunginjohtaja Juha Isosuo sanoo, että takarajasta huolimatta tonttikauppa voi vielä syntyä, vaikka maksu tulisi myöhässäkin. Käräjäoikeudessa purkuhakemuksen käsittely vie oman aikansa, ja hakemus voidaan vetää poiskin, jos rahat löytyvät.

Onko kaupunki ollut tänään tai viime päivinä yhteydessä Ritaluomaan tai johonkuhun muuhun Sunny Car Center –hankeyhtiön edustajaan?

- Viimeksi viime viikon lauantaina puhuin Ritaluoman kanssa. Hän sanoi tuolloin, että he tekevät parhaillaan töitä saadakseen rahoituspaketin kasaan, Isosuo sanoo.

IS ei ole tavoittanut Ritaluomaa tänään tiistaina.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Leivinuunin ”lisälaite” yllätti pariskunnan – tunnelmallinen lauantai-ilta meni pilalle

    2. 2

      Olisitko tiennyt vastauksen 60 000 euron arvoiseen kysymykseen? Haluatko miljonääriksi? -kisailija jäi vain kolmen kysymyksen päähän jättipotista!

    3. 3

      Manuela Bosco julkaisi ensimmäisen yhteiskuvan Tuure Kilpeläisen kanssa – hymyilee rakkaansa kainalossa

    4. 4

      Sharon Stone, 59, uusi vahingossa ikonisen Basic Instinct -elokuvan kohuposeerauksensa – mitkä sääret!

    5. 5

      Hiljaiset haaksirikkoiset kelluivat Vitträskin järvellä – pariskunta huomasi oudon näyn

    6. 6

      Uusnatsit ja vastamielenosoittajat ottivat yhteen Tampereella – poliisi tutkii väkivaltaista mellakkaa

    7. 7

      Varsan kuolema toi Annelle kamalan surun – tallin vanha hevonen lohdutti upealla yllätyksellä

    8. 8

      Nyt puhuu Tähdet, tähdet -ohjelmasta potkut saanut Tomi Metsäketo: ”Olen hakenut naisseuraa joskus turhankin kärkkäästi”

    9. 9

      Naiset antavat 7 vinkkiä, miten pitkän seksittömän kauden voi katkaista

    10. 10

      Tähdenlentojen yö on käsillä – näin vangitset meteorin kameralla

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nuoren Emman netti-ihastus olikin kaljuuntuva, 53-vuotias kauppias – sen jälkeen tapahtui jotain käsittämätöntä

    2. 2

      Kova väite K-Supermarketin kalatiskin kikasta ja takahuoneen tapahtumista – 22-vuotias Miss Tampere kertoo olevansa yksi kauppiaan uhreista

    3. 3

      Nyt puhuu Tähdet, tähdet -ohjelmasta potkut saanut Tomi Metsäketo: ”Olen hakenut naisseuraa joskus turhankin kärkkäästi”

    4. 4

      41,6 miljoonan Eurojackpot-voitto Suomeen!

    5. 5

      Metsästysporukka teki pilan kokeneelle hirvimiehelle – nettiin ladattu video leviää kulovalkean tavoin

    6. 6

      Tallinnan satamassa on paikka, joka on varkaiden suosiossa – näissä kohteissa suomalainen tulee todennäköisimmin putsatuksi

    7. 7

      Lahdesta löytynyt vainaja edelleen tunnistamatta – poliisi julkaisi poikkeuksellisesti kuvan ruumiista

    8. 8

      Työttömyystuki yli 8 600 e/kk – ”Heitä on muutama Suomessa”

    9. 9

      Suositun popkaunottaren levynkansi aiheutti valtavan kohun – seksikkääksi tarkoitettu kuva onkin jotain ihan muuta

    10. 10

      Viattomaksi tarkoitettu perhepotretti lomalta muuttui hävyttömäksi – tajuatko, mitä tapahtui? Kuva leviää vauhdilla

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Dopingtuomion saaneen Therese Johaugin ulkoinen olemus on jotain aivan muuta kuin kaksi kuukautta sitten – katso kuvat

    2. 2

      Huomaatko erikoisen yksityiskohdan? 19-vuotiaan Lisan viaton bikinikuva kummastuttaa Instagramissa

    3. 3

      Tutut liikennemerkit muuttuvat sukupuolineutraaleiksi – katso kuvat!

    4. 4

      Näin päättyi Napakymppi-parin Ikaalisten matka – piikki auki, Ville jätti taksit maksamatta: ”Odotin, milloin pääsen pois”

    5. 5

      Lahdesta löytynyt vainaja edelleen tunnistamatta – poliisi julkaisi poikkeuksellisesti kuvan ruumiista

    6. 6

      Onko tässä erikoisin hääkuva ikinä? Kreikkalaiskappeli kielsi ulkomaalaisparien häät rivon kuvan seurauksena

    7. 7

      Aku Hirviniemi katosi vuosi sitten äkisti julkisuudesta – nyt hän kertoo, mitä silloin tapahtui: ”Tuijotin vain tyhjyyteen”

    8. 8

      Kova väite K-Supermarketin kalatiskin kikasta ja takahuoneen tapahtumista – 22-vuotias Miss Tampere kertoo olevansa yksi kauppiaan uhreista

    9. 9

      Nuoren Emman netti-ihastus olikin kaljuuntuva, 53-vuotias kauppias – sen jälkeen tapahtui jotain käsittämätöntä

    10. 10

      Madonnaa, 59, syytetään räikeästä kuvanmuokkauksesta – tuoreet kuvat kertovat totuuden: ”Tämä on jo noloa”

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Leivinuunin ”lisälaite” yllätti pariskunnan – tunnelmallinen lauantai-ilta meni pilalle

    2. 2

      Olisitko tiennyt vastauksen 60 000 euron arvoiseen kysymykseen? Haluatko miljonääriksi? -kisailija jäi vain kolmen kysymyksen päähän jättipotista!

    3. 3

      Manuela Bosco julkaisi ensimmäisen yhteiskuvan Tuure Kilpeläisen kanssa – hymyilee rakkaansa kainalossa

    4. 4

      Sharon Stone, 59, uusi vahingossa ikonisen Basic Instinct -elokuvan kohuposeerauksensa – mitkä sääret!

    5. 5

      Hiljaiset haaksirikkoiset kelluivat Vitträskin järvellä – pariskunta huomasi oudon näyn

    6. Näytä lisää