Lempi

Kotimaa

Oulun vauvakuolemien tutkinta viivästyy

Julkaistu: , Päivitetty:

Oulun vauvakuolemien poliisitutkinta viivästyy noin kuukaudella.
Tutkinnanjohtaja Seppo Leinosen mukaan syynä on se, etteivät loppulausunnot ehdi valmistua aiemmin sovittuun päivämäärään mennessä.

Uusi takaraja syytteen nostamiselle on 24. marraskuuta.

Leinonen arvioi, että poliisitutkinta saadaan päätökseen lokakuun puolenvälin tienoilla.

– Syyttäjälle ei olisi jäänyt tarpeeksi aikaa perehtyä asiaan, ellei päivämäärää olisi siirretty.

Tutkinnassa on varmistunut, että kuolleina löydetyt viisi vauvaa olisivat olleet elinkelpoisia. Lasten äitiä epäillään viidestä taposta ja viidestä hautarauhan rikkomisesta.

Muutkin oikeuslääketieteelliset tutkimukset ja esimerkiksi lasten isien dna-tutkimukset ovat valmistuneet, mutta niiden tuloksista poliisi ei kerro tässä vaiheessa mitään. Leinosen mukaan aiheesta tiedotetaan mahdollisesti enemmän, kun tutkinta päättyy lokakuussa

Edes lasten isien lukumäärää ei ainakaan vielä kerrota julkisuuteen.

– En kommentoi lasten isiin liittyviä asioita mitenkään, Leinonen sanoo.

"Hyvin poikkeuksellinen tapaus"

Tapaus paljastui kesäkuun alussa, kun vauvojen ruumiit löydettiin oululaisen kerrostalon kellarivarastosta. Epäilty oli kuljettanut ruumiita mukanaan useassa muutossa. Uusimmassa asunnossa ruumiita säilytettiin varastokomerossa, josta levinneestä hajusta naapurit ilmoittivat kiinteistöhuoltoon.

Seppo Leinonen kuvailee tapausta hyvin poikkeukselliseksi omalla urallaan ja koko Euroopan mittakaavassa.

– Toivottavasti tällaista ei enää tule vastaan.

Leinosen mukaan tutkinta on sujunut hyvin, vaikka epäillyn henkirikoksen kohteet ja määrä ovatkin tehneet siitä tavallista raskaamman.

– Olemme tottuneet selvittämään väkivaltarikoksia, eikä tämä tutkinnan puolesta ole ollut mitenkään erilainen tapaus.
Poliisin osuus tutkinnassa päättyy pian, kun tapaus siirtyy syyteharkintaan.

– Nyt ollaan jo loppuvaiheessa. Kaikki materiaali on kasassa, enää tehdään lausuntoja.
Näitä luetaan!
  1. 1

    Verkkokauppa.com julkaisi palautetuimpien tuotteiden Top 25 -listan

  2. 2

    Kuvat: Tiffany Trump, 24, kohautti lyhyellä hameella – sisarukset edustivat yhdessä harvinaisesti

  3. 3

    Vladimir Putinin viesti Venäjän aseteollisuudelle: Valmistautukaa sotaan

  4. 4

    Tyttöystävänsä murhanneen Oscar Pistoriuksen tapauksen uudelleenkäsittely päätökseen – tuomio tuplaantui!

  5. 5

    Sinkku Maria, 34, kävi lupaavilla Tinder-treffeillä – fiilis muuttui hetkessä ravintolasta lähtiessä

  6. 6

    Sotilas loikkasi ja on nyt huomion keskipiste – Pohjois-Korea näyttää tehneen oman johtopäätöksensä rajavartijoistaan

  7. 7

    Janne Ahosen yllätysratkaisu: Mico-poika sai lopettaa koulun 15-vuotiaana – ”Vaimo oli aluksi hieman kriittinen”

  8. 8

    Poliisi sai ilmoituksen epäilyttävistä hiippareista – jalanjäljet paljastivat piilopaikan

  9. 9

    Näin Trumpin bisnes kärsii

  10. 10

    Tunnistaisitko? Popikoni Madonna poseerasi täysin alasti 18-vuotiaana – ennennäkemättömät kuvat myynnissä

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Aku Hirviniemi sai keskellä yötä viestin ex-puolisoltaan Niina Lahtiselta – ”Alkaako vanha suola janottaa?”

  2. 2

    Tarkkaile tätä! Pieni merkki kertoo, onko kotonasi sisäilmaongelmia

  3. 3

    Norjan kruununprinsessa Mette-Marit kärsii kristallitaudista – joutuu perumaan tehtäviään

  4. 4

    Elina, 33, muutti Oulusta Italiaan ja huomasi ison eron työmoraalissa: ”Suomessa se on juuri toisin päin”

  5. 5

    Valepoliisit kyttäävät nyt tietyn nimisiä ihmisiä – kuulutko joukkoon?

  6. 6

    Ruotsalaiselta yleisurheilun Euroopan mestarilta pysäyttävä väite: joukkuetoveri raiskasi Helsingin yössä

  7. 7

    Napakympin Marko valitsi Neiti A:n – yhteiselle matkalle lähtikin Neiti B: ”Ei tarvinnut kuunnella naputusta”

  8. 8

    Suomen Huutokauppakeisari uudistuu – mukana kolme uutta hahmoa

  9. 9

    Janne Ahosen yllätysratkaisu: Mico-poika sai lopettaa koulun 15-vuotiaana – ”Vaimo oli aluksi hieman kriittinen”

  10. 10

    Tangoprinssi Dimitri Sjöberg kuoli vain 37-vuotiaana – ”Hänen äänessään oli lämpöä ja kaipaus”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Rouvan alaston yövieras tuli isäntää vastaan kotipihalla – se letkautus naulautui taksikuskin mieleen pysyvästi

  2. 2

    Raskasta joulua -konsertti osoittautui raskaaksi pettymykseksi Oulussa – kuulijat raivoissaan: ”Nyt on rahastuksen makua!”

  3. 3

    Katso, kuinka monella suomalaisella on sama sukunimi kuin sinulla

  4. 4

    Kuvassa näkyvän pysähtyneen henkilöauton kuljettaja, soita heti poliisille

  5. 5

    Aku Hirviniemi sai keskellä yötä viestin ex-puolisoltaan Niina Lahtiselta – ”Alkaako vanha suola janottaa?”

  6. 6

    Elina, 33, muutti Oulusta Italiaan ja huomasi ison eron työmoraalissa: ”Suomessa se on juuri toisin päin”

  7. 7

    10 asiaa, jotka tapahtuvat, kun lakkaat syömästä leipää

  8. 8

    Lentokone lähti rajuun nousuun kesken laskeutumisen Helsinki-Vantaalle – matkustajat hämmästyivät

  9. 9

    Kenen Suomi-julkkiksen kanssa olet samanpituinen? Tarkista yli 150 nimen listasta

  10. 10

    Turkkilaisnaisen, 71, uskomattoman nuorekas ulkonäkö lyö ällikällä – kauneuden salaisuus kebab

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Verkkokauppa.com julkaisi palautetuimpien tuotteiden Top 25 -listan

  2. 2

    Kuvat: Tiffany Trump, 24, kohautti lyhyellä hameella – sisarukset edustivat yhdessä harvinaisesti

  3. 3

    Vladimir Putinin viesti Venäjän aseteollisuudelle: Valmistautukaa sotaan

  4. 4

    Tyttöystävänsä murhanneen Oscar Pistoriuksen tapauksen uudelleenkäsittely päätökseen – tuomio tuplaantui!

  5. 5

    Sinkku Maria, 34, kävi lupaavilla Tinder-treffeillä – fiilis muuttui hetkessä ravintolasta lähtiessä

  6. Näytä lisää