Hilma

Kotimaa

Hallituksessa hyytävät välit - Vapaavuori naljaili avoimesti Rinteelle

Julkaistu:

Elinkeinoministeri Jan Vapaavuorella ei ollut TVO-päätöksen jälkeen paljon hyvää sanottavaa hallituskumppanistaan.
Vapaavuori kertoi tänään hallituksen kielteisestä päätöksestä myöntää TVO:lle jatkoaikaa ydinvoimalaluvan käsittelyyn. Valtiovarainministeri Antti Rinne (sd) toi hallituksen istuntoon oman, TVO:n jatkoaikaa puoltaneen esityksensä, mutta se tyrmättiin hallituksessa äänin 10-3.

- Useista pyynnöistämme huolimatta hakija eli TVO ei ole selkeästi sitoutunut tähän hankkeeseen, oli lisämääräaika mikä tahansa, Vapaavuori perusteli toimittajille hallituksen istunnon jälkeen.

Hallituskumppanit kokoomus ja sdp ovat ajautuneet ydinvoimaluvan vuoksi avoimeen riitaan, ja Vapaavuori on kummastellut julkisuudessa Rinteen päätöstä tuoda hänen oman päätöksensä vastaisesti hallitukselle oma ehdotuksensa TVO:n lupa-asiasta.

Päätöksen jälkeen Vapaavuori kommentoi Rinteen toimintaa lyhytsanaisesti.

- Ehkä on parempi että en nyt kuvaile (Rinteen toimintaa TVO-asiassa), Vapaavuori vastasi IS:n kysymykseen.

Hän arveli väliensä Rinteen kanssa olevan kutakuinkin samanlaiset kuin ennenkin.

- Istumme samassa hallituksessa, Vapaavuori totesi.

Vapaavuori naljaili avoimesti Rinteelle, kun häneltä kysyttiin kiistan vaikutuksista hallituskumppanien väleihin.

- En usko, että yksittäisestä asiasta sen kummempaa säröä jää. Huomasin yhden sdp-ministerin äänestäneen esitykseni puolesta. Oletan, että jos ministerit Huovinen ja Tuomioja olisivat olleet paikalla, niin voi olla että useampikin demariministeri olisi äänestänyt kanssani samalla lailla, Vapaavuori sanoi.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Kuvassa näkyvän pysähtyneen henkilöauton kuljettaja, soita heti poliisille

    2. 2

      Kansanedustaja Antti Lindtman, 35, ja Kaija Stormbom, 54, saivat vauvan – tyttö tuli!

    3. 3

      Lääkäri sitoi dementiaa sairastavan äitinsä kiinni tuoliin ja lähti marjaretkelle – palatessaan löysi äitinsä kuolleena

    4. 4

      Hyväksikäyttöä ja aliravitsemusta: Loikkari kertoo naissotilaiden kokemista kauhuista Pohjois-Korean armeijassa

    5. 5

      6 mekkoa, joihin ei kannata pukeutua oikeassa elämässä mihinkään tilaisuuteen

    6. 6

      ”Outo vierailija kaukaisesta tähtijärjestelmästä” – tutkijoita ällistyttänyt sikarin mallinen asteroidi sujahti aurinkokuntaan

    7. 7

      Jani Wickholm kauppaa rakasta kitaraansa huutokauppakeisarille – Akilta tyly tuomio: "Ei mitään järkeä”

    8. 8

      Enni Rukajärvi kummastelee Suomen olympiajoukkueen asuja: ”Onko se tasa-arvoa?”

    9. 9

      Raskasta joulua -konsertti osoittautui raskaaksi pettymykseksi Oulussa – kuulijat raivoissaan: ”Nyt on rahastuksen makua!”

    10. 10

      Kaivinkoneenkuljettaja iski kauhansa valtavaan hakaristiin Hampurissa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Raskasta joulua -konsertti osoittautui raskaaksi pettymykseksi Oulussa – kuulijat raivoissaan: ”Nyt on rahastuksen makua!”

    2. 2

      Jari Sillanpää laihtui useita kiloja – havahtui muuttuneeseen ulkonäköönsä karulla tavalla

    3. 3

      10 asiaa, jotka tapahtuvat, kun lakkaat syömästä leipää

    4. 4

      7 ”noloa” seksimokaa, joita häpeät ihan turhaan

    5. 5

      Synkkä arvio ilman riittävyydestä kadonneessa sukellusveneessä – syvyyksistä kuuluneen koputuksen arvoitus ratkesi

    6. 6

      Kuvassa näkyvän pysähtyneen henkilöauton kuljettaja, soita heti poliisille

    7. 7

      Kainuulainen opettaja raiskasi vaimonsa ja alisti

    8. 8

      Hyväksikäyttöä ja aliravitsemusta: Loikkari kertoo naissotilaiden kokemista kauhuista Pohjois-Korean armeijassa

    9. 9

      Onko Venäjällä tapahtunut säteilyonnettomuus? Virasto: ”Erittäin korkeaa” radioaktiivisuutta lähellä Tsheljabinskia

    10. 10

      Kenen Suomi-julkkiksen kanssa olet samanpituinen? Tarkista yli 150 nimen listasta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Rouvan alaston yövieras tuli isäntää vastaan kotipihalla – se letkautus naulautui taksikuskin mieleen pysyvästi

    2. 2

      Yleisö häkeltyi: Sihteeri Katja kertoi seksielämästään tv-ruudussa – paukautti totuuden Napakympissä

    3. 3

      Raskasta joulua -konsertti osoittautui raskaaksi pettymykseksi Oulussa – kuulijat raivoissaan: ”Nyt on rahastuksen makua!”

    4. 4

      Kahden viikon päästä ei enää selviä sakoilla – huolimatonta autoilijaa uhkaa vähintään tonnin lisävero

    5. 5

      Frederik palasi matkoilta kotiin ja purskahti itkuun – avovaimo oli pakannut tavaransa ja lähtenyt

    6. 6

      Mitä sinä näet kuvassa? 1800-luvulla maalattu teos häkellyttää – naisen kädessä on tutunnäköinen esine

    7. 7

      10 asiaa, jotka tapahtuvat, kun lakkaat syömästä leipää

    8. 8

      Juho muutti Puolaan töihin palvelemaan suomalaisia – ”Muistan yllättyneeni katsoessani ensimmäistä palkkakuittia”

    9. 9

      6 asiaa, jotka tapahtuvat, kun lakkaat juomasta maitoa

    10. 10

      Lentokone lähti rajuun nousuun kesken laskeutumisen Helsinki-Vantaalle – matkustajat hämmästyivät

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Kuvassa näkyvän pysähtyneen henkilöauton kuljettaja, soita heti poliisille

    2. 2

      Kansanedustaja Antti Lindtman, 35, ja Kaija Stormbom, 54, saivat vauvan – tyttö tuli!

    3. 3

      Lääkäri sitoi dementiaa sairastavan äitinsä kiinni tuoliin ja lähti marjaretkelle – palatessaan löysi äitinsä kuolleena

    4. 4

      Hyväksikäyttöä ja aliravitsemusta: Loikkari kertoo naissotilaiden kokemista kauhuista Pohjois-Korean armeijassa

    5. 5

      6 mekkoa, joihin ei kannata pukeutua oikeassa elämässä mihinkään tilaisuuteen

    6. Näytä lisää