Severi

Kotimaa

Vain henkarit jäivät lattialle - kuka vei Tuijalta 70 000 euron alusvaatteet?

Julkaistu:

Varkaat iskivät tiistain vastaisena yönä lappeenrantalaiseen alusasujen erikoisliikkeeseen.
Lappeenrannan ydinkeskustassa sijaitsevan AlexSandran myyjättäriä kohtasi tiistaiaamuna lohduton näky: Kalleimpien alusvaatemerkkien rekit oli tyhjennetty ja syksyn uutuustuotteet viety.

Yrittäjä Tuija Ovaskan laskelmien mukaan rintaliivejä, alusasuja, sukkahousuja, mekkoja ja uima-asuja varastettiin noin 70 000 euron edestä.

- Asialla ovat olleet ammattilaiset. He ovat ottaneet järjestelmällisesti nk. kaupallisimmat tuotteet. Rintaliiveistä ovat kelvanneet yleisimmin käytetyt kuppikoot eli B, C ja D, ja niistäkin vain push up -mallit. Pienet ja suurimmat koot on jätetty, kertoo Ovaska.

- Uusimmista malleista on viety koko sarja. Yöasut ja uimapuvut eivät kelvanneet, bikineistäkin vain kalleimmat push upit, hän lisää.

Myymälästä varastettiin useita kymmeniä Aubaden, Marlies Dekkerin ja Maria Jo:n alusasusettejä sekä noin 200 paria sukkahousuja ja stay up -sukkia. Rintaliiveistä ja alushousuista koostuvien alusasusettien myyntihinnat liikkuvat 200 euron molemmin puolin.

Kalleimman malliston eli Wolfordin muotoilevat alusasut, bodyt ja villaneuleet vietiin hyllyistä pakkauksineen. Yhden villaneulemekon myyntihinta hipoo 500 euroa, pitsikuvioiset sukkahousut maksavat noin 80 euroa.

- Calvin Kleinin alusasuista jäi jäljelle 102 tyhjää henkaria, jotka oli jätetty siististi pinoon lattialle, kertoo Ovaska.

- Jäljistä päätellen varkailla ei ole ollut kiire, sanoo Ovaska. Hän arvelee, että varkaat ovat käyneet tutustumassa myymälään jo ennakkoon, ja tiesivät tarkkaan, mitä etsivät.

Katutasossa sijaitsevaan myymälään oli murtauduttu takaoven kautta. Varkaat olivat irrottaneet panssarilasia suojaavan ristikon, mutta ilmeisesti epäonnistuneet lasin rikkomisessa, koska olivat lopulta murtaneet lukot.

Vakuutettu varasto on laiha lohtu yrittäjälle.

- En saa maahantuojilta uusia tuotteita kaikkien varastettujen tilalle. Eilinen meni täysin tappiolle, koska jouduimme pitämään myymälän kiinni, ja tämä päivä menee poliisin ja vakuutusyhtiön pakeilla, hän kertoo. 

Täydennystä hyllyihin Ovaska on tuonut Imatran-myymälästään. Myös hälytyslaitteet ovat hankintalistalla, vaikka hän arveleekin, ettei niistä enää ole hyötyä.

Kauppakadulla sijaitsevan kivitalon alakerrassa ja myös toisessa kerroksessa on liikehuoneistoja. Rakennuksen ylin kerros on asuinkäytössä.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Valtavat liekit nielaisivat rakennuksen Helsingissä – ”Ei se itsestään pääse palamaan”

    2. 2

      ”Ari” on kuin ilmetty menestyvä ura­tykki – oikeasti perä­kamarin poika elää eläkeläis­vanhempiensa rahoilla

    3. 3

      Trumpin loukkaama sotilaan leski astui esiin – kertoi kohu­puhelusta omin sanoin

    4. 4

      Tomi Metsäkedon jatko Mamma Mia! -musikaalissa epävarma – vastaava tuottaja: ”Nollatoleranssi tällaiseen käytökseen”

    5. 5

      Näyttelijä Melissa Bellin, 44, kuppikoko on K – avautuu vaikeuksista: ”Rinnoistani on tullut ongelma”

    6. 6

      Wahlroos latasi palkan­korotuksista: ”Paperi­kone menee kiinni”

    7. 7

      Laitilalaismies lähetti itselleen kirjeen tekaistulla ”postimerkillä” – Mainoslehtisestä leikattu pizzan kuva meni Postilta läpi

    8. 8

      Heidi Selin suunnitteli supertähdille vaatteita – sitten elämä Yhdysvalloissa romahti hetkessä

    9. 9

      Talven ensimmäinen jäihin menijä pelastettiin Kemistä – ”Miten pyörällä on voinut päästä järvelle”

    10. 10

      Maria Veitola laukoo suorat sanat Tomi Metsäkedon Tähdet, tähdet -potkuista – ”Hänellä on selkeä ongelma”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Maria Veitola laukoo suorat sanat Tomi Metsäkedon Tähdet, tähdet -potkuista – ”Hänellä on selkeä ongelma”

    2. 2

      Räikkösen ja Verstappenin kohutilanteesta iso meteli – nyt puhuu F1-kisatuomari Mika Salo: ”Ei ollut mitään epäilystä”

    3. 3

      Räikkönen nousi dramaattisesti palkintokorokkeelle! Hamilton voittoon – IS seurasi Yhdysvaltain GP:tä

    4. 4

      Video: Kaikkien aikojen valtavin luonnonilmiö Suomessa – ”Kuin lähestyvän pikajunan kohina”

    5. 5

      Jouni Hynynen koki hurjan muodonmuutoksen – ajoi päänsä kaljuksi: tunnistaisitko rokkaria?

    6. 6

      Mika Salo julkaisi harvinaisen videon F1-tuomarien huoneesta – tämä sinetöi Verstappenin kohtalon Räikköstä vastaan

    7. 7

      Verorahoilla jonojen ohi leikkaukseen jo nyt? Näin Laura Räty ohjaa jo täyttä vauhtia lääkäreitä lähettämään potilaansa yksityiselle puolelle hoitoon

    8. 8

      Harvinainen haastattelu uutuuskirjassa: Mika Myllylän tytär kertoi rehellisesti äitinsä koettelemuksista – ”Sellaista julmuutta en pysty ymmärtämään”

    9. 9

      Työttömät kieltäytyivät työstä aina samalla selityksellä – teollisuuspohatan vastaveto saikin hakijan leuan loksahtamaan

    10. 10

      Max Verstappenilta kova syytös F1-tuomarille: ”Siellä on se yksi idiootti”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Työttömät kieltäytyivät työstä aina samalla selityksellä – teollisuuspohatan vastaveto saikin hakijan leuan loksahtamaan

    2. 2

      Dopingtuomion saaneen Therese Johaugin ulkoinen olemus on jotain aivan muuta kuin kaksi kuukautta sitten – katso kuvat

    3. 3

      Huomaatko erikoisen yksityiskohdan? 19-vuotiaan Lisan viaton bikinikuva kummastuttaa Instagramissa

    4. 4

      Leivinuunin ”lisälaite” yllätti pariskunnan – tunnelmallinen lauantai-ilta meni pilalle

    5. 5

      Thaimaalaista Marisaa vietiin, kun Pattayan baarikadulla asteli vastaan suomalainen Mauri: ”Olen onnen nainen, kun sain hyvän miehen”

    6. 6

      Tutut liikennemerkit muuttuvat sukupuolineutraaleiksi – katso kuvat!

    7. 7

      Näin päättyi Napakymppi-parin Ikaalisten matka – piikki auki, Ville jätti taksit maksamatta: ”Odotin, milloin pääsen pois”

    8. 8

      Maria Veitola laukoo suorat sanat Tomi Metsäkedon Tähdet, tähdet -potkuista – ”Hänellä on selkeä ongelma”

    9. 9

      Lahdesta löytynyt vainaja edelleen tunnistamatta – poliisi julkaisi poikkeuksellisesti kuvan ruumiista

    10. 10

      Nuoren Emman netti-ihastus olikin kaljuuntuva, 53-vuotias kauppias – sen jälkeen tapahtui jotain käsittämätöntä

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Valtavat liekit nielaisivat rakennuksen Helsingissä – ”Ei se itsestään pääse palamaan”

    2. 2

      ”Ari” on kuin ilmetty menestyvä ura­tykki – oikeasti perä­kamarin poika elää eläkeläis­vanhempiensa rahoilla

    3. 3

      Trumpin loukkaama sotilaan leski astui esiin – kertoi kohu­puhelusta omin sanoin

    4. 4

      Tomi Metsäkedon jatko Mamma Mia! -musikaalissa epävarma – vastaava tuottaja: ”Nollatoleranssi tällaiseen käytökseen”

    5. 5

      Näyttelijä Melissa Bellin, 44, kuppikoko on K – avautuu vaikeuksista: ”Rinnoistani on tullut ongelma”

    6. Näytä lisää