Toni, Anton

Kotimaa

Matalapaine pyörittää sateita ja ukkosia jatkuvalla syötöllä - syksyistä säätä luvassa koko viikoksi

Julkaistu:

SÄÄ
Sateinen sää jatkuu tämän viikon ajan. Lämpötilat ovat silti tavallisissa elokuun lopun lukemissa, kertoo meteorologi Matti Eerikäinen.
Pohjolan säätä hallitsee laaja matalapaine, joka pysyttelee lähestulkoon paikallaan koko viikon ajan.

Matalapaine pyörittää sateita ja ukkosia jatkuvalla syötöllä meille lounaan suunnalta. Loppuviikosta vielä toinenkin matalapaine hipoo Suomea idässä.

Aamulla sadekuuroja ja ukkosia on pohjoisessa sekä rannikkoseuduilla. Muualla on vielä aivan aamusta poutaa, mutta aamupäivän aikana nousee sadekuuroja taivaalle.

Iltapäivällä kartalta saakin turhaan hakea täysin kuivaa kohtaa, sen verran taajaan reippaita sade- ja ukkoskuuroja tulee. Lämpötila voi kohota poutaisella hetkellä 20 asteen pintaan.

Pohjoisessakin tulee sateita ja ukkosia laajoilla alueilla. Länsi-Lappi lienee poutaisinta aluetta. Lämpötilat ovat pohjoisessa reilun viiden ja viidentoista asteen välissä.

Ensi yön aikana suurin osa kuuroista kuivuu pois, mutta heti aamusta niitä alkaa taas nopeasti kehittyä.

Huomenna onkin samanmoista säätä kuin tänään. Lapissa lienee yhä parhaimmat mahdollisuudet poutasäähän, mutta pilvistä on sielläkin.

Katso paikkakuntasi täsmäsää IS:n sääpalvelusta.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Painaa 108 kiloa ja haluaa laihtua, syö lääkettä hiustenlähtöön... Lääkäri paljasti tietoja Trumpin terveydestä

    2. 2

      Aamu-tv:n katsojat järkyttyivät hemmotellun teinin käytöksestä – 18-vuotias höylää surutta isiensä luottokorttia kymmenien tuhansien edestä

    3. 3

      Kaksi kirkon vaikuttajaa syyttää Johanna Korhosta ajojahdista – hylkäsivät yhteisen liikkeen

    4. 4

      Joillekin OP:n tileille ilmestyi rahaa tyhjästä

    5. 5

      Petri, 30, painoi yli 130 kiloa – teki uudenvuodenkrapulassa päätöksen muutoksesta ja on nyt SM-tason juoksija

    6. 6

      Tom Jonesin 29-vuotias poika elää kodittomana kadulla – isä ei halua olla lapsensa kanssa missään tekemisissä: ”Lapsi ei ollut suunniteltu”

    7. 7

      Mira oli juuri viemässä koiraa ulos, kun hän kohtasi ovella järkyttävän näyn – ”Kotka oli iskenyt Tupsu-kissaan”

    8. 8

      30 vuotta maksajana riitti – ”Puoliso pistää rahansa tuulemaan ja on käsi ojossa pyytämässä minulta lisää”

    9. 9

      Rocky-näyttelijää ei löytynyt Suomesta: legendaariseen Ivan Dragon pojan rooliin värvättiin 111-kiloinen nyrkkeilijäkomistus ja sometähti

    10. 10

      Sebastian Aholle vakavat vammat hirmutaklauksesta – seuralta tuore ilmoitus jatkosta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      13 sisarusta löydettiin kammottavista oloista kotoaan Yhdysvalloissa – vanhemmille syytteet kidutuksesta

    2. 2

      Autoilija ajoi ikkunat huurussa ABC-asemalle, eikä poliisi ”ollut 20 vuoden aikana nähnyt yhtä tyhmää miestä”

    3. 3

      Tom Jonesin 29-vuotias poika elää kodittomana kadulla – isä ei halua olla lapsensa kanssa missään tekemisissä: ”Lapsi ei ollut suunniteltu”

    4. 4

      Sebastian Aholle vakavat vammat hirmutaklauksesta – seuralta tuore ilmoitus jatkosta

    5. 5

      Raivomyräkkä riehuu Ruotsissa – näin myrsky etenee kohti Suomea

    6. 6

      Viisikymppinen Marja vapautui avioeron jälkeen harrastamaan seksibileitä ja parinvaihtoa: ”Tämän ikäinen nainen on tosi kuumaa kamaa”

    7. 7

      Kadonneen jäljillä -juontaja Ellen Jokikunnas rehellisenä: Tällainen suosikkisarja on kulissien takana – ”Ei ole ihme, että jotkut peruvat”

    8. 8

      Dokumentti: Venäjällä halutaan Valamon aarteet takaisin ”hinnalla millä hyvänsä” – näin Putin vastasi

    9. 9

      Kalifornian kauhujen talon kaksoiselämä: Facebook-kuvia Disneylandista ja Vegasista, kotona lapset kahlittiin kammottaviin oloihin

    10. 10

      Kaupunki hälytystilassa Japanissa: Kaksi hengenvaarallista pallokalaa kateissa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Äiti aavisti pahaa, kun Sanna-Marin Facebook-kuva oli vaihtunut yöllä – kodista paljastui kauhein mahdollinen painajainen

    2. 2

      10 asiaa, jotka jokaisen pitäisi hävittää kodistaan heti

    3. 3

      Tällaisia ovat vanhempien naisten seksimatkat Gambiassa – nuoret ”rantapojat” tarjoavat seuraa häkellyttävän aktiivisesti

    4. 4

      Tyttö pakeni 13-vuotiaana pahamaineisesta Jumalan lapset -seksikultista – hirvittävät yksityiskohdat paljastuivat tv:ssä

    5. 5

      Kadonneen jäljillä: Oottin, 33, vuosien etsintä päättyi – Thaimaasta löytyneelle pikkuveljelle paljastui murheellinen totuus

    6. 6

      Autoilija ajoi ikkunat huurussa ABC-asemalle, eikä poliisi ”ollut 20 vuoden aikana nähnyt yhtä tyhmää miestä”

    7. 7

      Muistatko vielä hittiyhtye Kwanin Marikon? Vaihtoi täysin alaa: tältä hän näyttää nyt!

    8. 8

      Hugh Hefnerin leski Crystal, 31, palasi julkisuuteen täysin muuttuneena – povipommityyli on nyt historiaa: elelee elatusmaksuilla

    9. 9

      Anna-Leena Härkönen ärsyyntyi Teneriffan-lennollaan rasittavasta ilmiöstä koneen vessajonossa – oletko huomannut tällaista käytöstä?

    10. 10

      37-vuotiaan laulajan vartalo muuttui kuin yhdessä yössä – otti vatsaansa proteiinipistoksia: Laihtui 12 kiloa saman tien

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Painaa 108 kiloa ja haluaa laihtua, syö lääkettä hiustenlähtöön... Lääkäri paljasti tietoja Trumpin terveydestä

    2. 2

      Aamu-tv:n katsojat järkyttyivät hemmotellun teinin käytöksestä – 18-vuotias höylää surutta isiensä luottokorttia kymmenien tuhansien edestä

    3. 3

      Kaksi kirkon vaikuttajaa syyttää Johanna Korhosta ajojahdista – hylkäsivät yhteisen liikkeen

    4. 4

      Joillekin OP:n tileille ilmestyi rahaa tyhjästä

    5. 5

      Petri, 30, painoi yli 130 kiloa – teki uudenvuodenkrapulassa päätöksen muutoksesta ja on nyt SM-tason juoksija

    6. Näytä lisää