Niinistölle vuolaat kehut virolaispoliitikolta: ”Suomalaisten erikoispiirre”

Julkaistu:

Viron parlamentin ulkoasianvaliokunnan varapuheenjohtaja Enn Eesmaa kiittelee tasavallan presidentti Sauli Niinistön Ukraina-ponnisteluja.
Eesmaan mukaan maailmalla Suomea pidetään hyvänä sovittelijana tai välittäjänä, vaikka Niinistö itse onkin korostanut, ettei hän tavoittele itselleen mitään rauhantekijän roolia.

- Suomalaisten erikoispiirre on siinä, että heidät otetaan vastaan molemmilla puolilla, Eesmaa kuvaili ja viittasi siihen, että samalla matkallaan Niinistö tapasi sekä Venäjän presidentin Vladimir Putinin että Ukrainan presidentin Petro Poroshenkon.

- Sellaista on suomalaisten osaaminen, Eesmaa jatkoi virolaiselle Delfi-uutispalvelulle antamassaan haastattelussa.

Eesmaa muistutti myös presidentti Urho Kekkosen roolista Suomen ja Neuvostoliiton suhteiden liennyttäjänä sekä presidentti Martti Ahtisaaren roolista Balkanin kriisin ratkaisussa.

- Tällaisista asioista selviytyvät vain hyvä harvat, Viron keskustapuoluetta edustava Eesmaa sanoi.

Virossa on esitetty Niinistön viime viikon Putin-tapaamisesta myös hyvin toisenlaisia arvioita.

Tänään Helsingin Sanomissa Viron ulkoministeri Urmas Paet muun muassa teki selväksi, ettei hän ole ilahtunut siitä, että Suomen presidentti tapasi Putinin. Paetin mielestä kahdenkeskiset keskustelut EU:n jäsenvaltioiden ja Venäjän välillä voivat rikkoa EU:n yhtenäisyyttä, mitä Venäjä juuri tavoittelee.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt