Aune, Oona

Kotimaa

Rinne löi luvut tiskiin: Valtion velka nousee sataan miljardiin

Julkaistu: , Päivitetty:

Valtiovarainministeri Antti Rinne (sd) on julkistanut ensimmäisen budjettinsa päälinjat.
Valtaosin asiat on sovittu jo aiemmin säästöpaketeissa, kevään kehysriihessä ja juhannuksen alla minihallitusneuvotteluissa. Kokonaan uusia avauksia on vaikea löytää.

Monesta asiasta päätetään vasta budjettiriihessä 27.-28. elokuuta.

Esimerkiksi lapsilisäleikkaukset on tarkoitus korvata 70 miljoonan euron lapsivähennyksellä, ja Rinne on hellinyt Remontti Oy:n perustamista, mutta näistä päätetään vasta budjettiriihessä.

Budjetin loppusumma 53,4 miljardia euroa.

Budjetti on "vain" neljä miljardia euroa alijäämäinen, tänä vuonna velkaa pitää ottaa seitsemän miljardia. Vaikka velkaantumistahti hidastuu, velka kasvaa ensi vuonna noin sataan miljardiin euroon.

Lisärahaa
liikennehankkeisiin

Rinne kertoi, että hallitus panna lisää 88 miljoonaa euroa infrahankkeiden aikaistamiseen.

- Tällä on merkittävä vaikutus työllisyyteen, Rinne sanoi.

Valtiovarainministeriön arvion mukaan lisäpanotus tuo 2000 - 3000 työpaikkaa.

Valtio on luvannut rahoittaa myös Länsimetroa, Pisara-rataa ja Tampereen kaupunkiraitiotietä. Jos ne toteutuvat, ne työllistävät 20000 - 30000 ihmistä.

Pienituloisimmat eläkeläiset ovat saamassa 10 euroa lisää kuukaudessa.

- Takuueläkkeeseen tulee kympin korotus, Rinne totesi.

Bensa ja sähkö
kallistuvat

Jostain myös otetaan enemmän. Kansa saa maksaa lisää bensastaan ja sähköstään.

- Energiaveroihin tulee jonkinlainen korotus sen takia, että poistui voimalaitosvero. Sähkö- ja polttoaineveroon tulee korotus, Rinne sanoi.

Voimalaitosveron poisto maksaa 50 miljoonaa euroa. Rinteen mukaan yritysten energiaveron kevennystä ei maksateta kuluttajilla energiaverojen korotuksella.

Rinne ei osannut kertoa, miten paljon polttoaine- ja sähköverot nousevat.

- En muista yksityiskohtia. Torstaina tulee luvut ulos, Rinne totesi.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Perheenisä Matti tienaa yli 100 000 € vuodessa, mutta rahat eivät meinaa riittää elämiseen – paljastaa nyt, mihin kovatuloisen rahat menevät

    2. 2

      Iltalehti: Maria Lund vietiin ambulanssilla sairaalaan kesken teatterinäytöksen

    3. 3

      Upeaa, Krista! Pärmäkoskelle uran ensimmäinen voitto maailmancupissa

    4. 4

      Kaukopartiomies kertoo, miten uskomattomia asioita pervitiini sai aikaan rättiväsyneissä sotilaissa – ”Kaamea näky”

    5. 5

      Näihin kahteen kysymykseen Jari Sillanpää jätti vastaamatta poliisikuulustelussa

    6. 6

      Ruotsin perhesurman taustat alkavat selvitä – pitivät tilannettaan helvetillisenä: ”Elivät mahdollisesti harhaluulon vallassa”

    7. 7

      Viveca Lindforsilta kipakat terveiset Emmi Peltoselle olympialaisiin – ”Se paikka on minun selkänahastani otettu”

    8. 8

      ”Mietin 50 vuotta, miksi aina mokaan” – Asperger-diagnoosi oli Annikka Suoniselle helpotus

    9. 9

      Tanhupallo on ylivoimainen ykkönen – IS:n lukijat valitsijat suosikkinsa Putous-hahmoista: ”Ihana höpsö”

    10. 10

      Asukkaiden kauhunhetket Lauttasaaressa: Naamiomies räpelsi ovella, luikahti sisään ja hyppäsi parvekkeelta pimeyteen

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Puoliso joutui potkaisemaan alaikäistä tyttöä nuollutta viiden lapsen isää

    2. 2

      Ilmatieteen laitoksen meteorologilta synkkä ennustus: ”Torstaina ihmiset heräävät siihen totuuteen”

    3. 3

      Viveca Lindforsilta kipakat terveiset Emmi Peltoselle olympialaisiin – ”Se paikka on minun selkänahastani otettu”

    4. 4

      Perheenisä Matti tienaa yli 100 000 € vuodessa, mutta rahat eivät meinaa riittää elämiseen – paljastaa nyt, mihin kovatuloisen rahat menevät

    5. 5

      Radiojuontajaa odotti pankkiautomaatilla muhkea yllätys – edellisen asiakkaan kuitti löi ällikällä

    6. 6

      Ruotsin perhesurman taustat alkavat selvitä – pitivät tilannettaan helvetillisenä: ”Elivät mahdollisesti harhaluulon vallassa”

    7. 7

      JUURI NYT: Remun viimeinen keikka suorana ISTV:ssä

    8. 8

      Amerikkalaiset hullaantuivat Ismo Leikolasta – laukoo härskejä vitsejä suomalaisuudesta: Angelika-vaimo iso osa show’ta

    9. 9

      Ylen juontaja haki asuntolainaa Nordeasta, virkailija kehotti palaamaan kotimaahan – näin vastaa pankki

    10. 10

      Tulot nyt 3000 euroa kuussa – tällainen eläkesumma on kasassa 35 vuoden päästä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Äiti aavisti pahaa, kun Sanna-Marin Facebook-kuva oli vaihtunut yöllä – kodista paljastui kauhein mahdollinen painajainen

    2. 2

      Radiojuontajaa odotti pankkiautomaatilla muhkea yllätys – edellisen asiakkaan kuitti löi ällikällä

    3. 3

      Kun Teemu syntyi, isä otti hatkat: sai selityksen 18 vuoden jälkeen Kadonneen jäljillä -sarjassa – Näin kävi, kun kamerat sammuivat

    4. 4

      Näin näännytetty 17-vuotias pakeni ikkunan kautta vanhempiensa kidutusta ja pelasti 12 sisarustaan – keksi kännykän hätäkikan, poliisi ylistää

    5. 5

      Nelihenkinen perhe löytyi kuolleena Ruotsissa – vanhempien allekirjoittama kirje paljasti järkyttävän motiivin

    6. 6

      Autoilija ajoi ikkunat huurussa ABC-asemalle, eikä poliisi ”ollut 20 vuoden aikana nähnyt yhtä tyhmää miestä”

    7. 7

      Ylen juontaja haki asuntolainaa Nordeasta, virkailija kehotti palaamaan kotimaahan – näin vastaa pankki

    8. 8

      Puoliso joutui potkaisemaan alaikäistä tyttöä nuollutta viiden lapsen isää

    9. 9

      Isän karmiva aavistus osui oikeaan: Päätti toimia vastoin poliisin ohjeita ja löysi poikansa viime hetkellä

    10. 10

      Näin Jari Sillanpää kertoi poliisille huumeiden käytöstä – lue kuulustelu sanasta sanaan: ”Nautin polttamalla amfetamiinia”

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Perheenisä Matti tienaa yli 100 000 € vuodessa, mutta rahat eivät meinaa riittää elämiseen – paljastaa nyt, mihin kovatuloisen rahat menevät

    2. 2

      Iltalehti: Maria Lund vietiin ambulanssilla sairaalaan kesken teatterinäytöksen

    3. 3

      Upeaa, Krista! Pärmäkoskelle uran ensimmäinen voitto maailmancupissa

    4. 4

      Kaukopartiomies kertoo, miten uskomattomia asioita pervitiini sai aikaan rättiväsyneissä sotilaissa – ”Kaamea näky”

    5. 5

      Näihin kahteen kysymykseen Jari Sillanpää jätti vastaamatta poliisikuulustelussa

    6. Näytä lisää