Kotimaa

Rajua kritiikkiä Stubbille: "Työttömiä ei auta se, että pääministerillä on kivaa triathlon-kisoissa"

Julkaistu:

Anttila vaatii hallitukselta päätöksiä Suomen suunnan muuttamiseksi, sillä Suomen työttömyys- ja talousongelmat pahenevat.

- Kun huomioidaan virallisten tilastojen ulkopuolella olevat, ilman työtä on jo reilusti yli 400 000 suomalaista, Anttila kirjoittaa tiedotteessaan.

Anttilan mukaan vastuu on varsinkin pääministeripuolue kokoomuksella ja pääministeri Alexander Stubbilla.

- Moni suomalainen seuraa häkeltyneenä, miten pääministeri ja muukin hallitus näyttävät elävän eri todellisuudessa kuin ne sadattuhannet tavalliset suomalaiset, joita työttömyys tai muut Suomen ongelmat suoraan tai välillisesti koskettavat. Pääministeriä tuntuvat kiinnostavan aivan muut asiat kuin Suomen johtaminen ja ratkaisujen hakeminen yhä kärjistyviin ongelmiimme. Stubb vaikuttaa olevan pahasti ”out of touch”, niin kuin englanniksi sanotaan, Anttila kirjoittaa.



- Esimerkiksi työttömiä tai heidän perheitään ei auta se, että pääministerillä on kivaa triathlon-kisoissa, niin kunnioitettava kuin urheiluharrastus onkin. Kaikilla suomalaisilla ei todellakaan mene hyvin. Pääministeri on joka hetki vastuussa tekemisistään eduskunnalle ja ennen kaikkea suomalaisille. Nyt olisi korkea aika asettaa me minän edelle.

Anttilan mielestä "Suomi huutaa tekoja ja johtajuutta" - ei uusia selvityksiä.

- Tämän pääministerin johdolla Suomi ajelehtii, niin kuin ajelehti Jyrki Kataisenkin aikana. Yli kolmekymmentä vuotta eduskunnassa olleena annan pääministerille yhden neuvon: vähemmän twiittejä, enemmän tekoja.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt