Uljas

Kotimaa

Polvijärven kirvessurma: Poliisi sai selville, mitä yöllä tapahtui

Julkaistu:

Poliisi kertoo edistyneensä hyvin Pohjois-Karjalassa Polvijärvellä sattuneen niin sanotun kirvessurman selvittämisessä. Uhriksi joutui alle 20-vuotias mies.
Surma tapahtui kesäasunnolla 6. heinäkuuta, kun kolme alle 20-vuotiasta henkilöä oli viettämässä siellä vapaaviikonloppuaan. Heistä kaksi oli miehiä ja yksi nainen.

Poliisin mukaan tapahtumien kulku on nyt hyvin selvillä.

Kolmikko oli viettämässä vapaa-aikaansa, kun jossakin vaiheessa aamuyötä mies ja nainen menivät nukkumaan. Taposta epäilty kolmas mies jäi yksin ulos. Poliisin mukaan hän nouti jossakin vaiheessa liiteristä kirveen, jolla hänen epäillään surmanneen kesäasunnossa olleen miehen ylävartaloon kohdistuneella väkivallalla.

Teon jälkeen mies heitti kirveen läheiseen jokeen, raahasi uhrin saman joen rantaan ja upotti hänet rantaveteen.

Kaikki kolme olivat päihtyneitä, mutta ei vahvasti.

Tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Markku Airaksisen mukaan taposta epäillyllä miehellä ei ole rikostaustaa.

- Kaikki kolme olivat päihtyneitä, mutta ei vahvasti. Motiivia en pysty avaamaan yhtään, Airaksinen toteaa.

Hänen mukaansa taposta epäilty mies on ollut poliisikuulusteluissa yhteistyökykyinen.

- Asiat on pystytty selvittämään riittävällä tarkkuudella.

Pohjois-Karjalan käräjäoikeus on vanginnut miehen todennäköisin syin epäiltynä taposta. Poliisi jatkaa vielä teknistä tutkintaa.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Satamasilta romahti kesken Eckerö Linen matkustajien poistumisen laivasta – ”Sen piti olla nyt korjattu”

    2. 2

      Karmiva kuva: Näin tosi-tv:n lihaskimput muokkaavat ulkonäköään – miesten suosima ovela konsti kertoo enemmän kuin tuhat sanaa

    3. 3

      Kotimaista elokuvaa tehnyt nainen kertoo pelottavasta yöstä kesken kuvausten – ”Tuottaja oli tullut omilla avaimilla hotellihuoneeseeni”

    4. 4

      Testaa! Helppo 3 liikkeen kuntotesti paljastaa, oletko siinä kunnossa, missä sinun pitäisi ikäiseksesi olla

    5. 5

      Kuva ydinsukellusveneen kannelta käynnisti arvuuttelun: harjoittaako USA Navy Seal -joukkoja Pohjois-Koreaa vastaan?

    6. 6

      Kuolleen sotilaan äiti vahvisti Trumpin kohutut puheet – ”Hän käyttäytyi epäkunnioittavasti”

    7. 7

      Jätkäsaaren tornihotellin asiakas katsoi ikkunasta ja soitti hätäkeskukseen – poliisi löysi paikalta vain tyhjät saunatilat

    8. 8

      Näin liikennevirasto perustelee sukupuolineutraaleja liikennemerkkejä: ”Merkit ovat nopeasti hahmotettavia”

    9. 9

      77-vuotias Tina Turner teki yllätyspaluun – tyylikästä naista ei ollut tunnistaa: Upea muodonmuutos

    10. 10

      Hurmaava Manuela Bosco astui lavalle tv-ruudussa – muodikas läpikuultava asu: ”Ihanaa olla täällä”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Mies yritti iskeä plusmalli Marjaanaa yökerhossa – ei saanut vastakaikua: lyttäsi järkyttävällä tavalla

    2. 2

      Testaa! Helppo 3 liikkeen kuntotesti paljastaa, oletko siinä kunnossa, missä sinun pitäisi ikäiseksesi olla

    3. 3

      17-vuotiaan tyttöystävänsä teippaamalla murhannut tuomittiin elinkautiseen

    4. 4

      TM: Näin käy, jos Audin, Seatin, Skodan tai VW:n öljyä syövän moottorin jättää korjaamatta – ja lisää vain halvinta mahdollista öljyä

    5. 5

      Tutut liikennemerkit muuttuvat sukupuolineutraaleiksi – katso kuvat!

    6. 6

      77-vuotias Tina Turner teki yllätyspaluun – tyylikästä naista ei ollut tunnistaa: Upea muodonmuutos

    7. 7

      Jane voitti lotossa jättipotin 17-vuotiaana – tuhlasi rahat rintoihin ja peppuun: Jakaa netissä kuvia ylpeänä

    8. 8

      Olympiavoittaja rikkoi hiljaisuuden 27 vuoden jälkeen – kertoi joutuneensa 15-vuotiaana lajilegendan raiskaamaksi

    9. 9

      Karmiva kuva: Näin tosi-tv:n lihaskimput muokkaavat ulkonäköään – miesten suosima ovela konsti kertoo enemmän kuin tuhat sanaa

    10. 10

      Seksiskandaali sakenee: Game of Thrones -kaunotar paljasti, mitä Harvey Weinstein teki hississä – matka hotellihuoneeseen katkesi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Dopingtuomion saaneen Therese Johaugin ulkoinen olemus on jotain aivan muuta kuin kaksi kuukautta sitten – katso kuvat

    2. 2

      Huomaatko erikoisen yksityiskohdan? 19-vuotiaan Lisan viaton bikinikuva kummastuttaa Instagramissa

    3. 3

      Tutut liikennemerkit muuttuvat sukupuolineutraaleiksi – katso kuvat!

    4. 4

      Onko tässä erikoisin hääkuva ikinä? Kreikkalaiskappeli kielsi ulkomaalaisparien häät rivon kuvan seurauksena

    5. 5

      Aku Hirviniemi katosi vuosi sitten äkisti julkisuudesta – nyt hän kertoo, mitä silloin tapahtui: ”Tuijotin vain tyhjyyteen”

    6. 6

      Jopa miljoonia uhreja – kävitkö vuoden sisällä suositulla pornosivustoilla?

    7. 7

      Madonnaa, 59, syytetään räikeästä kuvanmuokkauksesta – tuoreet kuvat kertovat totuuden: ”Tämä on jo noloa”

    8. 8

      Matti Ahde kertoo sairaudestaan ja yhä jatkuvista hoidoista – ”Tilanne on vakava”

    9. 9

      Jymy-yllätys: Maajussi-Heikin morsianehdokas jättää sarjan – paljastaa painavan salaisuutensa

    10. 10

      Jyväskyläläinen Toni, 39, osui kultasuoneen – kotivarastossa kehitetty ”seos” saavutti ilmiömäisen suosion vain 3 viikossa

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Satamasilta romahti kesken Eckerö Linen matkustajien poistumisen laivasta – ”Sen piti olla nyt korjattu”

    2. 2

      Karmiva kuva: Näin tosi-tv:n lihaskimput muokkaavat ulkonäköään – miesten suosima ovela konsti kertoo enemmän kuin tuhat sanaa

    3. 3

      Kotimaista elokuvaa tehnyt nainen kertoo pelottavasta yöstä kesken kuvausten – ”Tuottaja oli tullut omilla avaimilla hotellihuoneeseeni”

    4. 4

      Testaa! Helppo 3 liikkeen kuntotesti paljastaa, oletko siinä kunnossa, missä sinun pitäisi ikäiseksesi olla

    5. 5

      Kuva ydinsukellusveneen kannelta käynnisti arvuuttelun: harjoittaako USA Navy Seal -joukkoja Pohjois-Koreaa vastaan?

    6. Näytä lisää