Hilma

Kotimaa

Pankkiautomaatit häviävät tasaiseen tahtiin

Julkaistu:

Viime vuosina on suljettu parikymmentä Otto-automaattia vuosittain, ja niitä on nyt noin 1 600.
Pankkiautomaattien määrä on lievässä laskussa, koska suomalaiset nostavat käteistä vuosi vuodelta vähemmän.

Automaatti katoaa sieltä, missä rahaa nostetaan vähiten, sanoo pankkiautomaatteja hoitavan Automatian palvelujohtaja Harri Pennanen.

– Ennemminkin me sopeudumme kysynnän vähentymiseen kuin ohjailisimme käteisen tarvetta, Pennanen sanoo.

Käteisnostojen määrä on vähentynyt kolmanneksen reilussa kymmenessä vuodessa.

Syynä ovat korttimaksamisen yleistyminen sekä nettikaupan kasvava suosio, sanoo toimistopäällikkö Timo Peltonen Finanssivalvonnasta.

– Korttimaksaminen voi olla vierasta iäkkäille. Käteisen käyttö tulee varmasti vähenemään, kun uudet sukupolvet kasvavat aikuisiksi, sanoo Peltonen.

Automaatit ovat kannattavia, jos niillä tehdään 8 000–9 000 nostoa kuukaudessa. Harvaan asutuilla seuduilla on silti säilytetty kannattamattomia automaatteja, jotta peruspalvelut säilyisivät.

Joissakin tapauksissa paikalliset toimijat ovat halunneet säilyttää pankkiautomaatin pienellä paikkakunnalla maksamalla itse ylläpitokustannukset. Tukijat ovat yleensä kauppakeskuksia, kuntia tai pankkeja.

Ratkaisuksi on myös kokeiltu rahan nostoa kauppojen kassoilta, mutta kaupanala ei ole innostunut asiasta. Alalla pelätään, että pankit siirtävät asiakaspalveluaan kaupoille samalla kun ne sulkevat konttoreitaan.

Talletusautomaattien suosio yllätti

Automatia otti viime vuoden lopulla käyttöön ensimmäiset talletus-otto-automaatit, joilla voi sekä nostaa rahaa että tallettaa käteistä tililleen. Tähän mennessä talletusautomaatteja on yli 50. Niitä on asennettu lähinnä isojen kaupunkien kauppakeskuksiin, joissa tarve on suurinta.

Talletusautomaattien verkostosta on tarkoitus tehdä tämän vuoden aikana koko maan kattava, sillä Automatia suunnittelee pienemmillä paikkakunnilla vaihtavansa 100 uutta talletusautomaattia vanhojen tilalle.

Talletusautomaattien suosio on yllättänyt Automatian. Yksityisasiakkaat tallettavat lipassäästöjään ja pienet kauppaliikkeet käteistä omalle tililleen.

– Uusi automaatti on teknisesti aika haastava, kun siinä on niin monta toimintoa: esimerkiksi talletettavien seteleiden aitous pitää tarkistaa, sanoo Pennanen.

– Nyt sitä viilataan ja hiotaan, että se toimii kiitettävästi jatkossakin, kun automaattien määrä kasvaa.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Amerikkalaislehti: HIM marssi ulos lavalta jäähyväiskeikallaan New Yorkissa – Ville Valo kouraisi haaroväliään ja heitti mikin nurkkaan

    2. 2

      Järkyttävä video: 5-vuotias oli hukuksissa useita minuutteja uima­hallin altaassa – äiti oli mennyt saunaan lämmittelemään

    3. 3

      Turussa Aurajoesta etsityn Juuso-Petterin toinenkin kenkä löydettiin

    4. 4

      Raskasta joulua -konsertti osoittautui raskaaksi pettymykseksi Oulussa – kuulijat raivoissaan: ”Nyt on rahastuksen makua!”

    5. 5

      Onko Venäjällä tapahtunut ydin­onnettomuus? Virasto: ”Erittäin korkeaa” radioaktiivisuutta lähellä Tsheljabinskia

    6. 6

      Suomen mitalitoivo kritisoi parjattuja olympia-asuja – tyly näkemys karvareuhkasta

    7. 7

      Kainuulainen opettaja raiskasi vaimonsa ja alisti

    8. 8

      8-vuotiaan isä kuoli onnettomuudessa – syyte: Äiti kavalsi poikansa perinnöstä yli 40 000 €

    9. 9

      10 asiaa, jotka tapahtuvat, kun lakkaat syömästä leipää

    10. 10

      Nokia: Yksi puhelin riitti aiheuttamaan hälytyksen hyökkäyksestä - vahingossa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Raskasta joulua -konsertti osoittautui raskaaksi pettymykseksi Oulussa – kuulijat raivoissaan: ”Nyt on rahastuksen makua!”

    2. 2

      10 asiaa, jotka tapahtuvat, kun lakkaat syömästä leipää

    3. 3

      Kenen Suomi-julkkiksen kanssa olet samanpituinen? Tarkista yli 150 nimen listasta

    4. 4

      Susan Atkins oli vain 21-vuotias osallistuessaan maailmaa järkyttäneisiin murhiin – näin Charles Mansonin ”Perheen” jäsenille kävi

    5. 5

      Jari Sillanpää laihtui useita kiloja – havahtui muuttuneeseen ulkonäköönsä karulla tavalla

    6. 6

      7 ”noloa” seksimokaa, joita häpeät ihan turhaan

    7. 7

      Pikkulapsen väitetään tuhonneen 1 100 € meikit – kuvan sekamelskasta julkaissut nainen joutui yllättävän raivon kohteeksi

    8. 8

      Synkkä arvio ilman riittävyydestä kadonneessa sukellusveneessä – syvyyksistä kuuluneen koputuksen arvoitus ratkesi

    9. 9

      Poptähti Christina Aguilera pelmahti gaalaan lähes tunnistamattomana: fanit ihmeissään muutoksesta

    10. 10

      Kainuulainen opettaja raiskasi vaimonsa ja alisti

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Rouvan alaston yövieras tuli isäntää vastaan kotipihalla – se letkautus naulautui taksikuskin mieleen pysyvästi

    2. 2

      Yleisö häkeltyi: Sihteeri Katja kertoi seksielämästään tv-ruudussa – paukautti totuuden Napakympissä

    3. 3

      Kahden viikon päästä ei enää selviä sakoilla – huolimatonta autoilijaa uhkaa vähintään tonnin lisävero

    4. 4

      Frederik palasi matkoilta kotiin ja purskahti itkuun – avovaimo oli pakannut tavaransa ja lähtenyt

    5. 5

      Raskasta joulua -konsertti osoittautui raskaaksi pettymykseksi Oulussa – kuulijat raivoissaan: ”Nyt on rahastuksen makua!”

    6. 6

      Mitä sinä näet kuvassa? 1800-luvulla maalattu teos häkellyttää – naisen kädessä on tutunnäköinen esine

    7. 7

      Juho muutti Puolaan töihin palvelemaan suomalaisia – ”Muistan yllättyneeni katsoessani ensimmäistä palkkakuittia”

    8. 8

      6 asiaa, jotka tapahtuvat, kun lakkaat juomasta maitoa

    9. 9

      Lentokone lähti rajuun nousuun kesken laskeutumisen Helsinki-Vantaalle – matkustajat hämmästyivät

    10. 10

      Nuoren naisen pyörätuoli horjahti bussin ovella kohtalokkain seurauksin – kuskin reaktio tyrmistytti

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Amerikkalaislehti: HIM marssi ulos lavalta jäähyväiskeikallaan New Yorkissa – Ville Valo kouraisi haaroväliään ja heitti mikin nurkkaan

    2. 2

      Järkyttävä video: 5-vuotias oli hukuksissa useita minuutteja uima­hallin altaassa – äiti oli mennyt saunaan lämmittelemään

    3. 3

      Turussa Aurajoesta etsityn Juuso-Petterin toinenkin kenkä löydettiin

    4. 4

      Raskasta joulua -konsertti osoittautui raskaaksi pettymykseksi Oulussa – kuulijat raivoissaan: ”Nyt on rahastuksen makua!”

    5. 5

      Onko Venäjällä tapahtunut ydin­onnettomuus? Virasto: ”Erittäin korkeaa” radioaktiivisuutta lähellä Tsheljabinskia

    6. Näytä lisää