Senja

Kotimaa

Taas uusi käänne Räsäs-kohuun: "Jos Essayah on näin todennut, johtajavaihdolta putoaa pohja"

Julkaistu:

Kristillisten puheenjohtajan Päivi Räsäsen ympärillä on kuohunut siitä lähtien, kun Kristillisdemokraattinen puolue kesäkuussa ilmoitti päättäneensä järjestää ylimääräisen puoluekokouksen.

Kokouksessa on tarkoitus käsitellä sääntömuutosta, joka mahdollistaisi varsinaisen puoluekokouksen järjestämisen jo alkuvuodesta 2015 - ja samalla puheenjohtajan vaihtamisen jo ennen eduskuntavaaleja.

Syynä tähän on se, että osa puolueaktiiveista haluaisi vaihtaa Räsäsen tilalle suuren äänimäärän eurovaaleissa saaneen Sari Essayahin.

Kristillisdemokraattien puoluehallituksesta kerrottiin taannoin IS:lle, että puolueväki haluaisi hyödyntää eduskuntavaaleissa Essayahin äänisaalista.

Räsänen itse on kuitenkin kertonut olevansa halukas jatkamaan puolueen johdossa.

Kristilliset ehtivät käydä asiasta kipakkaakin sananvaihtoa julkisuudessa, kunnes lauantaina Räsänen sanoi Helsingin Sanomien haastattelussa, että Essayah haluaa hänen jatkavan puolueen puheenjohtajana.

Kuohunta kristillisten sisällä kääntyi taas uuteen suuntaan.

Puolueen ensimmäinen varapuheenjohtaja, kansanedustaja Sauli Ahvenjärvi totesi tämän jälkeen Helsingin Sanomille, että mikäli Essayah ei asetu ehdolle kristillisdemokraattien puheenjohtajaksi, koko kisa kannattaa sittenkin perua.

-Jos Essayah on näin todennut, niin silloin tältä ennenaikaiselta puheenjohtajavaihdolta putoaa pohja pois, Ahvenjärvi sanoo nyt Helsingin Sanomissa.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      16-vuotias urheilijatyttö heräsi raiskaukseen: ”Mitä helvettiä sä teet?” – viinaa tarjonnut Suomen mestari ei lopettanut

    2. 2

      Tätä et taatusti tiennyt kaupan paperipusseista – vinkki, joka saa sinut muuttamaan tapasi

    3. 3

      Islanti on etsinyt öljyä 9 vuotta – nyt Kiina ja Norja vetivät maton jalkojen alta

    4. 4

      Varaa aikaa työmatkaan: Ajokeli erittäin huono etelässä ja lännessä

    5. 5

      Mies vei lompakon naisystävänsä kuolleelta kummisedältä ja lähti Thaimaahan – pian paljastui karu totuus

    6. 6

      Yksin kotona -elokuvien ex-lapsitähti avautui perhehelvetistään – vanhemmat veivät miljoonaomaisuuden, isä alisti ja löi

    7. 7

      Vuosaaren poikkeuksellisesta palkkamurhasta julki uusia väitteitä

    8. 8

      Kikka, jolla Vivi elvytti rohtuneet huulensa, kun mikään huulirasva ei enää auttanut – aikaa meni kaksi sekuntia

    9. 9

      Työpaikkasuhteen seurauksena syntynyt Mirva etsii isäänsä tv-ruudussa – juontajan epäilykset heräsivät, kun miestä ei millään löydy

    10. 10

      IS-raati ruoti illan vaalitentin: ”Hurmaavan huimaa charmia, kunhan ei muuta naapuriin”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Työpaikkasuhteen seurauksena syntynyt Mirva etsii isäänsä tv-ruudussa – juontajan epäilykset heräsivät, kun miestä ei millään löydy

    2. 2

      Tätä et taatusti tiennyt kaupan paperipusseista – vinkki, joka saa sinut muuttamaan tapasi

    3. 3

      Syyttäjä: Madsen kidutti Kim Wallin kuoliaaksi sukellusveneessä

    4. 4

      Seurakunta remontoi Teemu Laajasalon tulevaa virka-asuntoa 100 000 eurolla

    5. 5

      Bill Gatesin 21-vuotias tytär elää hillitöntä luksuselämää – isä ei jätä tyttärelleen miljardiperintöä: ”En aio haudata lapsiani rahaan”

    6. 6

      Erityisen intiimi ja harvinainen sairaus koettelee Mikaa, 40: Vaikeuttaa seksielämää ja aiheuttaa häpeää

    7. 7

      Näin Haaviston ja Niinistön ennennäkemätön vääntö eteni sanasta sanaan: ”Täydellisen tahallinen väärennös. Älä hyvä Pekka väärentele puheitani”

    8. 8

      16-vuotias urheilijatyttö heräsi raiskaukseen: ”Mitä helvettiä sä teet?” – viinaa tarjonnut Suomen mestari ei lopettanut

    9. 9

      Nokkela autoilija voi säästää yhden katsastuskerran – uusi laki voimaan pian

    10. 10

      Alaskan rannikolla erittäin voimakas maanjäristys: ”Vaarallinen tsunami on mahdollinen tai jo tapahtumassa”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Perheenisä Matti tienaa yli 100 000 € vuodessa, mutta rahat eivät meinaa riittää elämiseen – paljastaa nyt, mihin kovatuloisen rahat menevät

    2. 2

      Radiojuontajaa odotti pankkiautomaatilla muhkea yllätys – edellisen asiakkaan kuitti löi ällikällä

    3. 3

      Kun Teemu syntyi, isä otti hatkat: sai selityksen 18 vuoden jälkeen Kadonneen jäljillä -sarjassa – Näin kävi, kun kamerat sammuivat

    4. 4

      Näin näännytetty 17-vuotias pakeni ikkunan kautta vanhempiensa kidutusta ja pelasti 12 sisarustaan – keksi kännykän hätäkikan, poliisi ylistää

    5. 5

      Työpaikkasuhteen seurauksena syntynyt Mirva etsii isäänsä tv-ruudussa – juontajan epäilykset heräsivät, kun miestä ei millään löydy

    6. 6

      Puoliso joutui potkaisemaan alaikäistä tyttöä nuollutta viiden lapsen isää

    7. 7

      Näin Jari Sillanpää kertoi poliisille huumeiden käytöstä – lue kuulustelu sanasta sanaan: ”Nautin polttamalla amfetamiinia”

    8. 8

      Ylen juontaja haki asuntolainaa Nordeasta, virkailija kehotti palaamaan kotimaahan – näin vastaa pankki

    9. 9

      Nelihenkinen perhe löytyi kuolleena Ruotsissa – vanhempien allekirjoittama kirje paljasti järkyttävän motiivin

    10. 10

      Turkulainen Petteri kuvasi huoltomiehen hulvattoman asennusmokan – some ratkesi nauruun: ”Urakkahomma varmaan painanut päälle”

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      16-vuotias urheilijatyttö heräsi raiskaukseen: ”Mitä helvettiä sä teet?” – viinaa tarjonnut Suomen mestari ei lopettanut

    2. 2

      Tätä et taatusti tiennyt kaupan paperipusseista – vinkki, joka saa sinut muuttamaan tapasi

    3. 3

      Islanti on etsinyt öljyä 9 vuotta – nyt Kiina ja Norja vetivät maton jalkojen alta

    4. 4

      Varaa aikaa työmatkaan: Ajokeli erittäin huono etelässä ja lännessä

    5. 5

      Mies vei lompakon naisystävänsä kuolleelta kummisedältä ja lähti Thaimaahan – pian paljastui karu totuus

    6. Näytä lisää