Senja

Kotimaa

Näin viiden Oulun vauvan isyydet selvitetään

Julkaistu:

Oulun viiden vauvan isyyksien selvittämisestä vastaa keskusrikospoliisin (Krp) rikostekninen laboratorio. Kyseistä tapausta ei asian keskeneräisyyden vuoksi Krp:stä voida kommentoida, mutta yleisellä tasolla Krp vakuuttaa, että isyydet saadaan selvitettyä "erittäin luotettavasti".
Ensimmäiseksi määritetään vainajan dna ja sen jälkeen äidin ja isän dna:t.

- Vainajan dna:sta vähennetään äidin osuus ja sitten tarkistetaan, vastaako isäehdokkaan dna jäljelle jäänyttä osaa, kertoo Krp:n rikosteknisen laboratorion laboratorionjohtaja Erkki Sippola.

Tarvittaessa Krp voi käyttää myös Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) oikeusgeneettisten isyystutkimusten yksikön sekä Helsingin yliopiston Hjelt-instituutin oikeusbiologian laboratorion apua.

Kun mahdolliset isäehdokkaat on kuultu, halukkaille tehdään isyyden selvittämiseksi dna-testit

- Eri laboratoriot pystyvät tuottamaan vertailukelpoista dataa. Lisämenetelmien kautta saadaan aikaan huipputarkka, oikeustoimikelpoinen tulos.

- Tosin meidänkin käyttämät menetelmät vainajien tapauksissa tuottavat erittäin luotettavia tuloksia, tarkentaa Sippola.

Isyystutkimus voi kuitenkin kestää jopa useita viikkoja. Krp:n laboratorioon tulee noin 7000 dna-juttua vuodessa, näytteitäkin noin 30000.

- Jos kyseessä olisi vain yhden vainajan dna-selvitys ja kaikki resurssit olisivat käytössä, niin tulos saataisiin nopeastikin. Olemme tuotteistaneet palvelumme siten, että tutkinnanjohtaja voi tarvittaessa asettaa tapauksen kiireellisyysjärjestyksessä jonon ohi, selventää Sippola.

Isäehdokkaita ilmoittautunut

Oulun epäiltyjen vauvasurmien osalta on poliisille jo ilmoittautunut mahdollisia isäehdokkaita. Tarkkaa määrää poliisi ei kerro.

- Kun mahdolliset isäehdokkaat on kuultu, halukkaille tehdään isyyden selvittämiseksi dna-testit, kertoi tutkinnanjohtaja
Seppo Leinonen IS:lle ennen juhannusta.

Dna-testit voidaan kuitenkin tehdä vain niille, jotka itse haluavat saada asiaan selvyyden. Ketään ei voi pakottaa testeihin, sillä kukaan isäksi epäilty ei ole epäiltynä rikoksesta.

- Jos dna-testeissä joku osoittautuu jonkin lapsen isäksi, häntä kuullaan asianomistajana. Poliisi on kiinnostunut erityisesti siitä, miten ja milloin lapsi on saanut alkunsa ja onko isä ollut tietoinen raskaudesta, Leinonen kertoi.

Näin isyys selvitetään

1. Isäehdokkailta otetaan dna-näyte posken limakalvolta vaahtomuovilätkällä, joka painetaan erikoisvalmistetulle näytekortille.

2. Näyte lähetetään laboratorioon tutkimuksia varten.

3. Näyte laitetaan 96-paikkaisiin kuoppalevyihin, jonka jälkeen monistuskoneessa näytteistä tehdään dna-profiili analysoimalla kemiallisesti 16:ta eri dna-aluetta.

4. Analysaattorilla erotellaan ja tunnistetaan monistetusta dna:sta olevat 16 dna-aluetta. Näistä syntyy henkilön dna-profiili numeerisessa muodossa.

5. Vauvojen ja isäehdokkaiden näytteitä verrataan toisiinsa lopuksi tietokoneella.
Näitä luetaan!
  1. 1

    Isis ilmoittaa tehneensä iskun Pelastakaa Lapset -järjestön tiloihin

  2. 2

    Äänestämään mennyttä miestä odotti ikävä yllätys Citymarketissa Jyväskylässä – ”Tämä on pahin vaihtoehto, joka voi tapahtua”

  3. 3

    Mikä pituusero: Susanna Laine ja Kiti Kokkonen hillittömässä yhteiskuvassa: ”Ootte ihkuja”

  4. 4

    Pyöräilijä näytti poliiseille keskisormea – poliisi pysäytti nuorukaisen, mutta hän löi nyrkillä naamaan, sitten painittiin

  5. 5

    Venäläiskanava käänsi Torvaldsin sanat täysin väärin: ”Ei ole ensimmäinen kerta, mutta karkein tämä on”

  6. 6

    Melania Trump peruu esiintymisiään – julkaisi huomiota herättävän kuvan ilman puolisoaan

  7. 7

    Anne Kyllönen putoamassa Suomen olympiajoukkueesta – saa vielä yhden mahdollisuuden!

  8. 8

    Ismo Leikola paljastaa mitä tapahtui Conan O’Brienin kulisseissa – kaikki oli tarkkaan käsikirjoitettua: ”Kun sanoin sen ensimmäistä kertaa moni oli, että hetkinen”

  9. 9

    Rukan ja Pyhän hiihtokeskusten isä Juhani Aho on kuollut

  10. 10

    Tätä et taatusti tiennyt kaupan paperipusseista – vinkki, joka saa sinut muuttamaan tapasi

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Tätä et taatusti tiennyt kaupan paperipusseista – vinkki, joka saa sinut muuttamaan tapasi

  2. 2

    16-vuotias urheilijatyttö heräsi raiskaukseen: ”Mitä helvettiä sä teet?” – viinaa tarjonnut Suomen mestari ei lopettanut

  3. 3

    Melania Trump peruu esiintymisiään – julkaisi huomiota herättävän kuvan ilman puolisoaan

  4. 4

    Syyttäjä: Madsen kidutti Kim Wallin kuoliaaksi sukellusveneessä

  5. 5

    Näin Haaviston ja Niinistön ennennäkemätön vääntö eteni sanasta sanaan: ”Täydellisen tahallinen väärennös. Älä hyvä Pekka väärentele puheitani”

  6. 6

    Työpaikkasuhteen seurauksena syntynyt Mirva etsii isäänsä tv-ruudussa – juontajan epäilykset heräsivät, kun miestä ei millään löydy

  7. 7

    Mies vei lompakon naisystävänsä kuolleelta kummisedältä ja lähti Thaimaahan – pian paljastui karu totuus

  8. 8

    Kikka, jolla Vivi elvytti rohtuneet huulensa, kun mikään huulirasva ei enää auttanut – aikaa meni kaksi sekuntia

  9. 9

    Äänestämään mennyttä miestä odotti ikävä yllätys Citymarketissa Jyväskylässä – ”Tämä on pahin vaihtoehto, joka voi tapahtua”

  10. 10

    Tähän tilanteeseen kultaleijona Eetu Sopasen, 21, ura loppui yllättäen – ”En missään nimessä osannut aavistaakaan”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Perheenisä Matti tienaa yli 100 000 € vuodessa, mutta rahat eivät meinaa riittää elämiseen – paljastaa nyt, mihin kovatuloisen rahat menevät

  2. 2

    Radiojuontajaa odotti pankkiautomaatilla muhkea yllätys – edellisen asiakkaan kuitti löi ällikällä

  3. 3

    Kun Teemu syntyi, isä otti hatkat: sai selityksen 18 vuoden jälkeen Kadonneen jäljillä -sarjassa – Näin kävi, kun kamerat sammuivat

  4. 4

    Näin näännytetty 17-vuotias pakeni ikkunan kautta vanhempiensa kidutusta ja pelasti 12 sisarustaan – keksi kännykän hätäkikan, poliisi ylistää

  5. 5

    Työpaikkasuhteen seurauksena syntynyt Mirva etsii isäänsä tv-ruudussa – juontajan epäilykset heräsivät, kun miestä ei millään löydy

  6. 6

    Puoliso joutui potkaisemaan alaikäistä tyttöä nuollutta viiden lapsen isää

  7. 7

    Näin Jari Sillanpää kertoi poliisille huumeiden käytöstä – lue kuulustelu sanasta sanaan: ”Nautin polttamalla amfetamiinia”

  8. 8

    Ylen juontaja haki asuntolainaa Nordeasta, virkailija kehotti palaamaan kotimaahan – näin vastaa pankki

  9. 9

    Nelihenkinen perhe löytyi kuolleena Ruotsissa – vanhempien allekirjoittama kirje paljasti järkyttävän motiivin

  10. 10

    Tätä et taatusti tiennyt kaupan paperipusseista – vinkki, joka saa sinut muuttamaan tapasi

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Isis ilmoittaa tehneensä iskun Pelastakaa Lapset -järjestön tiloihin

  2. 2

    Äänestämään mennyttä miestä odotti ikävä yllätys Citymarketissa Jyväskylässä – ”Tämä on pahin vaihtoehto, joka voi tapahtua”

  3. 3

    Mikä pituusero: Susanna Laine ja Kiti Kokkonen hillittömässä yhteiskuvassa: ”Ootte ihkuja”

  4. 4

    Pyöräilijä näytti poliiseille keskisormea – poliisi pysäytti nuorukaisen, mutta hän löi nyrkillä naamaan, sitten painittiin

  5. 5

    Venäläiskanava käänsi Torvaldsin sanat täysin väärin: ”Ei ole ensimmäinen kerta, mutta karkein tämä on”

  6. Näytä lisää