Lempi

Kotimaa

Omannavankysymys

Julkaistu:

Puheenjohtaja Antti Rinne käynnisti Pride-viikonvaihteessa Sdp:n pelastusoperaation.
Koska naiset ovat luontojaan suvaitsevaisempia kuin köriläät, Rinteen ulostulo kuivaa niiden siskojen kyyneleitä, jotka jäivät henkisesti Seinäjoki Areenan naistenhuoneeseen. Se on silti vain sivuhyöty. Vaikka uskon johtavan äijäfeministin olevan vilpitön, pohditaan avausta myös taktisesta vinkkelistä.

Sdp:n kaikki historialliset tavoitteet ovat toteutuneet. Työväki on laskettu sorron yöstä tasakattoisiin tiilitaloihin, ja maassa vallitsee yleinen ja yhtäläinen äänioikeus ja yhteiskuntarauha. Puolue voisi nauttia ilta-auringosta rakastettuna kunniavanhuksena ellei eräs kaikkeen tyytymätön ja siitä elämänhalunsa ammentava puolue järsisi kunniavanhuksen koipea niin, että kohta ei ole punaista lihaa sääriluun ympärillä, mustista verkkosukista puhumattakaan.

Tyytymätön työtön äänestää persuja, tyytyväinen ei äänestä.

Jotain tarttis tehdä, ärtynyt potkiminen ei riitä. Sdp on ollut kuin partiolainen, joka tarvitsee mummon, jonka se voi avustaa kadun yli. Ulkomaalaiset pätkätyöläiset eivät kelpaa. He syövät samaa leipää kuin kotimaalaiset pitkäaikaistyöläiset. Työttömät eivät kelpaa. Tyytymätön työtön äänestää persuja, tyytyväinen ei äänestä. Mutta hei, onhan meillä homot aina keskuudessamme. Kunnon väkeä ja syövät omaa leipäänsä.

Kun Sdp laati Forssan ohjelmansa "vapauttamaan kansa valtiollisesta alaikäisyydestä ja henkisen holhouksenalaisuuden kahleista", ns. miehimyksistä ei hiiskuttu sanaakaan. Nyt on aika uusi.

Perussuomalaisia johtaa katolista uskoa tunnustava suurinkvisiittori, jonka mielestä tasa-arvoinen avioliittolaki ei voi olla omantunnonkysymys, koska sen vastustaminen on puolueen keskeinen opinkappale.

Sitten tulee Rinne, joka on iso kuin Soini, möreä kuin Soini, mies kuin Soini, sukunimessä on yhtä monta kirjainta ja osa niistä samoja. Stubbista kumpikin on kaukana kuin aakkosten kova pee pehmeästä beestä. Tämä Rinne siis tulee ja sanoo, ettei kyse ole omastatunnosta, vaan - ihmisoikeuksista.

Omatunto on usein yhtä kuin oma napa. Kun tuijottaa omaa napaansa, alkaa helposti miettiä navanalaisia asioita ja sitten käy, kuten kansanedustaja Oinoselle, että alkaa miettiä muiden ihmisten navanalaisuuksia ja kohta ei mitään muuta mietikään. Niin muuttuu omantunnonkysymys omannavankysymykseksi. Jos siirtäisi katsetta ylös ja sivuille, huomaisi, ettei kaikilla ihmisillä ole samoja oikeuksia kuin napamiehillä.

Omatunto on linnani.

Rinne politisoi tasa-arvoisen avioliittolain. Politiikkaa varten on rakennettu iso eduskuntatalo. Omatunto mahtuu kotiin. Omatunto on linnani. Lisää piikkilankaa ja valvontakameroita, kiitos. Omatunto kullan kallis. Jotkut jossain maksavat hengellään.

Kolmaslinjalaisten mielestä "on isompiakin asioita". Se on älyllisesti tympein argumentti ja kertoo henkisestä laiskuudesta tai eläytymiskyvyn suppeudesta tai molemmista. Kannattaako sitä mainostaa, kuten uusi kansanedustaja eilen Ylen Ykkösaamussa.

Ykkösaamu on erinomainen formaatti, jota heikensi muotivillitys päästää kaikissa ohjelmissa ääneen kuuntelijoiden omiatuntoja (shoutbox).

Kirjoittaja on Ilta-Sanomien uutistoimittaja ja urheilukolumnisti.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Poliisilta lisätietoa Juuan kuolonkolarista: ”Rekka tuli valitettavasti juuri silloin vastaan”

    2. 2

      Aamulypsyn Jaajo Linnonmaa joutui kohun keskelle – näin juontaja itse kommentoi tilannetta

    3. 3

      MTV: Kotimatkalla kadonnut nuori mies löytyi kuolleena Helsingin Jätkäsaaresta

    4. 4

      Juhana, 30, yllättyi: Avasi puhelimen, sisältä paljastui muuta mitä piti – huomaisitko eroa?

    5. 5

      Lidlin uusi ”vesirajamekko” pian kauppoihin – paljettiunelma peittää pepun juuri ja juuri

    6. 6

      Urheilijatähti raiskattiin Helsingissä – Patrik Sjöberg raivostui asian käsittelystä: ”Kesti puoli tuntia selvittää tekijä”

    7. 7

      Kuvat: Tiffany Trump, 24, kohautti lyhyellä hameella – sisarukset edustivat yhdessä harvinaisesti

    8. 8

      Oletko nähnyt 16-vuotiasta Saaraa?

    9. 9

      Jaajo Linnonmaa haukkui alatyylisesti juontajakollegoita Aamulypsyssä – sisältöjohtaja vahvistaa: Kohulähetys poistettiin kokonaan

    10. 10

      Vladimir Putinin viesti Venäjän aseteollisuudelle: Valmistautukaa sotaan

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Aku Hirviniemi sai keskellä yötä viestin ex-puolisoltaan Niina Lahtiselta – ”Alkaako vanha suola janottaa?”

    2. 2

      Norjan kruununprinsessa Mette-Marit kärsii kristallitaudista – joutuu perumaan tehtäviään

    3. 3

      Tarkkaile tätä! Pieni merkki kertoo, onko kotonasi sisäilmaongelmia

    4. 4

      Napakympin Marko valitsi Neiti A:n – yhteiselle matkalle lähtikin Neiti B: ”Ei tarvinnut kuunnella naputusta”

    5. 5

      Valepoliisit kyttäävät nyt tietyn nimisiä ihmisiä – kuulutko joukkoon?

    6. 6

      Elina, 33, muutti Oulusta Italiaan ja huomasi ison eron työmoraalissa: ”Suomessa se on juuri toisin päin”

    7. 7

      Janne Ahosen yllätysratkaisu: Mico-poika sai lopettaa koulun 15-vuotiaana – ”Vaimo oli aluksi hieman kriittinen”

    8. 8

      Ruotsalaiselta yleisurheilun Euroopan mestarilta pysäyttävä väite: joukkuetoveri raiskasi Helsingin yössä

    9. 9

      Tangoprinssi Dimitri Sjöberg kuoli vain 37-vuotiaana – ”Hänen äänessään oli lämpöä ja kaipaus”

    10. 10

      Sinkku Maria, 34, kävi lupaavilla Tinder-treffeillä – fiilis muuttui hetkessä ravintolasta lähtiessä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Rouvan alaston yövieras tuli isäntää vastaan kotipihalla – se letkautus naulautui taksikuskin mieleen pysyvästi

    2. 2

      Raskasta joulua -konsertti osoittautui raskaaksi pettymykseksi Oulussa – kuulijat raivoissaan: ”Nyt on rahastuksen makua!”

    3. 3

      Katso, kuinka monella suomalaisella on sama sukunimi kuin sinulla

    4. 4

      Aku Hirviniemi sai keskellä yötä viestin ex-puolisoltaan Niina Lahtiselta – ”Alkaako vanha suola janottaa?”

    5. 5

      Kuvassa näkyvän pysähtyneen henkilöauton kuljettaja, soita heti poliisille

    6. 6

      Elina, 33, muutti Oulusta Italiaan ja huomasi ison eron työmoraalissa: ”Suomessa se on juuri toisin päin”

    7. 7

      10 asiaa, jotka tapahtuvat, kun lakkaat syömästä leipää

    8. 8

      Lentokone lähti rajuun nousuun kesken laskeutumisen Helsinki-Vantaalle – matkustajat hämmästyivät

    9. 9

      Kenen Suomi-julkkiksen kanssa olet samanpituinen? Tarkista yli 150 nimen listasta

    10. 10

      Turkkilaisnaisen, 71, uskomattoman nuorekas ulkonäkö lyö ällikällä – kauneuden salaisuus kebab

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Poliisilta lisätietoa Juuan kuolonkolarista: ”Rekka tuli valitettavasti juuri silloin vastaan”

    2. 2

      Aamulypsyn Jaajo Linnonmaa joutui kohun keskelle – näin juontaja itse kommentoi tilannetta

    3. 3

      MTV: Kotimatkalla kadonnut nuori mies löytyi kuolleena Helsingin Jätkäsaaresta

    4. 4

      Juhana, 30, yllättyi: Avasi puhelimen, sisältä paljastui muuta mitä piti – huomaisitko eroa?

    5. 5

      Lidlin uusi ”vesirajamekko” pian kauppoihin – paljettiunelma peittää pepun juuri ja juuri

    6. Näytä lisää