Hilma

Kotimaa

Viikatemies takoi Loimaan Seurahuoneen ovea - video!

Julkaistu:

Mies yritti päästä sisään Loimaan Seurahuoneelle viikatteen kanssa sunnuntaina yöllä puoli kahden aikaan.
Silminnäkijä kertoo Ilta-Sanomille, että hän näki 35-45-vuotiaan miehen kulkevan Loimaan keskustassa viikatteen kanssa. Hän pysäytti autonsa ja jututti miestä.

- Mies sanoi, että hänellä on asioita selvitettävänä, silminnäkijä kertoo.

Autoilija jatkoi matkaansa, mutta teki pian käännöksen selvittääkseen minne mies oli matkalla.

- Mentiin sitten kavereiden kanssa varoittamaan muita ihmisiä, ettei Seurahuoneen lähistölle kannata mennä, sillä siellä liikkuu tämän tyyppinen kaveri. Mies huuteli kaikille jotain ja käyttäytyi aggressiivisesti.

Loimaalaismies ajoi Seurahuoneen ohi toistamiseen ja näki viikatemiehen rikkovan ikkunoita. Ovimiehet olivat menneet sisälle suojaan.

Pian tämän jälkeen poliisi saapui paikalle.

- Poliisi on käynyt hänet hakemassa ja hän on viettänyt yön poliisin hoivissa. Joitain ikkunoita on mennyt rikki, mutta kukaan ei loukkaantunut, vanhempi konstaapeli Tomas Jalonen kertoo.

Poliisin mukaan mies oli tekohetkellä päihtyneen oloinen. Tapauksesta on tehty rikosilmoitus ja miestä epäillään järjestyksen ylläpitäjän vastustamisesta, vahingonteosta sekä vaarallisen esineen hallussapidosta.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Suomen mäkihyppytuska ei hellitä – lääkäri teki maajoukkuehyppääjän magneettikuvasta ”epämieluisan löydön”

    2. 2

      Hyväksikäyttöä ja aliravitsemusta: Loikkari kertoo naissotilaiden kokemista kauhuista Pohjois-Korean armeijassa

    3. 3

      6 mekkoa, joihin ei kannata pukeutua oikeassa elämässä mihinkään tilaisuuteen

    4. 4

      Kaivinkoneenkuljettaja iski kauhansa valtavaan hakaristiin Hampurissa

    5. 5

      Maarajoitukset poistuvat – Yle Areena ja muut nettipalvelut näkyvät kohta kaikkialla

    6. 6

      Tarkkuustehtävä testaa hoksottimesi – Oletko ensimmäinen, joka onnistuu ratkaisemaan kaikki eroavaisuudet?

    7. 7

      Pohjoiskarjalaista äitiä syytetään lapsikaappauksesta – jäi viisikuisen vauvan kanssa Turkkiin

    8. 8

      Maria Sharapova mukana salaliitossa? Poliisi tutkii huijaustapausta

    9. 9

      Oletko yksi 55 000 suomalaisesta, jonka tilinumero puuttuu verottajalta? Pari päivää aikaa ilmoittaa, jotta saa tilille veronpalautuksen

    10. 10

      Suomen pojat jäävät tytöistä rajusti Pisa-testin ongelman­ratkaisussa – OAJ:n Luukkainen: ”Lukutaito ei selitä noin valtavaa eroa”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Raskasta joulua -konsertti osoittautui raskaaksi pettymykseksi Oulussa – kuulijat raivoissaan: ”Nyt on rahastuksen makua!”

    2. 2

      10 asiaa, jotka tapahtuvat, kun lakkaat syömästä leipää

    3. 3

      Kenen Suomi-julkkiksen kanssa olet samanpituinen? Tarkista yli 150 nimen listasta

    4. 4

      Jari Sillanpää laihtui useita kiloja – havahtui muuttuneeseen ulkonäköönsä karulla tavalla

    5. 5

      7 ”noloa” seksimokaa, joita häpeät ihan turhaan

    6. 6

      Synkkä arvio ilman riittävyydestä kadonneessa sukellusveneessä – syvyyksistä kuuluneen koputuksen arvoitus ratkesi

    7. 7

      Kainuulainen opettaja raiskasi vaimonsa ja alisti

    8. 8

      Poptähti Christina Aguilera pelmahti gaalaan lähes tunnistamattomana: fanit ihmeissään muutoksesta

    9. 9

      Onko Venäjällä tapahtunut ydin­onnettomuus? Virasto: ”Erittäin korkeaa” radioaktiivisuutta lähellä Tsheljabinskia

    10. 10

      Susan Atkins oli vain 21-vuotias osallistuessaan maailmaa järkyttäneisiin murhiin – näin Charles Mansonin ”Perheen” jäsenille kävi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Rouvan alaston yövieras tuli isäntää vastaan kotipihalla – se letkautus naulautui taksikuskin mieleen pysyvästi

    2. 2

      Yleisö häkeltyi: Sihteeri Katja kertoi seksielämästään tv-ruudussa – paukautti totuuden Napakympissä

    3. 3

      Raskasta joulua -konsertti osoittautui raskaaksi pettymykseksi Oulussa – kuulijat raivoissaan: ”Nyt on rahastuksen makua!”

    4. 4

      Kahden viikon päästä ei enää selviä sakoilla – huolimatonta autoilijaa uhkaa vähintään tonnin lisävero

    5. 5

      Frederik palasi matkoilta kotiin ja purskahti itkuun – avovaimo oli pakannut tavaransa ja lähtenyt

    6. 6

      Mitä sinä näet kuvassa? 1800-luvulla maalattu teos häkellyttää – naisen kädessä on tutunnäköinen esine

    7. 7

      Juho muutti Puolaan töihin palvelemaan suomalaisia – ”Muistan yllättyneeni katsoessani ensimmäistä palkkakuittia”

    8. 8

      6 asiaa, jotka tapahtuvat, kun lakkaat juomasta maitoa

    9. 9

      10 asiaa, jotka tapahtuvat, kun lakkaat syömästä leipää

    10. 10

      Lentokone lähti rajuun nousuun kesken laskeutumisen Helsinki-Vantaalle – matkustajat hämmästyivät

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Suomen mäkihyppytuska ei hellitä – lääkäri teki maajoukkuehyppääjän magneettikuvasta ”epämieluisan löydön”

    2. 2

      Hyväksikäyttöä ja aliravitsemusta: Loikkari kertoo naissotilaiden kokemista kauhuista Pohjois-Korean armeijassa

    3. 3

      6 mekkoa, joihin ei kannata pukeutua oikeassa elämässä mihinkään tilaisuuteen

    4. 4

      Kaivinkoneenkuljettaja iski kauhansa valtavaan hakaristiin Hampurissa

    5. 5

      Maarajoitukset poistuvat – Yle Areena ja muut nettipalvelut näkyvät kohta kaikkialla

    6. Näytä lisää