Satu, Luukas

Kotimaa

Tuhopolttaja asialla - Suomen suurin "juhannuskokko" paloi Ylöjärvellä

Julkaistu:

Tämän juhannuksen suurin "juhannuskokko" liekehti perjantaina Ylöjärven Mannilla, kun ilmeisesti tuhopolttaja oli tuikannut tuleen jättimäisen energiapuukasan.
Hälytys palosta tuli puoli kahdeksan aikaan illalla. Tulessa oli noin 70 metriä pitkä ja viisi metriä korkea puukasa. Palokunnan saapuessa paikalle, paloi puukasa voimakkaasti.

- Joku on todennäköisesti sytyttänyt kasan tahallaan, arveli päivystävä palomestari Tommi Lönnqvist Pirkanmaan pelastuslaitokselta "juhannuskokon" syytä.

Lönnqvistin mukaan palopaikalle oli hälytetty Viljakkalan ja Hämeenkyrön yksiköt. Aluksi pelastuslaitos keskittyi rajaamaan palon puukasaan.

- Puut paloivat isolla liekillä ja kuumuus oli kova. Vaikka kasa on hiekkakuopassa, niin aluksi oli vaarana, että se leviäisi läheiseen kuivaan mäntymetsään.

Lähimmät omakotitalot sijaitsevat noin 100-150 metrin päässä. Ne eivät kuitenkaan olleet vaarassa.

- Kaivinkone möyhii nyt kasaa, sillä se savuaa yhä paljon. Jälkisammutustyöt kestävät ainakin kaksi tuntia, arveli Lönnqvist kello 22.30 juhannusaattoiltana.

Pirkanmaan palokuntaa ovat juhannuskokot työllistäneet muutoinkin, sillä ihmiset ovat tehneet hälytyksiä näkemistään kokkosavuista.

- Tarkistuskäyntejä on tehty useita.

Alueella ei ole metsäpalovaroitusta, joten kokkojen polttaminen on tänään sallittua.

Muutoin juhannusta on vietetty Pirkanmaalla ilman suurempia turmia.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Seksiskandaali sakenee: Game of Thrones -kaunotar paljasti, mitä Harvey Weinstein teki hississä – matka hotellihuoneeseen katkesi

    2. 2

      17-vuotiaan tyttöystävänsä teippaamalla murhannut tuomittiin elinkautiseen

    3. 3

      Video: Lentäjältä hurja temppu Air Berlinin viimeisellä Yhdysvaltain-lennolla – ”Manööveri voi olla epätavallinen...”

    4. 4

      Testaa! Helppo 3 liikkeen kuntotesti paljastaa, oletko siinä kunnossa, missä sinun pitäisi ikäiseksesi olla

    5. 5

      Helsingin Kätilöopisto sulki ovensa – 15-vuotta vauvoja maailmaan auttanut Marjo purskahti itkuun

    6. 6

      Halvaantunut Jari Mönkkönen pääsi kotiin 15 kuukautta kohtalokkaan voltin jälkeen – ”Hänen luonteensa on ollut ihan uskomaton”

    7. 7

      Viittä ihmistä ammuttu toimistoalueella Marylandissa

    8. 8

      Windows-käyttäjä: päivitä Flash Player välittömästi

    9. 9

      Voice: Manuela Bosco ja Tuure Kilpeläinen seurustelevat

    10. 10

      Joukko lääkäreitä ei uskalla paljastaa sivutyötään – poikii jopa vihapostia

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tutut liikennemerkit muuttuvat sukupuolineutraaleiksi – katso kuvat!

    2. 2

      Jane voitti lotossa jättipotin 17-vuotiaana – tuhlasi rahat rintoihin ja peppuun: Jakaa netissä kuvia ylpeänä

    3. 3

      Elvis Presleyn harvoin julkisuudessa nähdyt kaksos-lapsenlapset ihastuttivat – poseerasivat äidin rinnalla suloisina

    4. 4

      Mies yritti iskeä plusmalli Marjaanaa yökerhossa – ei saanut vastakaikua: lyttäsi järkyttävällä tavalla

    5. 5

      Olli Turusella, 33, on yli 30 sijoitusasuntoa ja velkaa yli miljoona euroa

    6. 6

      Helsinkiläinen Diana, 43, on geneettisesti sekä mies että nainen – päivittäin viestejä innostuneilta miehiltä

    7. 7

      Dopingtuomion saaneen Therese Johaugin ulkoinen olemus on jotain aivan muuta kuin kaksi kuukautta sitten – katso kuvat

    8. 8

      TM: Näin käy, jos Audin, Seatin, Skodan tai VW:n öljyä syövän moottorin jättää korjaamatta – ja lisää vain halvinta mahdollista öljyä

    9. 9

      Olympiavoittaja rikkoi hiljaisuuden 27 vuoden jälkeen – kertoi joutuneensa 15-vuotiaana lajilegendan raiskaamaksi

    10. 10

      Entinen F1-kuski Johnny Herbert vertaa Mika Saloa ja Mika Häkkistä – ”Kun hänen kanssaan puhui, ajautui riitaan”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Dopingtuomion saaneen Therese Johaugin ulkoinen olemus on jotain aivan muuta kuin kaksi kuukautta sitten – katso kuvat

    2. 2

      Huomaatko erikoisen yksityiskohdan? 19-vuotiaan Lisan viaton bikinikuva kummastuttaa Instagramissa

    3. 3

      Onko tässä erikoisin hääkuva ikinä? Kreikkalaiskappeli kielsi ulkomaalaisparien häät rivon kuvan seurauksena

    4. 4

      Aku Hirviniemi katosi vuosi sitten äkisti julkisuudesta – nyt hän kertoo, mitä silloin tapahtui: ”Tuijotin vain tyhjyyteen”

    5. 5

      Tutut liikennemerkit muuttuvat sukupuolineutraaleiksi – katso kuvat!

    6. 6

      Jopa miljoonia uhreja – kävitkö vuoden sisällä suositulla pornosivustoilla?

    7. 7

      Tällaisen elämän miljardööri Niklas Herlin eli – muistokirjoitus

    8. 8

      Madonnaa, 59, syytetään räikeästä kuvanmuokkauksesta – tuoreet kuvat kertovat totuuden: ”Tämä on jo noloa”

    9. 9

      Matti Ahde kertoo sairaudestaan ja yhä jatkuvista hoidoista – ”Tilanne on vakava”

    10. 10

      Niklas Herlin on kuollut

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Seksiskandaali sakenee: Game of Thrones -kaunotar paljasti, mitä Harvey Weinstein teki hississä – matka hotellihuoneeseen katkesi

    2. 2

      17-vuotiaan tyttöystävänsä teippaamalla murhannut tuomittiin elinkautiseen

    3. 3

      Video: Lentäjältä hurja temppu Air Berlinin viimeisellä Yhdysvaltain-lennolla – ”Manööveri voi olla epätavallinen...”

    4. 4

      Testaa! Helppo 3 liikkeen kuntotesti paljastaa, oletko siinä kunnossa, missä sinun pitäisi ikäiseksesi olla

    5. 5

      Helsingin Kätilöopisto sulki ovensa – 15-vuotta vauvoja maailmaan auttanut Marjo purskahti itkuun

    6. Näytä lisää