Pertti

Kotimaa

Perhettä purrut hauki olikin "luonnehäiriöinen kuha"?

Julkaistu: , Päivitetty:

Jämsänveden rantavesissä koettiin viikonvaihteessa kauhunhetkiä kun uimassa olleet joutuivat vesipedon raatelemiksi.
Petäjävedellä oli juhlittu lauantaina Vesa Jussilan viisikymppisiä ja illalla olivat perheiden lapset menneet uimaan Jämsänveden järveen laiturilta.

Matalassa järvessä seisomaan noussut 12-vuotias poika oli tuntenut jalkansa alla kuin puunkalikan, ja saman tien ensin piston pohkeessa ja pian perään toisen jalan reidessä.

Kauhistunut, verta vuotanut poika oli tullut kiireellä rantaan.
 


Pahemmin siinä pelästyi sitä pistoa kuin kipua.



Pojan terveysalan ammattilaisena työskentelevä äiti oli todennut, etteivät pistohaavat vaatineet tikkausta, vaan haavojen puhdistus riitti. Jo tuolloin olivat aikuiset päätelleet, että poikaa oli purrut hauki, jonka päälle tämä oli vahingossa astunut.

Toinen hyökkäys

Sunnuntaina isäntäperheen rouva Pia Jussila oli uskaltautunut uimaan, mutta pysytteli pinnan läheisyydessä. Samoilla kohdin, jossa poikaa oli purtu, tunsi Pia Jussila nilkassaan piston ja rantaan päästyään näki siinä kaksi verta vuotavaa haavaa.



- Ei ne toki syviä olleet, mutta verta tuli. Pahemmin siinä pelästyi sitä pistoa kuin kipua, kuvailee hyökkäyksen uhriksi joutunut perheenäiti.

Tapausten jälkeen laitettiin järven rantavesiin kaksi katiskaa. Maanantaina niissä olikin saalista.

- Katiska oli ihan täynnä: yksi iso kuha, seitsemän lahnaa ja seitsemän ahventa, luettelee Pia Jussila.

Kuha oli iso vonkale: noin puoli metriä pitkä ja painoa 1-1,5 kiloa, arvioi Vesa Jussila.

Kuhaa tarkemmin tarkastellessaan Pia Jussila havaitsi kuhan "valtavan" selkäevän, jollaisesta lapset olivat kertoneet lauantai-iltana. Lisäksi kuhan suussa oli ylä- ja alaleuassa kaksi pitkää hammasta toisistaan noin 3 sentin välein, mikä vastasi purtujen jaloissa olleisiin pistojälkiin.

 

Mitä ilmeisimmin oli luonnehäiriöinen.



- Hauellahan on pitkä rivi piikkejä suussaan, joten luulisi sen puremasta tulevan pahempaa jälkeä, totesi Vesa Jussila.

- Silloin päättelimme, että meitä purrut kala olikin ehkä kuha eikä hauki. Tavallisestihan kuha viihtyy syvissä vesissä ja sen saa kiinni vain ongella. Tämä kuha taas oli asettunut aivan matalaan veteen pitämään reviiriään ja mitä ilmeisimmin oli luonnehäiriöinen, analysoi Pia Jussila.

Hyökkäyksiä jo viikkojen ajan?


Myös alkukesän ja kevään muut omituiset uintikokemukset palasivat mieleen.

- Siskoni ja minä muistimme joskus uidessa tunteneemme kuin terävän kepin piston. Olisiko kuha jo silloin näykkäillyt? Nyt se raivostui entistä enemmän, kun poika vahingossa tallasi sen päälle.



Sellainen kauhu vesipedosta kuitenkin tuli, ettei järveen ole juuri uskallettu enää mennä.

- Mies kävi uimassa maanantaina, mutta vain äkkiseltään. 13-vuotias lapsemme kysyi, että "milloin uskaltaa mennä taas uimaan?". Pelko kalvaa edelleen, kertoo Pia Jussila.

"Tappajakuha" on nyt saanut samalla mitalla takaisin. Se on suolattu ja savustettu.

- Ja puoliksi jo syöty, naurahtaa Vesa Jussila.

Puremista uutisoi ensimmäisenä Iltalehti.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Tällainen on Aviciita piinannut vakava sairaus – voi iskeä jo rankasta kertajuomisesta

    2. 2

      Toronton epäillyn yliajajan nimi julki – Uhkaili poliisia ennen kiinniottoa

    3. 3

      Suomalaisyritys iskee ulkomaille viinakorkeilla: näin vesi muuttuu mojitoksi – ”Ei lainsäädäntö tähän taivu”

    4. 4

      Hätäkeskustyöntekijä löi soittajille luurin korvaan tuhansia kertoja – ”Kellään ei ole aikaa tällaiseen, oikeasti”

    5. 5

      Stand up -koomikko vitsaili Sara Siepin työstä tv:ssä – Roope Salminen raivostui: ”Mitä v****a sä tiedät?”

    6. Näytä lisää
    1. 1

      Stand up -koomikko vitsaili Sara Siepin työstä tv:ssä – Roope Salminen raivostui: ”Mitä v****a sä tiedät?”

    2. 2

      Tällainen on Aviciita piinannut vakava sairaus – voi iskeä jo rankasta kertajuomisesta

    3. 3

      Ennuste muuttui taas – Ilmatieteen laitos: Tällainen on vapun sää

    4. 4

      Työtoiminnassa olevan Mintun, 29, oli pakko mennä oikeuteen todistamaan – Kela rankaisi tuen menetyksellä

    5. 5

      Temptation Island -Eveliinan Instagram-video sytytti someraivon – rasistinen sana oli liikaa: ”En edes halua kuulla mitään anteeksipyyntöä”

    6. Näytä lisää
    1. 1

      Ruotsalainen huippu-DJ Avicii on kuollut 28-vuotiaana

    2. 2

      Monen kammoksuma muotivillitys saapui myös uikkarityyliin – tätä ei ole totuttu rannalla näkemään

    3. 3

      Asunnottomaksi jäänyt Björn, 54, ”muutti” Ruotsin-laivaan – näin paljon hän maksaa asumisestaan

    4. 4

      Sini Ariellin päässä pimahti kesken hääpäivän – pilasi koko juhlan käytöksellään: vasta sulhasen hiljainen itku hääyönä havahdutti

    5. 5

      Harkimo on perustamassa uutta yhdistystä: Liike Nyt ry:n tiedoista paljastuu kiinnostava nimi

    6. Näytä lisää