Seppo Kääriäinen Kataisen Hornet-kommentista: "Pääministeri oli pihalla"

Julkaistu:

Hornet-kohu
Entinen puolustusministeri ärähti Hornet-sotkusta ja vaatii totuutta esiin.
Eduskunnan puolustusvaliokunnan varapuheenjohtaja, kansanedustaja ja entinen puolustusministeri Seppo Kääriäinen (kesk) vaatii "totuutta esiin Hornetien valmiudesta".

- Ensin tutkitaan, sitten hutkitaan. Puolustusjohto on selityksen velkaa, Kääriäinen toteaa antamassaan tiedotteessa.

- Puolustusministeriön ja puolustusvoimien terävän johdon on kerrottava totuus taustoineen, Kääriäinen haluaa.

Aiheen Kääriäinen on saanut Savon Sanomien sunnuntaisesta uutisesta, etteivät Hornetit olleetkaan ilmassa tunnistuslennolla ensimmäisten ilmatilanloukkausten tapahduttua.

Pääministeri Jyrki Katainen (kok) ehti tuoreeltaan kertoa Hornetien olleen "siivellä alta aikayksikön".

- Pääministeri oli lausuntoa laukoessaan pihalla, mikäli SS:n uutinen pitää paikkansa, Kääriäinen arvioi.

Kääriäisen mukaan alueellisen koskemattomuuden turvaaminen on itsenäisen ja puolustuskyvystään huolehtivan maan perusasioita.

- Sen on oltava ilman aukkoja moitteettomassa kunnossa. Rahasta se ei saa olla kiinni.

Kääriäinen määrittelee Savon Sanomien uutisen myöhästyneestä valmiudesta "hätkähdyttäväksi".

Hornetit olivat tunnistustehtävissä vasta yli neljä tuntia ensimmäisen alueloukkauksen jälkeen.

Puolustusministeri Carl Haglund (r) kertoi aiemmin lauantaina IS:lle, ettei suomalaishävittäjiä ole edes tarkoituksenmukaista lähettää joka kerta ilmaan, kun kansainvälisessä Suomenlahden ilmatilassa lentää tunnistettava kone. Lue lisää täältä.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt