Satu, Luukas

Kotimaa

Asuntomurtautujat väittivät sopineensa keikasta asukkaan kanssa

Julkaistu:

Asuntoon varkaisiin menneet kaksi lahtelaismiestä väittivät saaneensa luvan asuntomurtoon.
Kaksikon syöttämä tarina ei uponnut Päijät-Hämeen käräjäoikeuteen, jonka mielestä ei ollut uskottavaa, että joku antaisi luvan murtautua asuntoonsa.

Tarina ei uponnut Itä-Suomen hovioikeuteenkaan, vaan miehet joutuvat istumaan törkeästä varkaudesta viisi kuukautta.

26- ja 28-vuotiaat miehet murtautuivat vuosi sitten kerrostaloasuntoon sorkkaraudalla. Avaimia he eivät voineet saada, sillä asukas oli samaan aikaan vierotushoidossa.

Velkasumma oli ollut esitutkinnan mukaan 700 euroa, jonka asukkaan äiti oli maksanut toiselle murtomiehistä.

Oikeuskäsittelyssä murtokeikka sai uuden sivujuonen. Sen mukaan asuntoon mentiin hakemaan tavaroita, koska velkasummasta oli jäänyt maksamatta 300 euron korko. Esitutkinnassa ei koronmaksusta puhuttu mitään.

Tuomitut valittivat käräjäoikeuden määräämästä ehdottomasta vankeustuomiosta hovioikeuteen. Miesten mielestä heidän tekonsa ei ollut missään tapauksessa törkeä varkaus vaan vahingonteko, minkä vuoksi syyte tulisi hylätä tai ainakin tuomiota lieventää huomattavasti. Hovi ei muuttanut tuomiota.

Vankeustuomion lisäksi miehet joutuvat maksamaan asunnon oven korjauksen. Se maksoi 740 euroa.

Valtio maksoi miesten asianajokulut. Summa nousi kahden oikeusistuntokäsittelyn jälkeen noin 4 500 euroon.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Venäläisministeri ehdotti sianlihan vientiä muslimimaahan – Putin purskahti nauruun: ”No ei tosiaankaan”

    2. 2

      Tutut liikennemerkit muuttuvat sukupuolineutraaleiksi – katso kuvat!

    3. 3

      Nelihenkinen perhe pelastettiin avotunturimaastosta Lapissa – pimeys ja keli yllättivät kesken vaellusretken

    4. 4

      Elvis Presleyn harvoin julkisuudessa nähdyt kaksos-lapsenlapset ihastuttivat – poseerasivat äidin rinnalla suloisina

    5. 5

      Donald Trump otti kunnian Isisin vetäytymisestä – ”He ovat luovuttamassa”

    6. 6

      Katsojat pettyivät Ensitreffit alttarilla -parin riitaisaan suhteeseen – ohjelman asiantuntija purkautui yllättäen somessa: ”We failed”

    7. 7

      Mies ja koira kuolivat omakotitalon tulipalossa Lohjalla

    8. 8

      Poliisiasemalla räjähdys Ruotsissa – pommiryhmä lähetetty paikalle

    9. 9

      Olli Turusella, 33, on yli 30 sijoitusasuntoa ja velkaa yli miljoona euroa

    10. 10

      Dopingtuomion saaneen Therese Johaugin ulkoinen olemus on jotain aivan muuta kuin kaksi kuukautta sitten – katso kuvat

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Dopingtuomion saaneen Therese Johaugin ulkoinen olemus on jotain aivan muuta kuin kaksi kuukautta sitten – katso kuvat

    2. 2

      Mikolle, 27, jää Kelan rahoista käteen 480 e / kk, ei halua töihin – ”Juon, luen ja keilaan”

    3. 3

      Tutut liikennemerkit muuttuvat sukupuolineutraaleiksi – katso kuvat!

    4. 4

      Olli Turusella, 33, on yli 30 sijoitusasuntoa ja velkaa yli miljoona euroa

    5. 5

      Windowsin jättipäivitys tulee tällä viikolla: Näin suojaudut

    6. 6

      Radiojuontaja Jenni Alexandrova kertoi rehellisesti kokemastaan seksuaalisesta häirinnästä – ”Kyllä tuohon työmies tarpeensa tekisi”

    7. 7

      Nainen jäi oman autonsa alle ja kuoli – yritti pysäyttää mäessä valuvan ajoneuvon Sipoossa

    8. 8

      Jane voitti lotossa jättipotin 17-vuotiaana – tuhlasi rahat rintoihin ja peppuun: Jakaa netissä kuvia ylpeänä

    9. 9

      Huomaatko erikoisen yksityiskohdan? 19-vuotiaan Lisan viaton bikinikuva kummastuttaa Instagramissa

    10. 10

      Muumiprostituoidut tulivat Tampereelle

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Huomaatko erikoisen yksityiskohdan? 19-vuotiaan Lisan viaton bikinikuva kummastuttaa Instagramissa

    2. 2

      Dopingtuomion saaneen Therese Johaugin ulkoinen olemus on jotain aivan muuta kuin kaksi kuukautta sitten – katso kuvat

    3. 3

      Onko tässä erikoisin hääkuva ikinä? Kreikkalaiskappeli kielsi ulkomaalaisparien häät rivon kuvan seurauksena

    4. 4

      Aku Hirviniemi katosi vuosi sitten äkisti julkisuudesta – nyt hän kertoo, mitä silloin tapahtui: ”Tuijotin vain tyhjyyteen”

    5. 5

      Jopa miljoonia uhreja – kävitkö vuoden sisällä suositulla pornosivustoilla?

    6. 6

      Tällaisen elämän miljardööri Niklas Herlin eli – muistokirjoitus

    7. 7

      Madonnaa, 59, syytetään räikeästä kuvanmuokkauksesta – tuoreet kuvat kertovat totuuden: ”Tämä on jo noloa”

    8. 8

      Matti Ahde kertoo sairaudestaan ja yhä jatkuvista hoidoista – ”Tilanne on vakava”

    9. 9

      Niklas Herlin on kuollut

    10. 10

      Jymy-yllätys: Maajussi-Heikin morsianehdokas jättää sarjan – paljastaa painavan salaisuutensa

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Venäläisministeri ehdotti sianlihan vientiä muslimimaahan – Putin purskahti nauruun: ”No ei tosiaankaan”

    2. 2

      Tutut liikennemerkit muuttuvat sukupuolineutraaleiksi – katso kuvat!

    3. 3

      Nelihenkinen perhe pelastettiin avotunturimaastosta Lapissa – pimeys ja keli yllättivät kesken vaellusretken

    4. 4

      Elvis Presleyn harvoin julkisuudessa nähdyt kaksos-lapsenlapset ihastuttivat – poseerasivat äidin rinnalla suloisina

    5. 5

      Donald Trump otti kunnian Isisin vetäytymisestä – ”He ovat luovuttamassa”

    6. Näytä lisää