Hilma

Kotimaa

Ulkoministeriö ihmeissään: Näin naiset uunottavat netissä Suomi-miehiä

Julkaistu:

Miehet ovat maksaneet ulkomaille satoja tai jopa tuhansia euroja.
Ulkoministeriö on saanut useita yhteydenottoja suomalaismiehiltä, jotka ovat odottaneet turhaan ulkomaalaisen nettimorsiamensa vierailua. Enimmillään soittoja on tullut jopa päivittäin.

- Yleensä tällaiset tapaukset ovat yksittäisiä, mutta nyt näissä on pieni piikki havaittavissa, varoittaa yksikön päällikön sijainen Kim Kuivalainen ulkoministeriön passi- ja viisumiyksiköstä.

Nettihuijauksissa toistuu sama kaava: netissä tavattu ulkomaalainen nainen pyytää rahaa esimerkiksi lentolippuun, jotta voisi matkustaa suomalaista nettituttavuuttaan tapaamaan. Joissakin tapauksissa rahaa on pyydetty uudelleen sillä verukkeella, että matka Suomeen on muka pysähtynyt viisumiongelmiin.

- Jotkut miehet ovat valittaneet meille, miksi kutsutulla pitää olla esimerkiksi tietyt asiakirjat viisumin saamiseen. Puhelimessa näitä asioita suurimmaksi osaksi selvittelemme, ja aika usein puhelun lopuksi soittajakin on ymmärtänyt tulleensa huijatuksi, Kuivalainen sanoo.

Hän muistuttaa, että jos joku henkilö on aidosti hakenut viisumia, hakijaa koskevia tietoa ei anneta muille.

Rakkauden voima on niin valtaisa, että vaikka henkilölle on selvästi kerrottu mitkä riskit ovat olemassa, hänellä voi silti olla kiusaus toimia toisin.

- Yksittäisiä viisuminhakijoita koskevia keskusteluja emme käy. Yleisellä tasolla kerromme soittajille, milloin heidän on syytä epäillä, että kysymyksessä on huijaus. Kerromme heille esimerkiksi sen, että Schengen-viisumi maksaa 60 euroa eikä 500 euroa, kuten deittikumppani on saattanut antaa ymmärtää.

Kuivalaisen mukaan suomalaismiehiltä on huijattu satoja tai jopa tuhansia euroja. Huijatuksi tulleita ulkoministeriö kehottaa kääntymään poliisin puoleen.

- Ulkoministeriö voi antaa tietoa viisumiprosessista, mutta rikosepäilyt ovat poliisiasioita.

Toisinaan virkamiesten varoitukset kaikuvat kuuroille korville.

- Rakkauden voima on niin valtaisa, että vaikka henkilölle on selvästi kerrottu mitkä riskit ovat olemassa, hänellä voi silti olla kiusaus toimia toisin. Se on inhimillistä.

Tavatonta ei ole sekään, että ulkoministeriö joutuu pettyneiden miesten suuttumuksen kohteeksi.

- Eivät henkilökohtaiset purkauksetkaan aivan vieraita ole, mutta tällainen kuuluu viranomaistyön luonteeseen, Kuivalainen kuittaa.

Tottuneet netin käyttäjät kohteina

Huijauksen uhreiksi joutuu Kim Kuivalaisen mukaan hyvin erilaisia ihmisiä.

Joukossa on korkeasti koulutettuja ja kielitaitoisia sekä vähemmän koulutettuja ja heikommin kieliä osaavia. Myös naiset voivat joutua huijauksen kohteeksi.

Se, mikä huijatuksi tulleita yhdistää, on tottumus netin käyttöön.

- He ovat tottuneet käyttämään sosiaalista mediaa ihmissuhteiden edistämiseen. Jossakin vaiheessa on ehkä unohtunut, että kaikki mikä näyttää hyvältä, ei välttämättä todellisuudessa ole sitä.

Huijareista tiedetään vähemmän.

- Kyseessä voivat olla yksittäiset ihmiset, jotka yrittävät saada huijauksilla rahaa. Toinen ryhmä ovat verkossa toimivat rikolliset.

Kuivalainen varoittaa huijarien kehittyvän jatkuvasti taitavammaksi.

- Esimerkiksi deittisivusto voi näyttää ulkoisesti aivan täydelliseltä mutta olla rikollisryhmän pyörittämä. Ensimmäinen hälytysmerkki on se, jos heti aletaan pyytää rahaa vaikkapa sillä tekosyyllä, ettei palkka ole vielä ehtinyt tulla tai matkatoimisto vaatii heti maksua.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Synkkä arvio hapen riittävyydestä kadonneessa sukellusveneessä – syvyyksistä kuuluneen koputuksen arvoitus ratkesi

    2. 2

      Raskasta joulua -konsertti osoittautui raskaaksi pettymykseksi Oulussa – kuulijat raivoissaan: ”Nyt on rahastuksen makua!”

    3. 3

      7 ”noloa” seksimokaa, joita häpeät ihan turhaan

    4. 4

      10 asiaa, jotka tapahtuvat, kun lakkaat syömästä leipää

    5. 5

      Brittilehti: ”Väsynyt” Vladimir Putin harkitsi eroa viime vuonna

    6. 6

      Jari Sillanpää laihtui useita kiloja – havahtui muuttuneeseen ulkonäköönsä karulla tavalla

    7. 7

      Amerikkalaisen tähtijuontajan ohjelma hyllytettiin – kahdeksan naista syyttää ahdistelusta

    8. 8

      Mies riehui pistoolin kanssa marketin pihalla – osoitti mansikanmyyjää aseella ja tuijotti herkeämättä silmiin

    9. 9

      Susan Atkins oli vain 21-vuotias osallistuessaan maailmaa järkyttäneisiin murhiin – näin Charles Mansonin ”Perheen” jäsenille kävi

    10. 10

      Horoskooppi 21.11.2017

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Suomen halvimman uuden auton saa vuoden alusta 8 499 eurolla – katso, kuinka lukuisten autojen hinnat laskevat

    2. 2

      Pikkulapsen väitetään tuhonneen 1 100 € meikit – kuvan sekamelskasta julkaissut nainen joutui yllättävän raivon kohteeksi

    3. 3

      10 asiaa, jotka tapahtuvat, kun lakkaat syömästä leipää

    4. 4

      Kenen Suomi-julkkiksen kanssa olet samanpituinen? Tarkista yli 150 nimen listasta

    5. 5

      Susan Atkins oli vain 21-vuotias osallistuessaan maailmaa järkyttäneisiin murhiin – näin Charles Mansonin ”Perheen” jäsenille kävi

    6. 6

      Raskasta joulua -konsertti osoittautui raskaaksi pettymykseksi Oulussa – kuulijat raivoissaan: ”Nyt on rahastuksen makua!”

    7. 7

      90-metrinen risteilyalus katosi vuonna 2013 – ratkaiseeko Kaliforniaan ajautunut ruosteinen hylky aavelaivan arvoituksen?

    8. 8

      Jari Sillanpää laihtui useita kiloja – havahtui muuttuneeseen ulkonäköönsä karulla tavalla

    9. 9

      Rouvan alaston yövieras tuli isäntää vastaan kotipihalla – se letkautus naulautui taksikuskin mieleen pysyvästi

    10. 10

      Poptähti Christina Aguilera pelmahti gaalaan lähes tunnistamattomana: fanit ihmeissään muutoksesta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Rouvan alaston yövieras tuli isäntää vastaan kotipihalla – se letkautus naulautui taksikuskin mieleen pysyvästi

    2. 2

      Yleisö häkeltyi: Sihteeri Katja kertoi seksielämästään tv-ruudussa – paukautti totuuden Napakympissä

    3. 3

      Kahden viikon päästä ei enää selviä sakoilla – huolimatonta autoilijaa uhkaa vähintään tonnin lisävero

    4. 4

      Frederik palasi matkoilta kotiin ja purskahti itkuun – avovaimo oli pakannut tavaransa ja lähtenyt

    5. 5

      Mitä sinä näet kuvassa? 1800-luvulla maalattu teos häkellyttää – naisen kädessä on tutunnäköinen esine

    6. 6

      Juho muutti Puolaan töihin palvelemaan suomalaisia – ”Muistan yllättyneeni katsoessani ensimmäistä palkkakuittia”

    7. 7

      6 asiaa, jotka tapahtuvat, kun lakkaat juomasta maitoa

    8. 8

      Lentokone lähti rajuun nousuun kesken laskeutumisen Helsinki-Vantaalle – matkustajat hämmästyivät

    9. 9

      Nuoren naisen pyörätuoli horjahti bussin ovella kohtalokkain seurauksin – kuskin reaktio tyrmistytti

    10. 10

      Turkkilaisnaisen, 71, uskomattoman nuorekas ulkonäkö lyö ällikällä – kauneuden salaisuus kebab

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Synkkä arvio hapen riittävyydestä kadonneessa sukellusveneessä – syvyyksistä kuuluneen koputuksen arvoitus ratkesi

    2. 2

      Raskasta joulua -konsertti osoittautui raskaaksi pettymykseksi Oulussa – kuulijat raivoissaan: ”Nyt on rahastuksen makua!”

    3. 3

      7 ”noloa” seksimokaa, joita häpeät ihan turhaan

    4. 4

      10 asiaa, jotka tapahtuvat, kun lakkaat syömästä leipää

    5. 5

      Brittilehti: ”Väsynyt” Vladimir Putin harkitsi eroa viime vuonna

    6. Näytä lisää