Ilmari, Ilmo

Kotimaa

15-vuotiaiden poikien rahakikkailut menivät vähän liian pitkälle – sakkotuomiot napsahtivat

Julkaistu: , Päivitetty:

Kahden teinipojan väärällä rahalla touhuaminen toi heille sakkotuomion.
Tapaus sattui Turussa viime vuoden syyskuussa. Tekoaikaan 15-vuotias poika liikkui kauppakeskuksessa, josta hän löysi yllättäen setelin. Poika luuli löytäneensä aidon 500 euron setelin. Poika kertoi löydöstään ikätoverilleen ja kolmannelle henkilölle.

Kolmikko lähti yhteistuumin kaupungille. Rahan löytänyt poika kävi tiedustelemassa paikallisesta liikkeestä, oliko seteli aito. Kaupassa ei ollut kuitenkaan setelin aitouden varmistukseen käytettävää laitetta.

Tämän jälkeen kolmas henkilö kävi toisesta liikkeestä kysymässä, oliko seteli aito. Liikkeessä todettiin tarkistuksen jälkeen, ettei seteli ollut aito. Seteli jäi kuitenkin kolmikon haltuun.

Myyjä hälytti poliisit

Tämän jälkeen rahan löytänyt poika sopi ikätoverinsa kanssa, että ikätoveri meni kolmanteen liikkeeseen, jossa hän yritti maksaa löydetyllä setelillä. Liikkeen pitäjä havaitsi kuitenkin, että seteli ei ollut aito ja hän soitti poliisit paikalle.

Varsinais-Suomen käräjäoikeus tuomitsi väärällä rahalla ostosta yrittäneen pojan nuorena henkilönä tehdystä rahajäljitelmän levityksestä 20 päiväsakkoon, joka teki hänen tuloillaan 120 euroa.

Myös rahan löytänyt 15-vuotias poika sai vastaavanlaisen tuomion. Oikeus perusteli hänen tuomiotaan sillä, että poika luovutti väärän setelin ikätoverinsa haltuun siinä tarkoituksessa, että setelillä yritettiin maksaa. Kolmas henkilö ei syyllistynyt rikokseen.

”Souvenir production”

Oikeus totesi tuomiossaan, että seteli oli väritykseltään ja kuvioinniltaan hyvin tarkasti aitoa seteliä vastaava. Myös setelissä ollut hologrammikuvio oli oikeuden mukaan kooltaan, muodoltaan ja väriltään samankaltainen kuin aidossa setelissä.

Seteli poikkesi aidosta setelistä kuitenkin siksi, että seteliin oli painettu ”souvenir production” sekä kyrillisiä kirjaimia.

Muokattu kello 14.44. Korjattu "väärennetty raha" "vääräksi rahaksi"

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Raivomyräkkä riehuu Ruotsissa – näin myrsky etenee kohti Suomea

    2. 2

      Kaupunki hälytystilassa Japanissa: Kaksi hengenvaarallista pallokalaa kateissa

    3. 3

      Kalifornian kauhujen talon kaksoiselämä: Facebook-kuvia Disneylandista ja Vegasista, kotona lapset kahlittiin kammottaviin oloihin

    4. 4

      Ruotsin urheilugaalassa nolo moka: vakavasti vammautunut Anna Holmlund pahoitti mielensä rankasta videosta

    5. 5

      Kommentti: Lavrovin talvisotakiertely paljasti paljon

    6. 6

      Maailman karuimmat loiset syövät aivoja ja ihmislihaa – aivoihin kiertynyt mato on yleinen syy epilepsiaan

    7. 7

      Autoilija ajoi ikkunat huurussa ABC-asemalle, eikä poliisi ”ollut 20 vuoden aikana nähnyt yhtä tyhmää miestä”

    8. 8

      Emily, 33, julkaisi kuvan, jollaisia fitnesskaunottaret harvoin someen laittavat – ”Kiitos kun näytit totuuden”

    9. 9

      13 sisarusta löydettiin kammottavista oloista kotoaan Yhdysvalloissa – vanhemmille syytteet kidutuksesta

    10. 10

      Kadonneen jäljillä -juontaja Ellen Jokikunnas rehellisenä: Tällainen suosikkisarja on kulissien takana – ”Ei ole ihme, että jotkut peruvat”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Anna-Leena Härkönen ärsyyntyi Teneriffan-lennollaan rasittavasta ilmiöstä koneen vessajonossa – oletko huomannut tällaista käytöstä?

    2. 2

      Autoilija ajoi ikkunat huurussa ABC-asemalle, eikä poliisi ”ollut 20 vuoden aikana nähnyt yhtä tyhmää miestä”

    3. 3

      Viisikymppinen Marja vapautui avioeron jälkeen harrastamaan seksibileitä ja parinvaihtoa: ”Tämän ikäinen nainen on tosi kuumaa kamaa”

    4. 4

      13 sisarusta löydettiin kammottavista oloista kotoaan Yhdysvalloissa – vanhemmille syytteet kidutuksesta

    5. 5

      Haluatko vähentää vatsarasvaa? Yksi treeni on yli muiden

    6. 6

      14-vuotias tyttö heräsi asuntovaunusta – väitti poliisille joutuneensa yhdeksän miehen raiskaamaksi

    7. 7

      Maria Veitola vierailee tv-ohjelmassaan Sipilöiden kodissa – juontaja yllättyi hulppeassa paikassa yhdestä asiasta

    8. 8

      Alokkaalta ja alikersantilta sama härski teko toista varusmiestä kohtaan – aivan erilaiset rangaistukset

    9. 9

      Helsinkiläinen Hannah laittoi yhden ilmoituksen nettiin – kohta koko asunto oli sisustettu ilmaiseksi

    10. 10

      ”Suomalainen viihde-elämän kukko” yritti raiskata Lenita Airiston – 81-vuotias puhuu suunsa puhtaaksi vaikeasta aiheesta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Äiti aavisti pahaa, kun Sanna-Marin Facebook-kuva oli vaihtunut yöllä – kodista paljastui kauhein mahdollinen painajainen

    2. 2

      Tallinnalaisen 19-vuotiaan fitness-kaunottaren kuvapari omasta takapuolestaan herätti vihaista keskustelua Instagramissa – ”Oletko tosissasi?”

    3. 3

      Nuorukainen palautti pulloja K-Marketiin – hetken kuluttua alkoi naismyyjän piina

    4. 4

      10 asiaa, jotka jokaisen pitäisi hävittää kodistaan heti

    5. 5

      Tällaisia ovat vanhempien naisten seksimatkat Gambiassa – nuoret ”rantapojat” tarjoavat seuraa häkellyttävän aktiivisesti

    6. 6

      Influenssa jyllää nyt koko maassa, perusterveitä aikuisia joutunut sairaalahoitoon – näillä alueilla on eniten tartuntoja

    7. 7

      Tyttö pakeni 13-vuotiaana pahamaineisesta Jumalan lapset -seksikultista – hirvittävät yksityiskohdat paljastuivat tv:ssä

    8. 8

      Kadonneen jäljillä: Oottin, 33, vuosien etsintä päättyi – Thaimaasta löytyneelle pikkuveljelle paljastui murheellinen totuus

    9. 9

      Muistatko vielä hittiyhtye Kwanin Marikon? Vaihtoi täysin alaa: tältä hän näyttää nyt!

    10. 10

      Hugh Hefnerin leski Crystal, 31, palasi julkisuuteen täysin muuttuneena – povipommityyli on nyt historiaa: elelee elatusmaksuilla

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Raivomyräkkä riehuu Ruotsissa – näin myrsky etenee kohti Suomea

    2. 2

      Kaupunki hälytystilassa Japanissa: Kaksi hengenvaarallista pallokalaa kateissa

    3. 3

      Kalifornian kauhujen talon kaksoiselämä: Facebook-kuvia Disneylandista ja Vegasista, kotona lapset kahlittiin kammottaviin oloihin

    4. 4

      Ruotsin urheilugaalassa nolo moka: vakavasti vammautunut Anna Holmlund pahoitti mielensä rankasta videosta

    5. 5

      Kommentti: Lavrovin talvisotakiertely paljasti paljon

    6. Näytä lisää