Jari, Jalmari

Kotimaa

Poliisi varoittaa nuorten vanhempia koulujen loppumisesta jo nyt

Julkaistu:

Pohjois-Karjalan poliisin Facebook-päivityksen mukaan vanhempien ei pitäisi laskea nuoria kavereidensa luokse yöksi vappuna tai koulujen päättyessä.
Facebook-päivityksen allekirjoittanut "maakunnan yleisjohtaja Sami" luonnehtii Pohjois-Karjalan vappuyötä nuorekkaaksi, mutta rauhalliseksi.

Nuorta väkeä oli ollut paljon liikkeellä, joten rauhallisesta yleistilanteesta huolimatta poliisilla oli normaalia viikonvaihdetta enemmän lapsiin ja nuoriin liittyviä tehtäviä. Vapun kokemusten perusteella poliisi haluaakin antaa vinkin vanhemmille lähitulevaisuuden varalle.

- Älkää antako lapsenne mennä kaverin luokse yöksi vappuna tai esim. koulujen päätösviikonloppuna. Jos näin kuitenkin päädytte tekemään, älkää itse lähtekö samaan aikaan juopottelemaan tai viihteelle.

- Edellä mainituista ratkaisuista saattaa seurata poliisille useamman tunnin urakoita, kun esim. 14-vuotiasta, ympäripäissään olevaa, mutta sujuvasti haistatteluun ja poliisiauton potkimiseen kykenevää tyttöä yritetään toimittaa ensin poliisiaseman kautta omaan ja sen jälkeen vastaanottokotiin eli kunnan ylläpitämään sijoituspaikkaan, yleisjohtaja avautuu.

Poliisin mukaan harmia tulee siitä, jos vanhemmat ovat teillä tietämättömillä.

- Vanhempia ei tavoiteta ja jos tavoitetaan, he eivät ole kykeneviä huolehtimaan itsestään, saati jälkikasvustaan. Kasvatusmenetelmänä
lienee Siperia tai tässä tapauksessa huonosti valaistu ja humalaisia nuoria pullollaan oleva Joensuun Ilosaari opettaa, hän jatkaa.

Yleisjohtaja kiittelee pohjoiskarjalaisia hyvästä käytöksestä. Hänen mukaansa "kyky, taito ja koeteltu kansalaiskunto" olivat vappuna kohdallaan kaikilla muilla paitsi putkaan päätyneiltä 18:lla henkilöllä.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Poptähti Christina Aguilera pelmahti gaalaan lähes tunnistamattomana: fanit ihmeissään muutoksesta

    2. 2

      Suomalaisesta nollan euron setelistä tuli hitti – joidenkin arvo voi nousta huimasti

    3. 3

      Kenen Suomi-julkkiksen kanssa olet samanpituinen? Tarkista yli 150 nimen listasta

    4. 4

      10 asiaa, jotka tapahtuvat, kun lakkaat syömästä leipää

    5. 5

      Tulli epäilee: Torniolaismiehen kävelyreissuilla oli rikollinen tausta – salakuljetti yli 400 kiloa nuuskaa Suomeen

    6. 6

      Pikkulapsen väitetään tuhonneen 1 100 € meikit – kuvan sekamelskasta julkaissut nainen joutui yllättävän raivon kohteeksi

    7. 7

      Sisko HS:ssä: Down-tyttöä tuijotetaan ja haukutaan: ”Onks sun siskolla ees aivoja”

    8. 8

      Apumies-Markku purkaa salaa huutokauppakeisarin nahkatakin tuolinpäälliseksi – Akilta hervoton reaktio

    9. 9

      Suomen halvimman uuden auton saa vuoden alusta 8 499 eurolla – katso, kuinka lukuisten autojen hinnat laskevat

    10. 10

      Suomi ei päässyt jatkoon kisassa EU:n lääkevirastosta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Suomen halvimman uuden auton saa vuoden alusta 8 499 eurolla – katso, kuinka lukuisten autojen hinnat laskevat

    2. 2

      Pikkulapsen väitetään tuhonneen 1 100 € meikit – kuvan sekamelskasta julkaissut nainen joutui yllättävän raivon kohteeksi

    3. 3

      Maapallon pyöriminen hidastuu – tutkijat arvioivat, että vuonna 2018 tapahtuu rajuja maanjäristyksiä

    4. 4

      Lentokone lähti rajuun nousuun kesken laskeutumisen Helsinki-Vantaalle – matkustajat hämmästyivät

    5. 5

      Rouvan alaston yövieras tuli isäntää vastaan kotipihalla – se letkautus naulautui taksikuskin mieleen pysyvästi

    6. 6

      Kenen Suomi-julkkiksen kanssa olet samanpituinen? Tarkista yli 150 nimen listasta

    7. 7

      Susan Atkins oli vain 21-vuotias osallistuessaan maailmaa järkyttäneisiin murhiin – näin Charles Mansonin ”Perheen” jäsenille kävi

    8. 8

      188-senttinen sairaanhoitajaopiskelija ei kelvannut muotialalle – sai tylyä palautetta vartalostaan: työskentelee nyt alusvaatemallina

    9. 9

      10 asiaa, jotka tapahtuvat, kun lakkaat syömästä leipää

    10. 10

      Moni suomalainen pilaa salaattinsa – tärkeä yksityiskohta unohtuu usein

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Rouvan alaston yövieras tuli isäntää vastaan kotipihalla – se letkautus naulautui taksikuskin mieleen pysyvästi

    2. 2

      Isänsä leikkipuistossa puukottama kolmi­vuotias kuoli – poliisi joutui pysäyttämään väkivallanteon voimakeinoin

    3. 3

      Yleisö häkeltyi: Sihteeri Katja kertoi seksielämästään tv-ruudussa – paukautti totuuden Napakympissä

    4. 4

      Kahden viikon päästä ei enää selviä sakoilla – huolimatonta autoilijaa uhkaa vähintään tonnin lisävero

    5. 5

      Frederik palasi matkoilta kotiin ja purskahti itkuun – avovaimo oli pakannut tavaransa ja lähtenyt

    6. 6

      Porvoon puukotusmurhasta epäillyn veli varoitti surmatun 3-vuotiaan äitiä: Vaihda lukot

    7. 7

      Mitä sinä näet kuvassa? 1800-luvulla maalattu teos häkellyttää – naisen kädessä on tutunnäköinen esine

    8. 8

      Juho muutti Puolaan töihin palvelemaan suomalaisia – ”Muistan yllättyneeni katsoessani ensimmäistä palkkakuittia”

    9. 9

      6 asiaa, jotka tapahtuvat, kun lakkaat juomasta maitoa

    10. 10

      Nuoren naisen pyörätuoli horjahti bussin ovella kohtalokkain seurauksin – kuskin reaktio tyrmistytti

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Poptähti Christina Aguilera pelmahti gaalaan lähes tunnistamattomana: fanit ihmeissään muutoksesta

    2. 2

      Suomalaisesta nollan euron setelistä tuli hitti – joidenkin arvo voi nousta huimasti

    3. 3

      Kenen Suomi-julkkiksen kanssa olet samanpituinen? Tarkista yli 150 nimen listasta

    4. 4

      10 asiaa, jotka tapahtuvat, kun lakkaat syömästä leipää

    5. 5

      Tulli epäilee: Torniolaismiehen kävelyreissuilla oli rikollinen tausta – salakuljetti yli 400 kiloa nuuskaa Suomeen

    6. Näytä lisää