Näin Janne Niska varmisti testamentissa, etteivät perijät joudu verovaikeuksiin

Julkaistu:

Janne Niska halusi varmistaa, että hänen perijänsä selviytyvät jättimäisistä perintöveroista ja testamenttasi näille myös kaiken muun omaisuutensa.
Helmikuun lopussa 38-vuotiaana menehtynyt Janne Niska halusi varmistaa, että hänen suuren yritysomaisuutensa perijät eivät joudu ylitsepääsemättömiin vaikeuksiin perintöverojen takia.

Niinpä hän testamenttasi perijöille myös kaiken henkilökohtaisen omaisuutensa. Sen turvin perijöillä on paremmat mahdollisuudet maksaa valtavat perintöverot.

Ilta-Sanomat kertoi jo aiemmin (IS 13.3.), että Janne Niska testamenttasi kolmen yhtiönsä osakkeet yhtiöiden toimivalle johdolle. Janne Niska eli yksin eikä hänellä ollut perillisiä. Koska Niskan perijät eivät ole rintaperillisiä ja perintöosuudet lasketaan miljoonissa, perijät joutuvat maksamaan perintöveroa raskaimman kautta.

- Perintöverot tämänkaltaisissa yrityssiirroissa ovat huomattavat. Janne halusi varmistaa, että toimiva johto pystyy ottamaan vastaan perinnön eivätkä he joudu kohtuuttomiin ongelmiin ja että yritysten toiminnan jatkuminen turvataan, perikunnan puhemies, JN Wind Power Services Oy:n toimitusjohtaja Ville Karkkolainen kertoo.

Yrityssiirtojen perintöverot ovat olleet viime aikojen puheenaihe. Esimerkiksi suurissa ja kannattavissa perheyrityksissä sukupolvenvaihdos on erittäin kallis operaatio perintöverojen takia.

 

Testamentti on laadittu hyvin loogisesti, ammattitaitoisesti ja kiihkottomasti.



Usein ainoa ulospääsy ongelmasta on se, että perijät ryhtyvät nostamaan yrityksestä ylisuuria osinkoja tai he myyvät yrityksen osakkeita selviytyäkseen perintöveron maksua varten otetuista lainoista. Molemmissa tapauksissa yrityksen tulevaisuus vaarantuu.

Tällaisen tilanteen syntymisen Janne Niska halusi siis estää kaikin tavoin.

- Testamentti on laadittu hyvin loogisesti, ammattitaitoisesti ja kiihkottomasti. Pyrimme nyt tällä porukalla kunnioittamaan Jannen viimeistä tahtoa, Karkkolainen sanoo.

Perikuntaan kuuluu yhdeksän henkeä. Janne Niskan yritysomaisuuden perii kolme yritysten toimivaan johtoon kuuluvaa henkilöä. Perijöistä yksi on lapsuudenaikainen ystävä, jolle Janne Niska testamenttasi muuta omaisuuttaan.

- Janne halusi, että jokaisen yrityksen toimiva johto perii vain sitä yritystä, jossa oli palvelusuhteessa hänen kuollessaan. Hän on katsonut ne jako-osuudet siten, että yritysten päätöksenteko pysyy pienessä piirissä ja että tällainen perheyritysmäinen toiminta ja joustavuus päätöksenteossa voidaan edelleen säilyttää, Karkkolainen kertoo.

Karkkolaisen mukaan perikunnan osakkaat eivät halua kertoa perintöosuuksiaan.

- Se on jokaisen yksityisasia. Siellä on pikkuisen erilaisia jako-osuuksia. Ne voi sitten katsoa kaupparekisteristä myöhemmin.

HE PERIVÄT

Pekkaniska Oy
  • Toimitusjohtaja Jarkko Järnbäck (aloitti hallituksen puheenjohtajana 2.3.2014)
  • Varatoimitusjohtaja
  • Talousjohtaja
  • Viestintäpäällikkö
Janneniska Oy
  • Toimitusjohtaja Joni Alasaari (aloitti hallituksen puheenjohtajana 2.3.2014)
  • Turvallisuuspäällikkö
  • Asiakaspalvelupäällikkö
JN Wind Power Services Oy
  • Toimitusjohtaja Ville Karkkolainen
  • Hallituksen puheenjohtaja Joni Alasaari
  • Janne Niskan lapsuudenystävä ala-asteajoilta (ei sidosta Janne Niskan yrityksiin)

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt