Ilmari, Ilmo

Kotimaa

Jaakonsaaren rahapulatwiitti ihmetyttää

Julkaistu:

Sdp:n eurovaaliehdokkaana olevan Liisa Jaakonsaaren rahapulatwiitti on herättänyt ihmetystä sosiaalisessa mediassa, erityisesti yhteisöpalvelu Twitterissä.
- Vaalikassa ammottaa tyhjyyttään. Help me! Tilinumero FI---, Jaakonsaari aloitti twiittinsä sunnuntaina päivällä.

Twiitissä kerrottiin Jaakonsaaren tilinumero ja viitenumero, joiden avulla hänen vaalikassaansa voisi lahjoittaa rahaa.

Jaakonsaari kertoo IS:lle saaneensa idean rahankeruutwiittiin toiselta Sdp:n eurovaaliehdokkaalta Miapetra Kumpula-Natrilta, joka myös ilmoitti tilinumeronsa Twitterissä.

- Vaaleihin kuusi viikkoa! Monta tapaa tukea, esim. lahjoittamalla ---! Kumpula-Natri twiittasi pari päivää sitten.

Myös Kumpula-Natrin twiitissä oli hänen tilinumeronsa.

- Oli niin hyvä idea, niin ajattelin kopioida sen, Jaakonsaari kertoo.

Hän vakuuttaa, että toiminta on laillista. Vielä ei Jaakonsaaren mukaan ole lahjoituksia tullut.

- Tämä on viiteen kertaan varmistettu, että on keräyslupa. Puolue on hankkinut kaikille piirijärjestöille luvat rahankeräykseen, Jaakonsaari sanoo.

- Tämä pieni kohu tuo varmaan lisää lahjoituksia. Toivotaan, hän toteaa.

Jaakonsaaren twiitistä kertoi ensimmäisen MTV Uutiset.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      13 sisarusta löydettiin kammottavista oloista kotoaan Yhdysvalloissa – vanhemmille syytteet kidutuksesta

    2. 2

      Autoilija ajoi ikkunat huurussa ABC-asemalle, eikä poliisi ”ollut 20 vuoden aikana nähnyt yhtä tyhmää miestä”

    3. 3

      Kadonneen jäljillä -juontaja Ellen Jokikunnas rehellisenä: Tällainen suosikkisarja on kulissien takana – ”Ei ole ihme, että jotkut peruvat”

    4. 4

      Lohjalla kadonnut retkiluistelija löytyi hukkuneena Ruumissaaren edustalta

    5. 5

      Sebastian Aholle vakavat vammat hirmutaklauksesta – seuralta tuore ilmoitus jatkosta

    6. 6

      HS: Näin radiotähti Juha Perälä pääsi mukaan Aamulypsyyn – entinen sahatyöntekijä teki röyhkeän tempun

    7. 7

      Video: Jättimäinen pyton luikerteli tielle Floridassa – huonosti kävi

    8. 8

      7 asiaa, joista syntyy riitaa parisuhteessa – terapeutti kummeksuu sitä, että mies maksaa usein laskut

    9. 9

      Jyväskylän putka suljettiin, poliisi joutuu ajamaan humalaiset jopa Tampereelle asti – ”Meistä tuli lopullisesti taksikuskeja”

    10. 10

      Viisikymppinen Marja vapautui avioeron jälkeen harrastamaan seksibileitä ja parinvaihtoa: ”Tämän ikäinen nainen on tosi kuumaa kamaa”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Anna-Leena Härkönen ärsyyntyi Teneriffan-lennollaan rasittavasta ilmiöstä koneen vessajonossa – oletko huomannut tällaista käytöstä?

    2. 2

      Autoilija ajoi ikkunat huurussa ABC-asemalle, eikä poliisi ”ollut 20 vuoden aikana nähnyt yhtä tyhmää miestä”

    3. 3

      Viisikymppinen Marja vapautui avioeron jälkeen harrastamaan seksibileitä ja parinvaihtoa: ”Tämän ikäinen nainen on tosi kuumaa kamaa”

    4. 4

      13 sisarusta löydettiin kammottavista oloista kotoaan Yhdysvalloissa – vanhemmille syytteet kidutuksesta

    5. 5

      Haluatko vähentää vatsarasvaa? Yksi treeni on yli muiden

    6. 6

      14-vuotias tyttö heräsi asuntovaunusta – väitti poliisille joutuneensa yhdeksän miehen raiskaamaksi

    7. 7

      ”Suomalainen viihde-elämän kukko” yritti raiskata Lenita Airiston – 81-vuotias puhuu suunsa puhtaaksi vaikeasta aiheesta

    8. 8

      Diakonissa purkaa turhautumistaan: Piispa käytti seurakunnan rahoja samppanjaan – diakoniatyön lounaiden maito vaihdettiin vedeksi

    9. 9

      Maria Veitola vierailee tv-ohjelmassaan Sipilöiden kodissa – juontaja yllättyi hulppeassa paikassa yhdestä asiasta

    10. 10

      Alokkaalta ja alikersantilta sama härski teko toista varusmiestä kohtaan – aivan erilaiset rangaistukset

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Äiti aavisti pahaa, kun Sanna-Marin Facebook-kuva oli vaihtunut yöllä – kodista paljastui kauhein mahdollinen painajainen

    2. 2

      Tallinnalaisen 19-vuotiaan fitness-kaunottaren kuvapari omasta takapuolestaan herätti vihaista keskustelua Instagramissa – ”Oletko tosissasi?”

    3. 3

      Nuorukainen palautti pulloja K-Marketiin – hetken kuluttua alkoi naismyyjän piina

    4. 4

      10 asiaa, jotka jokaisen pitäisi hävittää kodistaan heti

    5. 5

      Tällaisia ovat vanhempien naisten seksimatkat Gambiassa – nuoret ”rantapojat” tarjoavat seuraa häkellyttävän aktiivisesti

    6. 6

      Influenssa jyllää nyt koko maassa, perusterveitä aikuisia joutunut sairaalahoitoon – näillä alueilla on eniten tartuntoja

    7. 7

      Tyttö pakeni 13-vuotiaana pahamaineisesta Jumalan lapset -seksikultista – hirvittävät yksityiskohdat paljastuivat tv:ssä

    8. 8

      Kadonneen jäljillä: Oottin, 33, vuosien etsintä päättyi – Thaimaasta löytyneelle pikkuveljelle paljastui murheellinen totuus

    9. 9

      Muistatko vielä hittiyhtye Kwanin Marikon? Vaihtoi täysin alaa: tältä hän näyttää nyt!

    10. 10

      Hugh Hefnerin leski Crystal, 31, palasi julkisuuteen täysin muuttuneena – povipommityyli on nyt historiaa: elelee elatusmaksuilla

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      13 sisarusta löydettiin kammottavista oloista kotoaan Yhdysvalloissa – vanhemmille syytteet kidutuksesta

    2. 2

      Autoilija ajoi ikkunat huurussa ABC-asemalle, eikä poliisi ”ollut 20 vuoden aikana nähnyt yhtä tyhmää miestä”

    3. 3

      Kadonneen jäljillä -juontaja Ellen Jokikunnas rehellisenä: Tällainen suosikkisarja on kulissien takana – ”Ei ole ihme, että jotkut peruvat”

    4. 4

      Lohjalla kadonnut retkiluistelija löytyi hukkuneena Ruumissaaren edustalta

    5. 5

      Sebastian Aholle vakavat vammat hirmutaklauksesta – seuralta tuore ilmoitus jatkosta

    6. Näytä lisää