Heikki, Henna

Kotimaa

"Pääsiäispäivän ilo kääntyi yllättäen suruksi"

Julkaistu:

Piispa Matti Repo lohdutti surevia Jämijärven lentoturman uhreille järjestetyssä muistotilaisuudessa.

Piispa Matti Repo puhui tänään toisena pääsiäispäivänä urkukonsertin alussa Tampereen tuomiokirkossa järjestetyssä tilaisuudessa, jossa muistettiin Jämijärven lentoturman uhreja ja heitä surevia.
 
Ajatus onnettomuudesta vie mielen hiljaiseksi ja riistää sanat suusta.

- Jämijärven lento-onnettomuus pysäyttää ja järkyttää. Aurinkoisen pääsiäispäivän ilo kääntyi yllättäen monien suruksi. Jämin lentokeskus on minullekin jonkin verran tuttu paikka: olen siellä ilmailun ystävänä muutamia kertoja vieraillut. Ajatus onnettomuudesta vie mielen hiljaiseksi ja riistää sanat suusta, Repo puhui.

Piispan puheen lisäksi illalla järjestetyssä tilaisuudessa luettiin rukous sekä psalmi, laulettiin virsi ja sytytettiin kynttilä uhrien muistoksi.

Repo kertoi, että Tampereen alueen seurakunnat ovat pyrkineet huomioimaan surijat jo maanantaiaamun jumalanpalveluksissa muun muassa rukouksin. Hän muistuttaa, että vaikka selitys onnettomuuden syystä todennäköisesti saadaankin selville, osa surijoiden mieltä askarruttavista kysymyksistä jää usein vaille vastauksia.

Kun näin monta ihmistä kerralla kuolee, on paljon ihmisiä, joita se koskettaa. Haluamme tukea heitä kaikkia.

- Kun tällaista tapahtuu, haluan rukoilla niiden ihmisten puolesta, joita se koskee ja helpottaa heidän ahdistustaan ja pelkoaan. Kenelläkään ei kuitenkaan ole vastauksia, mutta haluamme yhdessä olla rukoilemassa heille voimia ja Jumalan rauhaa ja läsnäoloa, Repo sanoo IS:lle.

- Myös pelastustoimiin osallistuneet ovat varmasti järkyttyneitä. Kun näin monta ihmistä kerralla kuolee, on paljon ihmisiä, joita se koskettaa. Haluamme tukea heitä kaikkia, hän muistuttaa.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Nelihenkinen perhe löytyi kuolleena Ruotsissa – vanhempien allekirjoittama kirje paljasti järkyttävän motiivin

    2. 2

      Jari Sillanpään kodista löytyi nestepusseja – poliisi hämmästyi käyttösyystä: ”En ole koskaan kuullut tällaisesta”

    3. 3

      Las Palmasin lentokaaos: Ilmasilta Ouluun häämöttää – matkassa yksi mutka

    4. 4

      Menikö tuttu hieroja liian pitkälle? 47-vuotiasta miestä syytetään naisasiakkaan seksuaalisesta ahdistelusta

    5. 5

      Uusi pakastepizza sai legendan maineen, mutta monessa Lidlissä ovat vastassa vain tyhjät laarit: ”Nähty täällä”, ihmiset vinkkaavat toisilleen

    6. 6

      Apu: Nina Mikkonen isoon leikkaukseen – ”Leikkauspäivänä tulee kuluneeksi tasan vuosi Timo T. A:n kuolemasta”

    7. 7

      Meghan Markle rikkoi räikeästi protokollaa kouluvierailulla – teki kuninkaallisilta tiukasti kielletyn eleen

    8. 8

      8 liian yleistä alusvaatemokaa, joihin sinäkin olet luultavasti sortunut

    9. 9

      Muistatko vielä Maxi-Marketin ja Elannon myymälät? Nostalgiset kuvat vievät arkeen vuosien taakse

    10. 10

      Mitä kuuluu Poliisiopisto-elokuvien tähdille? Näin heille kävi 80-luvun hittielokuvien jälkeen: lääkeyliannostus, traaginen kuolema...

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Meghan Markle rikkoi räikeästi protokollaa kouluvierailulla – teki kuninkaallisilta tiukasti kielletyn eleen

    2. 2

      Järisyttävän elämänmuutoksen tehnyt Ringa Ropo saapui Urheilugaalaan ensi kertaa uuden rakkaansa kanssa – pari hehkui onnea punaisella matolla

    3. 3

      Näin Jari Sillanpää kertoi poliisille huumeiden käytöstä – lue kuulustelu sanasta sanaan: ”Nautin polttamalla amfetamiinia”

    4. 4

      Pikkulapsi sairaalaan Las Palmasin lentohelvetistä – kapinoivat matkustajat vaativat tavaroitaan lentokoneesta

    5. 5

      Espoosta paljastui järkyttävä suhdehelvetti: Oma mies hakkasi naista vuosien ajan joka viikko ja raiskasi kerran kuussa

    6. 6

      Alma Median tutkimus: Sauli Niinistön kannatus on pudonnut selvästi

    7. 7

      Mitä kuuluu Poliisiopisto-elokuvien tähdille? Näin heille kävi 80-luvun hittielokuvien jälkeen: lääkeyliannostus, traaginen kuolema...

    8. 8

      ”Lapset oksentavat, vanhukset pyörtyvät” – Las Palmasissa 36 tuntia odottanut Olli-Pekka haukkuu matkanjärjestäjän

    9. 9

      Uusi pakastepizza sai legendan maineen, mutta monessa Lidlissä ovat vastassa vain tyhjät laarit: ”Nähty täällä”, ihmiset vinkkaavat toisilleen

    10. 10

      Perheenäiti päätti viimein lopettaa alkoholistimiehensä hyysäämisen: ”Kaksi meistä kolmesta selvisi”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Äiti aavisti pahaa, kun Sanna-Marin Facebook-kuva oli vaihtunut yöllä – kodista paljastui kauhein mahdollinen painajainen

    2. 2

      Kun Teemu syntyi, isä otti hatkat: sai selityksen 18 vuoden jälkeen Kadonneen jäljillä -sarjassa – Näin kävi, kun kamerat sammuivat

    3. 3

      Näin näännytetty 17-vuotias pakeni ikkunan kautta vanhempiensa kidutusta ja pelasti 12 sisarustaan – keksi kännykän hätäkikan, poliisi ylistää

    4. 4

      Tällaisia ovat vanhempien naisten seksimatkat Gambiassa – nuoret ”rantapojat” tarjoavat seuraa häkellyttävän aktiivisesti

    5. 5

      Autoilija ajoi ikkunat huurussa ABC-asemalle, eikä poliisi ”ollut 20 vuoden aikana nähnyt yhtä tyhmää miestä”

    6. 6

      Isän karmiva aavistus osui oikeaan: Päätti toimia vastoin poliisin ohjeita ja löysi poikansa viime hetkellä

    7. 7

      Anna-Leena Härkönen ärsyyntyi Teneriffan-lennollaan rasittavasta ilmiöstä koneen vessajonossa – oletko huomannut tällaista käytöstä?

    8. 8

      Palkittu muusikko kävi käsiksi ja roikkui juontajan rinnuksissa – haukkui gaalassa Ylen, helsinkiläiset ja Lilli Paasikiven

    9. 9

      Hugh Hefnerin leski Crystal, 31, palasi julkisuuteen täysin muuttuneena – povipommityyli on nyt historiaa: elelee elatusmaksuilla

    10. 10

      13 sisarusta löydettiin kammottavista oloista kotoaan Yhdysvalloissa – vanhemmille syytteet kidutuksesta

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Nelihenkinen perhe löytyi kuolleena Ruotsissa – vanhempien allekirjoittama kirje paljasti järkyttävän motiivin

    2. 2

      Jari Sillanpään kodista löytyi nestepusseja – poliisi hämmästyi käyttösyystä: ”En ole koskaan kuullut tällaisesta”

    3. 3

      Las Palmasin lentokaaos: Ilmasilta Ouluun häämöttää – matkassa yksi mutka

    4. 4

      Menikö tuttu hieroja liian pitkälle? 47-vuotiasta miestä syytetään naisasiakkaan seksuaalisesta ahdistelusta

    5. 5

      Uusi pakastepizza sai legendan maineen, mutta monessa Lidlissä ovat vastassa vain tyhjät laarit: ”Nähty täällä”, ihmiset vinkkaavat toisilleen

    6. Näytä lisää