Sebastian

Kotimaa

Teinin kananmunakosto hämmästytti keskellä pahinta pääsiäisruuhkaa Lahdessa

Julkaistu:

Lahti
Eilen iltapäivällä yleisö sai seurata erikoista tosielämän näytelmää Lahden keskustassa Trion kauppakeskuksen edessä.
Tapahtumat saivat alkunsa, kun noin 12–13-vuotias tyttö alkoi heitellä toista alaikäistä, muutaman vuoden vanhempaa nuorta naista kananmunilla. Kananmunilla sotkeminen ei riittänyt raivoisalle teinille, vaan hän alkoi huitoa toista tyttöä ja kaatoi tämän maahan. Päästyään takaisin tolpilleen uhri pakeni hyökkääjää viereiseen Trio-kauppakeskukseen.

Paikalle hälytettiin poliisipartio, joka otti kiinni alaikäisen hyökkääjän ja kuljetti tämän Lahden pääpoliisiaseman sosiaalipäivystykseen. Tyttö myönsi tekonsa ja kertoi syynä olleen kosto.

− Tekijä epäili, että vanhempi tyttö oli kohdellut hänen siskoaan kaltoin sosiaalisessa mediassa. Siitä suivaantuneena hän teki pienen kostohyökkäyksen, kertoo ylikonstaapeli Antti Reijula Hämeen poliisilaitoksen tilannekeskuksesta.

Poliisi jututti myös uhria, joka ei tunnistanut hyökkääjän kertomusta some-riidasta.

"Tuskin oli muita ruokatarvikkeita mukana"

Tapahtumalla oli paljon silminnäkijöitä, sillä ylikonstaapelin mukaan välikohtaus tapahtui eilen pahimpaan ruuhka-aikaan.

− Siellä oli ihmisiä pilvin pimein liikkeellä, Reijula kuvaa.

Poliisin mukaan on epätodennäköistä, että nuorella olisi ollut kananmunia sattumalta laukussaan. 

− Tuskin, jos ei ole kananmunista makaronilaatikkoa ajatellut valmistaa, niin voisi kuvitella tekoa suunnitelluksi. Tuskin oli edes muita ruokatarvikkeita mukana, Reijula uskoo.

Vanhempi tyttö sai lieviä vammoja hyökkäyksessä ja hänen vaatteensa likaantuivat kananmunista. Hyökkääjää epäillään lievästä pahoinpitelystä. Poliisi muistuttaa, että hän on alaikäisyydestään huolimatta velvollinen korvaamaan vahingot.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Radiojuontajaa odotti pankkiautomaatilla muhkea yllätys – edellisen asiakkaan kuitti löi ällikällä

    2. 2

      Ruotsin perhesurma: Oliko harvinainen oireyhtymä syy vanhempien julmaan päätökseen?

    3. 3

      Nelihenkinen perhe löytyi kuolleena Ruotsissa – vanhempien allekirjoittama kirje paljasti järkyttävän motiivin

    4. 4

      Radiojuontaja haki asuntolainaa Nordeasta, virkailija kehotti palaamaan kotimaahan – näin vastaa pankki

    5. 5

      Uusi pakastepizza sai legendan maineen, mutta monessa Lidlissä ovat vastassa vain tyhjät laarit: ”Nähty täällä”, ihmiset vinkkaavat toisilleen

    6. 6

      Poliisi pyytää havaintoja 14-vuotiaasta Sandrasta – katosi yli kuukausi sitten

    7. 7

      Uskonnollisten ääriryhmien pasmat sekosivat tästä Ateenaan pystytetystä enkelipatsaasta – kuva

    8. 8

      Suomalaisten seksikäytös Thaimaassa huolestuttaa – tähän perustuu vaarallinen legenda vastustuskyvystä HI-virukselle

    9. 9

      Lähes 50 kiloa laihtunut Antti Railio Iskelmällä rankasta vuodestaan: ”Erosin puolisostani ja se vei aika syviin vesiin”

    10. 10

      Jari Sillanpään kodista löytyi nestepusseja – poliisi hämmästyi käyttösyystä: ”En ole koskaan kuullut tällaisesta”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Meghan Markle rikkoi räikeästi protokollaa kouluvierailulla – teki kuninkaallisilta tiukasti kielletyn eleen

    2. 2

      Pikkulapsi sairaalaan Las Palmasin lentohelvetistä – kapinoivat matkustajat vaativat tavaroitaan lentokoneesta

    3. 3

      Nelihenkinen perhe löytyi kuolleena Ruotsissa – vanhempien allekirjoittama kirje paljasti järkyttävän motiivin

    4. 4

      Espoosta paljastui järkyttävä suhdehelvetti: Oma mies hakkasi naista vuosien ajan joka viikko ja raiskasi kerran kuussa

    5. 5

      Mitä kuuluu Poliisiopisto-elokuvien tähdille? Näin heille kävi 80-luvun hittielokuvien jälkeen: lääkeyliannostus, traaginen kuolema...

    6. 6

      Uusi pakastepizza sai legendan maineen, mutta monessa Lidlissä ovat vastassa vain tyhjät laarit: ”Nähty täällä”, ihmiset vinkkaavat toisilleen

    7. 7

      Radiojuontajaa odotti pankkiautomaatilla muhkea yllätys – edellisen asiakkaan kuitti löi ällikällä

    8. 8

      Jari Sillanpään kodista löytyi nestepusseja – poliisi hämmästyi käyttösyystä: ”En ole koskaan kuullut tällaisesta”

    9. 9

      Näin Jari Sillanpää kertoi poliisille huumeiden käytöstä – lue kuulustelu sanasta sanaan: ”Nautin polttamalla amfetamiinia”

    10. 10

      Radiojuontaja haki asuntolainaa Nordeasta, virkailija kehotti palaamaan kotimaahan – näin vastaa pankki

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Äiti aavisti pahaa, kun Sanna-Marin Facebook-kuva oli vaihtunut yöllä – kodista paljastui kauhein mahdollinen painajainen

    2. 2

      Kun Teemu syntyi, isä otti hatkat: sai selityksen 18 vuoden jälkeen Kadonneen jäljillä -sarjassa – Näin kävi, kun kamerat sammuivat

    3. 3

      Näin näännytetty 17-vuotias pakeni ikkunan kautta vanhempiensa kidutusta ja pelasti 12 sisarustaan – keksi kännykän hätäkikan, poliisi ylistää

    4. 4

      Autoilija ajoi ikkunat huurussa ABC-asemalle, eikä poliisi ”ollut 20 vuoden aikana nähnyt yhtä tyhmää miestä”

    5. 5

      Isän karmiva aavistus osui oikeaan: Päätti toimia vastoin poliisin ohjeita ja löysi poikansa viime hetkellä

    6. 6

      Anna-Leena Härkönen ärsyyntyi Teneriffan-lennollaan rasittavasta ilmiöstä koneen vessajonossa – oletko huomannut tällaista käytöstä?

    7. 7

      Palkittu muusikko kävi käsiksi ja roikkui juontajan rinnuksissa – haukkui gaalassa Ylen, helsinkiläiset ja Lilli Paasikiven

    8. 8

      Hugh Hefnerin leski Crystal, 31, palasi julkisuuteen täysin muuttuneena – povipommityyli on nyt historiaa: elelee elatusmaksuilla

    9. 9

      13 sisarusta löydettiin kammottavista oloista kotoaan Yhdysvalloissa – vanhemmille syytteet kidutuksesta

    10. 10

      Näin Jari Sillanpää kertoi poliisille huumeiden käytöstä – lue kuulustelu sanasta sanaan: ”Nautin polttamalla amfetamiinia”

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Radiojuontajaa odotti pankkiautomaatilla muhkea yllätys – edellisen asiakkaan kuitti löi ällikällä

    2. 2

      Ruotsin perhesurma: Oliko harvinainen oireyhtymä syy vanhempien julmaan päätökseen?

    3. 3

      Nelihenkinen perhe löytyi kuolleena Ruotsissa – vanhempien allekirjoittama kirje paljasti järkyttävän motiivin

    4. 4

      Radiojuontaja haki asuntolainaa Nordeasta, virkailija kehotti palaamaan kotimaahan – näin vastaa pankki

    5. 5

      Uusi pakastepizza sai legendan maineen, mutta monessa Lidlissä ovat vastassa vain tyhjät laarit: ”Nähty täällä”, ihmiset vinkkaavat toisilleen

    6. Näytä lisää