Toni, Anton

Kotimaa

Tällainen on pääsiäisen sää: "Kazakstanin kuuma putki on suljettu"

Julkaistu:

Krimin ja Ukrainan lämpö jäi tulematta, joten pääsiäistä vietetään "normisäässä".
- Aika lailla normipääsiäinen on tulossa ottaen huomioon aika myöhäinen ajankohta, sanoo Ilmatieteenlaitoksen päivystävä meteorologi Jouko Korhonen ja tarkoittaa pääsiäisen säätä, ei juhlapyhien viettoa, jonka jokainen saa säätää ihan itse.

Etelä- ja Keski-Suomessa pääsiäisen parhaat lämpötilat ovat 10-15 astetta, pohjoisessa 5-10 astetta, mutta Lapissa voi pitkänperjantain vastainen yö tuntua tosi pitkältä.

- Keski- ja Pohjois-Lappiin voi tulla jopa vähän uutta lunta tai ainakin räntää, Korhonen pelottelee.

Tämä sadealue tulee kiiruhtaa kiirastorstaina iltasella lännestä Pohjois-Pohjanmaalle ja jatkaa eteenpäin olomuotoaan alati hyytäen.

- Keski-Suomessakin voi vähän tulla vettä.

Poutaista menoa

Muuten ja muualla Suomessa meno on pääsiäisen pyhät alusta loppuun poutaista ja osaksi aurinkoistakin.

- Sattuvatko ne lämpimimmät päivät sitten sunnuntaille vai maanantaille, Korhonen pohtii.

Helsinkiläisiä ja muita rannikkoseutujen asukkaita Korhonen kehottaa varautumaan sikäli pettymyksiin, että meren ollessa kylmä ja ilman lämmin, kevätsumun mahdollisuus on olemassa.

- Aurinkoisinta on varmimmin sisämaassa.

Pääsiäisen alkupuoli menee loppupuolta hieman viileämmissä ja juurikin tuulisissa merkeissä, jolloin etelässä ylin päivälämpötila on 10 astetta ja pohjoisessa noin 5 astetta.

Pääsiäisen loppua kohden tuulet asettuvat.

"Kuuma putki" on suljettu

Ennen pääsiäistä hekumoitiin vakavissaan, että Suomeen ulottuisi Kazakstanista "kuuma putki", mutta se on suljettu.

- Kyllä nämä tuulet ovat nyt läntisiä ja ilmamassat tulevat Pohjois-Atlantilta, Korhonen vakuuttaa.

Todelliset kesäkelit jäivät näin ollen Ukrainan aroille.

- Itä-Ukrainassa on ollut kesäisen lämmintä, vaikkakin välillä vähän epävakaista, Korhonen sanoo ja tarkoittaa säätä, ei sisäpolitiikkaa.

- Tyypillistähän se olisi ollut, että Mustanmeren suunnalta ja Krimin kieppeiltä olisi noussut meille lämpöä, mutta nyt ei käynyt niin, Korhonen jatkaa ja tarkoittaa edelleen nimenomaan säätä.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Kuljettajan mukaan länsimetro aiheuttaa yllättäviä oireita: ”Matkustamossa oksentelevat lapsetkin”

    2. 2

      Näin näännytetty 17-vuotias pakeni ikkunan kautta vanhempiensa kidutusta ja pelasti 12 sisarustaan – keksi kännykän hätäkikan, poliisi ylistää

    3. 3

      ”Ystäväni tytär näytti mieheni rasvaiset tekstiviestit” – 6 eronnutta suomalaisnaista kertoo, mikä oli viimeinen niitti suhteessa

    4. 4

      Nämä kuvat osoittavat, miten kaukana todellisuudesta Instagram-povipommit elävät – Irc-gallerian vanhat otokset naurattavat

    5. 5

      Ilmatieteen laitoksen animaatio näyttää: Lunta vyöryy Suomeen Puolasta asti – varoitus autoilijoille torstaiaamuksi

    6. 6

      Mitkä pusuhuulet! Poptähti Christina Aguilera, 37, edusti gaalassa aivan uudennäköisenä – ennen ja nyt -kuvat vuosien varrelta

    7. 7

      Wärtsilä ei toimita Krimille laivamoottoreita – päätös ihmetyttää Venäjällä: ”Miten voi kieltäytyä rahasta?”

    8. 8

      Palkittu muusikko kävi käsiksi ja roikkui juontajan rinnuksissa – haukkui gaalassa Ylen, helsinkiläiset ja Lilli Paasikiven

    9. 9

      1,5 vuoden koulutus ja mediaanipalkka 6116 e/kk – lennonjohtajan koulutukseen taas haku päällä

    10. 10

      Tiedätkö, kuinka paljon ihmisestä erittyy hikeä nukkuessa? Tässä vaiheessa vuodevaatteet pitäisi heivata menemään

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Palkittu muusikko kävi käsiksi ja roikkui juontajan rinnuksissa – haukkui gaalassa Ylen, helsinkiläiset ja Lilli Paasikiven

    2. 2

      Tom Jonesin 29-vuotias poika elää kodittomana kadulla – isä ei halua olla lapsensa kanssa missään tekemisissä: ”Lapsi ei ollut suunniteltu”

    3. 3

      Kotiinsa kahlittujen 13 sisaruksen naapuri kertoo oudosta joulukoriste-episodista: ”Heistä näki että he olivat kauhuissaan”

    4. 4

      Ruotsista vyöryvä myräkkä iskee kohta Suomeen – katso kartalta minne lunta luvataan eniten

    5. 5

      Näin näännytetty 17-vuotias pakeni ikkunan kautta vanhempiensa kidutusta ja pelasti 12 sisarustaan – keksi kännykän hätäkikan, poliisi ylistää

    6. 6

      Aamu-tv:n katsojat järkyttyivät hemmotellun teinin käytöksestä – 18-vuotias höylää surutta isiensä luottokorttia kymmenien tuhansien edestä

    7. 7

      Dokumentti: Venäjällä halutaan Valamon aarteet takaisin ”hinnalla millä hyvänsä” – näin Putin vastasi

    8. 8

      Petri, 30, painoi yli 130 kiloa – teki uudenvuodenkrapulassa päätöksen muutoksesta ja on nyt SM-tason juoksija

    9. 9

      Tämä testi todisti Trumpin sopivuuden presidentiksi – kokeile paljonko itse saisit!

    10. 10

      Mira oli juuri viemässä koiraa ulos, kun hän kohtasi ovella järkyttävän näyn – ”Kotka oli iskenyt Tupsu-kissaan”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Äiti aavisti pahaa, kun Sanna-Marin Facebook-kuva oli vaihtunut yöllä – kodista paljastui kauhein mahdollinen painajainen

    2. 2

      Tällaisia ovat vanhempien naisten seksimatkat Gambiassa – nuoret ”rantapojat” tarjoavat seuraa häkellyttävän aktiivisesti

    3. 3

      10 asiaa, jotka jokaisen pitäisi hävittää kodistaan heti

    4. 4

      Tyttö pakeni 13-vuotiaana pahamaineisesta Jumalan lapset -seksikultista – hirvittävät yksityiskohdat paljastuivat tv:ssä

    5. 5

      Kadonneen jäljillä: Oottin, 33, vuosien etsintä päättyi – Thaimaasta löytyneelle pikkuveljelle paljastui murheellinen totuus

    6. 6

      Autoilija ajoi ikkunat huurussa ABC-asemalle, eikä poliisi ”ollut 20 vuoden aikana nähnyt yhtä tyhmää miestä”

    7. 7

      Anna-Leena Härkönen ärsyyntyi Teneriffan-lennollaan rasittavasta ilmiöstä koneen vessajonossa – oletko huomannut tällaista käytöstä?

    8. 8

      Muistatko vielä hittiyhtye Kwanin Marikon? Vaihtoi täysin alaa: tältä hän näyttää nyt!

    9. 9

      Hugh Hefnerin leski Crystal, 31, palasi julkisuuteen täysin muuttuneena – povipommityyli on nyt historiaa: elelee elatusmaksuilla

    10. 10

      37-vuotiaan laulajan vartalo muuttui kuin yhdessä yössä – otti vatsaansa proteiinipistoksia: Laihtui 12 kiloa saman tien

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Kuljettajan mukaan länsimetro aiheuttaa yllättäviä oireita: ”Matkustamossa oksentelevat lapsetkin”

    2. 2

      Näin näännytetty 17-vuotias pakeni ikkunan kautta vanhempiensa kidutusta ja pelasti 12 sisarustaan – keksi kännykän hätäkikan, poliisi ylistää

    3. 3

      ”Ystäväni tytär näytti mieheni rasvaiset tekstiviestit” – 6 eronnutta suomalaisnaista kertoo, mikä oli viimeinen niitti suhteessa

    4. 4

      Nämä kuvat osoittavat, miten kaukana todellisuudesta Instagram-povipommit elävät – Irc-gallerian vanhat otokset naurattavat

    5. 5

      Ilmatieteen laitoksen animaatio näyttää: Lunta vyöryy Suomeen Puolasta asti – varoitus autoilijoille torstaiaamuksi

    6. Näytä lisää