Hilma

Kotimaa

Raju tulipalo Malminkartanossa - ainakin kolme kuoli

Julkaistu: , Päivitetty:

Juuri nyt
Ainakin kolme ihmistä kuoli ja yksi loukkaantui vakavasti rajussa asuntopalossa Helsingin Malminkartanossa. Palo eteni räjähdysmäisesti - ikkunat sinkoutuivat ulos talon pihalle.
Pelastuslaitos sai hälytyksen palosta Parivaljakontiellä kello neljän jälkeen aamulla.

Paikalle hälytettiin kymmenen pelastus- ja ensihoitoyksikköä.

Jotain kertoo se, että ikkunat olivat rikki ja lasia oli lennellyt ympäriinsä, päivystävä palomestari.

Tulipalo oli hyvin raju. Päivystävän palomestarin mukaan se eteni räjähdysmäisesti.

-Jotain kertoo se, että ikkunat olivat rikki ja lasia oli lennellyt ympäriinsä, päivystävä palomestari, Kimmo Tuominen kertoo Ilta-Sanomille.

Kolme ihmistä kuoli saamiinsa vammoihin. Neljäs uhri on palomestarin mukaan loukkaantunut vakavasti ja hänet on siirretty jatkohoitoon sairaalaan.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

Loukkaantuneen uhrin tilan kehittymisestä ei kuitenkaan vielä voida sanoa mitään varmaa.

Uhrien henkilöllisyydet eivät ole vielä tiedossa. Epäselvää on esimerkiksi se, oliko kyseessä perhe.

Helsingin Sanomien mukaan yksi uhreista löytyi tiettävästi rappukäytävästä.

Palomestarin mukaan kaksikerroksisen kerrostalon katutasossa sijaitseva asunto tuhoutui palossa täysin.

Talon ylemmässä kerroksessa asuvia ihmisiä jouduttiin pelastamaan tikkaiden avulla. Naapurista evakuoitiin kaikkiaan kymmenkunta asukasta.

Palo ei levinnyt muihin asuntoihin, mutta saman rapun muut asunnot kärsivät huomattavista savuvaurioista.

Syttymissyystä ei ole vielä tietoa.

Pelastuslaitos on sammuttanut palon. Raivaustyöt ja poliisin tutkinta jatkuvat.

Poliisi on eristänyt suuren alueen turmatalon ympärillä.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Järkyttävä video: 5-vuotias oli hukuksissa useita minuutteja uima­hallin altaassa – äiti oli mennyt saunaan lämmittelemään

    2. 2

      Turussa Aurajoesta etsityn Juuso-Petterin toinenkin kenkä löydettiin

    3. 3

      Raskasta joulua -konsertti osoittautui raskaaksi pettymykseksi Oulussa – kuulijat raivoissaan: ”Nyt on rahastuksen makua!”

    4. 4

      8-vuotiaan isä kuoli onnettomuudessa – syyte: Äiti kavalsi poikansa perinnöstä yli 40 000 €

    5. 5

      Onko Venäjällä tapahtunut ydin­onnettomuus? Virasto: ”Erittäin korkeaa” radioaktiivisuutta lähellä Tsheljabinskia

    6. 6

      Kainuulainen opettaja raiskasi vaimonsa ja alisti

    7. 7

      Lauri Markkanen on takonut NBA:n ennätyksen! Chicago Bullsilta hieno kooste ilotulituksesta

    8. 8

      Ainutlaatuinen video näyttää Therese Johaugin reaktion – tyly uutinen paljastui hänelle tv-kameroiden edessä

    9. 9

      10 asiaa, jotka tapahtuvat, kun lakkaat syömästä leipää

    10. 10

      Natalie Portman paljastaa kohdanneensa ahdistelua lähes jokaisessa työprojektissaan – ”Tuottajan yksityiskoneeseen oli pedattu vain yksi sänky”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Raskasta joulua -konsertti osoittautui raskaaksi pettymykseksi Oulussa – kuulijat raivoissaan: ”Nyt on rahastuksen makua!”

    2. 2

      10 asiaa, jotka tapahtuvat, kun lakkaat syömästä leipää

    3. 3

      Kenen Suomi-julkkiksen kanssa olet samanpituinen? Tarkista yli 150 nimen listasta

    4. 4

      Susan Atkins oli vain 21-vuotias osallistuessaan maailmaa järkyttäneisiin murhiin – näin Charles Mansonin ”Perheen” jäsenille kävi

    5. 5

      Jari Sillanpää laihtui useita kiloja – havahtui muuttuneeseen ulkonäköönsä karulla tavalla

    6. 6

      Pikkulapsen väitetään tuhonneen 1 100 € meikit – kuvan sekamelskasta julkaissut nainen joutui yllättävän raivon kohteeksi

    7. 7

      7 ”noloa” seksimokaa, joita häpeät ihan turhaan

    8. 8

      Synkkä arvio ilman riittävyydestä kadonneessa sukellusveneessä – syvyyksistä kuuluneen koputuksen arvoitus ratkesi

    9. 9

      Poptähti Christina Aguilera pelmahti gaalaan lähes tunnistamattomana: fanit ihmeissään muutoksesta

    10. 10

      Suomen halvimman uuden auton saa vuoden alusta 8 499 eurolla – katso, kuinka lukuisten autojen hinnat laskevat

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Rouvan alaston yövieras tuli isäntää vastaan kotipihalla – se letkautus naulautui taksikuskin mieleen pysyvästi

    2. 2

      Yleisö häkeltyi: Sihteeri Katja kertoi seksielämästään tv-ruudussa – paukautti totuuden Napakympissä

    3. 3

      Kahden viikon päästä ei enää selviä sakoilla – huolimatonta autoilijaa uhkaa vähintään tonnin lisävero

    4. 4

      Frederik palasi matkoilta kotiin ja purskahti itkuun – avovaimo oli pakannut tavaransa ja lähtenyt

    5. 5

      Raskasta joulua -konsertti osoittautui raskaaksi pettymykseksi Oulussa – kuulijat raivoissaan: ”Nyt on rahastuksen makua!”

    6. 6

      Mitä sinä näet kuvassa? 1800-luvulla maalattu teos häkellyttää – naisen kädessä on tutunnäköinen esine

    7. 7

      Juho muutti Puolaan töihin palvelemaan suomalaisia – ”Muistan yllättyneeni katsoessani ensimmäistä palkkakuittia”

    8. 8

      6 asiaa, jotka tapahtuvat, kun lakkaat juomasta maitoa

    9. 9

      Lentokone lähti rajuun nousuun kesken laskeutumisen Helsinki-Vantaalle – matkustajat hämmästyivät

    10. 10

      Nuoren naisen pyörätuoli horjahti bussin ovella kohtalokkain seurauksin – kuskin reaktio tyrmistytti

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Järkyttävä video: 5-vuotias oli hukuksissa useita minuutteja uima­hallin altaassa – äiti oli mennyt saunaan lämmittelemään

    2. 2

      Turussa Aurajoesta etsityn Juuso-Petterin toinenkin kenkä löydettiin

    3. 3

      Raskasta joulua -konsertti osoittautui raskaaksi pettymykseksi Oulussa – kuulijat raivoissaan: ”Nyt on rahastuksen makua!”

    4. 4

      8-vuotiaan isä kuoli onnettomuudessa – syyte: Äiti kavalsi poikansa perinnöstä yli 40 000 €

    5. 5

      Onko Venäjällä tapahtunut ydin­onnettomuus? Virasto: ”Erittäin korkeaa” radioaktiivisuutta lähellä Tsheljabinskia

    6. Näytä lisää