Heikki, Henna

Kotimaa

Tänään jaettava jättipotti villitsi kansan – 13 miljoonan euron raja jo rikki!

Julkaistu: , Päivitetty:

Lotossa arvotaan tänä iltana 13,3 miljoonan euron ennätysjättipotti. Äkkirikastumisen mahdollisuus sai kansan jonottamaan kioskeissa.
Yhdellä Helsingin päärautatieaseman R-kioskeista käy lauantai-iltapäivänä kuhina. Kioskissa työskentelevän Veera Hilken mukaan lottoajia on ollut liikenteessä selvästi tavallista lauantaita enemmän.

- Melkein jokainen on tänään ostanut lottoa. Kyllä huomaa, että jättipotti saa suomalaiset liikkeelle, Hilke kertoo.

Mitkä ovat kansan onnennumerot?

Varpu Jääskeläinen ostaa tällä kertaa Eurojackpot-kupongin. Lotto on jätetty jo aiemmin.

- 3 ja 27, paljastaa Jääskeläinen omat onnennumeronsa selittelemättä sen kummemmin niiden taustoja.

Jättipotti on houkutellut lottojonoon myös Hassan Qaadounin, joka päätyy ostamaan osuuden porukkalotosta.

- Minulla ei ole erityisiä onnennumeroita. En lottoa säännöllisesti, hän sanoo.

Vantaalainen Sinan puolestaan poikkeaa kioskille työmatkalla. Hänen kupongissaan tärkeimmät numerot ovat 2,4,11 ja 7.

- Ensimmäiset kolme tulevat poikani syntymäpäivästä. Neljäs on pelipaitani numero, salibandya pelaava Sinan kertoo.

13 miljoonan raja jo rikki

Veikkauksen tiedottaja Tero Talaslahti vahvistaa Hilken havainnot: hänen mukaansa 13 miljoonan euron myynti ylittyi lauantaina kello 18.00. Peliaikaa on jäljellä kello 22 asti.

Normaali koko kierroksen myyntisumma pyörii Talaslahden mukaan 8 miljoonan euron kieppeillä.

- Nyt kolkutellaan varmaan 15 miljoonan rajaa. Tämä on tietysti vain arvio. Loppua kohden myynti aina kiihtyy, Talaslahti kertoo.

Hänen mukaansa nettipelaaminen on vallannut viime vuosina alaa erityisesti urheilupeleissä. Lottoa pelataan kuitenkin edelleen paljon paikan päällä myyntipisteessä.

Talaslahti on ehtinyt havainnoida jättipottikuumetta myös kauppareissulla olleessaan.

- Kyllä siellä selvä kuhina oli ja jonoja näkyi. Viereisellä kassalla myyjä neuvoi ensimmäistä kertaa lotonnutta naista, jonka jättipotti oli saanut liikkeelle. Eli sellaisiakin harvinaisuuksia löytyy vielä, jotka eivät koskaan ole lotonneet.

Päivitetty kello 18.30. Lottoa pelattu jo yli 13 miljoonalla eurolla.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Poliisi: Skotlannissa kadonnut 38-vuotias Riina on löydetty turvassa – ehti olla kateissa yli viikon

    2. 2

      Meghan Markle rikkoi räikeästi protokollaa kouluvierailulla – teki kuninkaallisilta tiukasti kielletyn eleen

    3. 3

      Alaikäinen poika riehui Helsingissä – löi miestä päähän ja potkaisi virkapukuista poliisia rintaan

    4. 4

      Espoosta paljastui järkyttävä suhdehelvetti: Oma mies hakkasi naista vuosien ajan joka viikko ja raiskasi kerran kuussa

    5. 5

      Mitä kuuluu Poliisiopisto-elokuvien tähdille? Näin heille kävi 80-luvun hittielokuvien jälkeen: lääkeyliannostus, traaginen kuolema...

    6. 6

      Laura Huhtasaari graduunsa kohdistuvista epäilyistä: ”Härskiä peliä, niin härskiä peliä”

    7. 7

      Rikoksesta tuomittu valtakunnansyyttäjä Ylelle: ”Luulen tietäväni, miltä Jari Sillanpäästä tuntuu”

    8. 8

      Näin Jari Sillanpää kertoi poliisille huumeiden käytöstä – lue kuulustelu sanasta sanaan: ”Nautin polttamalla amfetamiinia”

    9. 9

      Näitä Suomen aarteita Venäjällä himoitaan – tuore dokumentti nosti valokeilaan

    10. 10

      Rattijuoppoudesta epäillyn SM-liigakiekkoilijan asianajaja väittää: ”Konkreettista näyttöä rikoksesta ei ole”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Näin Jari Sillanpää kertoi poliisille huumeiden käytöstä – lue kuulustelu sanasta sanaan: ”Nautin polttamalla amfetamiinia”

    2. 2

      Järisyttävän elämänmuutoksen tehnyt Ringa Ropo saapui Urheilugaalaan ensi kertaa uuden rakkaansa kanssa – pari hehkui onnea punaisella matolla

    3. 3

      Pikkulapsi sairaalaan Las Palmasin lentohelvetistä – kapinoivat matkustajat vaativat tavaroitaan lentokoneesta

    4. 4

      Meghan Markle rikkoi räikeästi protokollaa kouluvierailulla – teki kuninkaallisilta tiukasti kielletyn eleen

    5. 5

      Espoosta paljastui järkyttävä suhdehelvetti: Oma mies hakkasi naista vuosien ajan joka viikko ja raiskasi kerran kuussa

    6. 6

      Alma Median tutkimus: Sauli Niinistön kannatus on pudonnut selvästi

    7. 7

      Kaksi metsuria loukkaantui vakavasti työtapaturmassa – tapahtumasarja oli todella erikoinen

    8. 8

      Sauli Niinistö havaitsi muutoksen Putinin asenteessa Suomen-vierailulla heinäkuussa: ”Yllätti minut aika lailla”

    9. 9

      ”Lapset oksentavat, vanhukset pyörtyvät” – Las Palmasissa 36 tuntia odottanut Olli-Pekka haukkuu matkanjärjestäjän

    10. 10

      Kun Teemu syntyi, isä otti hatkat: sai selityksen 18 vuoden jälkeen Kadonneen jäljillä -sarjassa – Näin kävi, kun kamerat sammuivat

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Äiti aavisti pahaa, kun Sanna-Marin Facebook-kuva oli vaihtunut yöllä – kodista paljastui kauhein mahdollinen painajainen

    2. 2

      Kun Teemu syntyi, isä otti hatkat: sai selityksen 18 vuoden jälkeen Kadonneen jäljillä -sarjassa – Näin kävi, kun kamerat sammuivat

    3. 3

      Näin näännytetty 17-vuotias pakeni ikkunan kautta vanhempiensa kidutusta ja pelasti 12 sisarustaan – keksi kännykän hätäkikan, poliisi ylistää

    4. 4

      Tällaisia ovat vanhempien naisten seksimatkat Gambiassa – nuoret ”rantapojat” tarjoavat seuraa häkellyttävän aktiivisesti

    5. 5

      Autoilija ajoi ikkunat huurussa ABC-asemalle, eikä poliisi ”ollut 20 vuoden aikana nähnyt yhtä tyhmää miestä”

    6. 6

      Isän karmiva aavistus osui oikeaan: Päätti toimia vastoin poliisin ohjeita ja löysi poikansa viime hetkellä

    7. 7

      Anna-Leena Härkönen ärsyyntyi Teneriffan-lennollaan rasittavasta ilmiöstä koneen vessajonossa – oletko huomannut tällaista käytöstä?

    8. 8

      Palkittu muusikko kävi käsiksi ja roikkui juontajan rinnuksissa – haukkui gaalassa Ylen, helsinkiläiset ja Lilli Paasikiven

    9. 9

      Hugh Hefnerin leski Crystal, 31, palasi julkisuuteen täysin muuttuneena – povipommityyli on nyt historiaa: elelee elatusmaksuilla

    10. 10

      13 sisarusta löydettiin kammottavista oloista kotoaan Yhdysvalloissa – vanhemmille syytteet kidutuksesta

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Poliisi: Skotlannissa kadonnut 38-vuotias Riina on löydetty turvassa – ehti olla kateissa yli viikon

    2. 2

      Meghan Markle rikkoi räikeästi protokollaa kouluvierailulla – teki kuninkaallisilta tiukasti kielletyn eleen

    3. 3

      Alaikäinen poika riehui Helsingissä – löi miestä päähän ja potkaisi virkapukuista poliisia rintaan

    4. 4

      Espoosta paljastui järkyttävä suhdehelvetti: Oma mies hakkasi naista vuosien ajan joka viikko ja raiskasi kerran kuussa

    5. 5

      Mitä kuuluu Poliisiopisto-elokuvien tähdille? Näin heille kävi 80-luvun hittielokuvien jälkeen: lääkeyliannostus, traaginen kuolema...

    6. Näytä lisää