Saana, Saini

Kotimaa

Sankarinainen pelasti koiraa pelastaneen miehen, joka pelasti sankarinaisen, jotka pelastivat koiran

Julkaistu:

Suurta draamaa ja uhrautumista pienellä lammella Somerolla.
Someron Poikkipuoliainen-nimisellä lammella nähtiin torstaina suurta sankaruutta ja useita peräkkäisiä jäihin putoamisia.

Hätäkeskus sai hälytyksen kello 16.52, mutta monivaiheinen hätätilanne oli jo ohi, kun pelastuslaitoksen yksiköt pääsivät perille.

- Koira oli mennyt jäälle ja tippunut jäihin, aloittaa palomestari Olli Heikkinen tapahtumain riennon juontamisen.

- Omistaja oli mennyt perässä ja tippunut hänkin.

Koiranomistaja, keski-ikäinen mies, oli huutanut apua ja ollut veden varassa muutamia kymmeniä minuutteja.

Avunhuudot kuuli keski-ikäinen nainen.

- Nainen sai pelastettua miehen ja oli yrittänyt pelastaa koirankin, mutta oli pudonnut itse.

Ylösautettu mies tuli vuorollaan apuun ja pelasti pelastajansa.

Sekä mies että nainen kylmettyivät, mies pahemmin, nainen lievemmin, mutta heillä ei ole hengenvaaraa.

- Meillä on ensihoito-yksikkö paikalla. He saavat nyt hoitoa, Heikkinen kertoi alkuillasta.
- Koira voi hyvin, Heikkinen sanoo.

Lopputulema oli, että sankarinainen pelasti koiraa pelastaneen miehen, joka pelasti sankarinaisen, jotka pelastivat koiran.

- Se oli tullut rantaan omin avuin tai he pelastivat sen yhteistuumin,

Heikkisen käsityksen mukaan pelastustöissä käytettiin jonkinlaista köyttä. Miehen mökki on lähistöllä.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Radiojuontaja Jenni Alexandrova kertoi rehellisesti kokemastaan seksuaalisesta häirinnästä – ”Kyllä tuohon työmies tarpeensa tekisi”

    2. 2

      Mies maksoi 75,50 euron laskua käteisellä pankissa ja yllättyi – pankin mukaan tasarahalla ei kannata maksaa

    3. 3

      Kuvat: Hirmumyrsky Ophelia kietoi Britannian aavemaiseen punaiseen harsoon – ”Tämä ei ole apokalypsi!”

    4. 4

      Halla-aho kommentoi PS:n piiripomon loikkausta Facebookissa: ”Tämä seikka selittäneekin arvopohjan äkillistä löytymistä”

    5. 5

      Huomaatko erikoisen yksityiskohdan? 19-vuotiaan Lisan viaton bikinikuva kummastuttaa Instagramissa

    6. 6

      Huippukokki tekee jauhelihakastikkeen vallankumouksellisella tavalla – ja se kannattaa

    7. 7

      Laulajatähden tavallinen ruokakuva aiheutti myrskyn – huomaatko miksi? Kaunotar kuittasi viiltävästi

    8. 8

      Sieppaaja kertoi Afganistanissa vangitun perheen isälle Trumpin noususta presidentiksi – ”Ei käynyt edes mielessä, että hän olisi voinut olla vakavissaan”

    9. 9

      Kolmea puukotettu Parsons Greenin metroaseman ulkopuolella Lontoossa

    10. 10

      Hillary Clinton kertaa katkerana tappiotaan: 5 syytä, miksi hän hävisi Trumpille

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Huomaatko erikoisen yksityiskohdan? 19-vuotiaan Lisan viaton bikinikuva kummastuttaa Instagramissa

    2. 2

      Huippukokki tekee jauhelihakastikkeen vallankumouksellisella tavalla – ja se kannattaa

    3. 3

      Yksi sana saa Ensitreffit alttarilla -vaimon polttamaan päreensä – ”Se on minulle punainen vaate”

    4. 4

      Voihan maanantai! Jaajo Linnonmaa julkaisi rehellisen kuvan radiotyöstä – ”Minuutti ennen lähetystä”

    5. 5

      Aamuposti: Onko seteliisi painettu nämä kaksi tunnusta? Siitä voidaan pulittaa jopa 1100 euroa

    6. 6

      Mies maksoi 75,50 euron laskua käteisellä pankissa ja yllättyi – pankin mukaan tasarahalla ei kannata maksaa

    7. 7

      Onko tässä erikoisin hääkuva ikinä? Kreikkalaiskappeli kielsi ulkomaalaisparien häät rivon kuvan seurauksena

    8. 8

      Pink lähetti Eminemille rakkaudentäyteisen ja suoran sähköpostin – räppäri kuittasi sen vain yhdellä sanalla

    9. 9

      Maajussi-Aapon käytös pelästyttää morsianehdokkaan: kahvinkeitto johtaa epäilyihin ja hampaiden kiristelyyn – ”Ei uskalla sanoa mitään”

    10. 10

      Millan vatsavaivat vähenivät huomattavasti – vain yksi muutos aamiaisessa riitti

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Äänite paljasti uimavalvojien törky­puheet: alaikäisten koulu­tyttöjen opettaja sai kuulla pöyristyttävän kommentin

    2. 2

      Valokuvaaja paljastaa 55 vuotta alastonkuvien jälkeen: Marilyn Monroella oli vain yksi ehto nakuilulle

    3. 3

      Onko tässä erikoisin hääkuva ikinä? Kreikkalaiskappeli kielsi ulkomaalaisparien häät rivon kuvan seurauksena

    4. 4

      Jopa miljoonia uhreja – kävitkö vuoden sisällä suositulla pornosivustoilla?

    5. 5

      Tällaisen elämän miljardööri Niklas Herlin eli – muistokirjoitus

    6. 6

      Aku Hirviniemi katosi vuosi sitten äkisti julkisuudesta – nyt hän kertoo, mitä silloin tapahtui: ”Tuijotin vain tyhjyyteen”

    7. 7

      Madonnaa, 59, syytetään räikeästä kuvanmuokkauksesta – tuoreet kuvat kertovat totuuden: ”Tämä on jo noloa”

    8. 8

      Matti Ahde kertoo sairaudestaan ja yhä jatkuvista hoidoista – ”Tilanne on vakava”

    9. 9

      Niklas Herlin on kuollut

    10. 10

      Jymy-yllätys: Maajussi-Heikin morsianehdokas jättää sarjan – paljastaa painavan salaisuutensa

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Radiojuontaja Jenni Alexandrova kertoi rehellisesti kokemastaan seksuaalisesta häirinnästä – ”Kyllä tuohon työmies tarpeensa tekisi”

    2. 2

      Mies maksoi 75,50 euron laskua käteisellä pankissa ja yllättyi – pankin mukaan tasarahalla ei kannata maksaa

    3. 3

      Kuvat: Hirmumyrsky Ophelia kietoi Britannian aavemaiseen punaiseen harsoon – ”Tämä ei ole apokalypsi!”

    4. 4

      Halla-aho kommentoi PS:n piiripomon loikkausta Facebookissa: ”Tämä seikka selittäneekin arvopohjan äkillistä löytymistä”

    5. 5

      Huomaatko erikoisen yksityiskohdan? 19-vuotiaan Lisan viaton bikinikuva kummastuttaa Instagramissa

    6. Näytä lisää