Katri, Kaija

Kotimaa

HS: Tämä Twitter-kuva sai Arhinmäen harmistumaan

Julkaistu:

Vasemmistoliiton edustajat nauttivat viimeistä ministeri-illallista Säätytalolla. Valtioneuvoston viestintäjohtaja Kari Mokko ikuisti historiallisen hetken ja laittoi kuvan Twitteriin. Siitä ei Paavo Arhinmäki pitänyt.
Helsingin Sanomien mukaan väistyvä ministeri Paavo Arhinmäki (vas) pitää ikävänä, että kyseinen kuva levisi Twitteriin.

- Säätytalon tilojen piti olla mediavapaita, ja lisäksi meitä kuvattiin, kun olimme syömässä, Arhinmäki kommentoi tapausta HS:lle.

- En tiedä onko Arhinmäki tulkinnut väärin, että kehysriihessä olisi ollut twiittauskielto. Ei ollut. Kaikki puolueet myös tietävät että paikalla oli valtioneuvoston valokuvaaja, Kari Mokko puolestaan kertoi HS:lle.

HS:n jutun mukaan Mokko ei kysynyt lupaa kuvan ottamiseen. Hän ihmettelee, miksi sitä olisi tarvittu.

Mokko kertoo HS:lle, että toinen vasemmistoliiton väistyvä ministeri Merja Kyllönen pyysi Mokkoa ottamaan valokuvan tilanteesta, jossa Kyllönen halasi muita ministereitä vasemmistoliiton eroilmoituksen jälkeen. Siksi Mokko kertoo olettaneensa, että myös muu valokuvaaminen tapahtui yhteisymmärryksessä.

HS:n mukaan Mokko lähetti perjantaina eroaville ministereille pahoittelut siitä, ettei pyytänyt erillistä lupaa valokuvan julkaisemiseen.

Kuvassa Paavo Arhinmäki ja Merja Kyllönen nauttivat illallista Säätytalolla.

Jos twiitti ei näy kunnolla, voit katsoa sen täältä.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Uusi feministinen Instagram-ilmiö leviää: naiset levittelevät haarojaan kuvissa – myös Maria Veitola osallistui

    2. 2

      Älä ikinä sano näitä lapselle – 8 haitallista lausetta, jotka lipsahtavat suusta liian helposti

    3. 3

      Juice Leskisen kuolemasta 11 vuotta: Tampereella käynnistyi keskustelu hautakiven kunnosta – Sari-leski kertoo nyt IS:lle mielipiteensä

    4. 4

      Pohjois-Korea ryhtyi toimiin rajavyöhykkeellä – työläiset kaivavat ojaa ja istuttavat puita kohtaan, josta sotilas loikkasi etelään

    5. 5

      Aamulypsyn Jaajo Linnonmaa joutui kohun keskelle – näin juontaja itse kommentoi tilannetta

    6. 6

      Sinkku Maria, 34, kävi lupaavilla Tinder-treffeillä – fiilis muuttui hetkessä ravintolasta lähtiessä

    7. 7

      Napakymppipari nautti toistensa seurasta – sitten jotain tapahtui: ”Jos haluatte rakkauslomalle, niin Naantali ei ole paras paikka”

    8. 8

      Juhana, 30, yllättyi: Avasi puhelimen, sisältä paljastui muuta mitä piti – huomaisitko eroa?

    9. 9

      Jarno tallensi videolle harvinaisen näyn – sudet tulivat todella lähelle: ”Eivät tuntuneet häiriintyvän, vaikka pistin pääni ulos kopista ja rääkäisin”

    10. 10

      Syyte: 95-vuotias rouva ryösteli arkeologisia aarteita Lähi-idässä – Australia tutkii ”Indiana Joanin” kokoelmaa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Sinkku Maria, 34, kävi lupaavilla Tinder-treffeillä – fiilis muuttui hetkessä ravintolasta lähtiessä

    2. 2

      Aamulypsyn Jaajo Linnonmaa joutui kohun keskelle – näin juontaja itse kommentoi tilannetta

    3. 3

      Janne Ahosen yllätysratkaisu: Mico-poika sai lopettaa koulun 15-vuotiaana – ”Vaimo oli aluksi hieman kriittinen”

    4. 4

      Urheilijatähti väittää tulleensa raiskatuksi Helsingissä – Patrik Sjöberg raivostui asian käsittelystä: ”Kesti puoli tuntia selvittää tekijä”

    5. 5

      Fanit surevat tangoprinssi Dimitri Sjöbergin varhaista poismenoa – ”Ääni oli sulaa kultaa”

    6. 6

      Juhana, 30, yllättyi: Avasi puhelimen, sisältä paljastui muuta mitä piti – huomaisitko eroa?

    7. 7

      Kuvat: Tiffany Trump, 24, kohautti lyhyellä hameella – sisarukset edustivat yhdessä harvinaisesti

    8. 8

      Napakympin Marko valitsi Neiti A:n – yhteiselle matkalle lähtikin Neiti B: ”Ei tarvinnut kuunnella naputusta”

    9. 9

      Poliisilta lisätietoa Juuan kuolonkolarista: ”Rekka tuli valitettavasti juuri silloin vastaan”

    10. 10

      Vladimir Putinin viesti Venäjän aseteollisuudelle: Valmistautukaa sotaan

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Rouvan alaston yövieras tuli isäntää vastaan kotipihalla – se letkautus naulautui taksikuskin mieleen pysyvästi

    2. 2

      Raskasta joulua -konsertti osoittautui raskaaksi pettymykseksi Oulussa – kuulijat raivoissaan: ”Nyt on rahastuksen makua!”

    3. 3

      Katso, kuinka monella suomalaisella on sama sukunimi kuin sinulla

    4. 4

      Aku Hirviniemi sai keskellä yötä viestin ex-puolisoltaan Niina Lahtiselta – ”Alkaako vanha suola janottaa?”

    5. 5

      Kuvassa näkyvän pysähtyneen henkilöauton kuljettaja, soita heti poliisille

    6. 6

      Elina, 33, muutti Oulusta Italiaan ja huomasi ison eron työmoraalissa: ”Suomessa se on juuri toisin päin”

    7. 7

      10 asiaa, jotka tapahtuvat, kun lakkaat syömästä leipää

    8. 8

      Lentokone lähti rajuun nousuun kesken laskeutumisen Helsinki-Vantaalle – matkustajat hämmästyivät

    9. 9

      Kenen Suomi-julkkiksen kanssa olet samanpituinen? Tarkista yli 150 nimen listasta

    10. 10

      Turkkilaisnaisen, 71, uskomattoman nuorekas ulkonäkö lyö ällikällä – kauneuden salaisuus kebab

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Uusi feministinen Instagram-ilmiö leviää: naiset levittelevät haarojaan kuvissa – myös Maria Veitola osallistui

    2. 2

      Älä ikinä sano näitä lapselle – 8 haitallista lausetta, jotka lipsahtavat suusta liian helposti

    3. 3

      Juice Leskisen kuolemasta 11 vuotta: Tampereella käynnistyi keskustelu hautakiven kunnosta – Sari-leski kertoo nyt IS:lle mielipiteensä

    4. 4

      Pohjois-Korea ryhtyi toimiin rajavyöhykkeellä – työläiset kaivavat ojaa ja istuttavat puita kohtaan, josta sotilas loikkasi etelään

    5. 5

      Aamulypsyn Jaajo Linnonmaa joutui kohun keskelle – näin juontaja itse kommentoi tilannetta

    6. Näytä lisää