Severi

Kotimaa

Ministeri teloi jalkansa Aasiassa – ”Vaatii nyt täydellistä lepoa”

Julkaistu:

Opetusministeri Krista Kiuru (sd) joutuu kulkemaan tulevat viikot kainalosauvoilla lomareissulla sattuneen tapaturman seurauksena.
- Jouduin matkalaukun jyräämäksi, Kiuru kiteyttää tapahtuneen IS:lle.
Kiurun mukaan turma sattui alun perin jo tammikuussa hänen oltuaan lomamatkalla Kuala Lumpurissa Malesiassa.

Hän kertoo seisoneensa pyörillä kulkevan matkalaukkunsa kanssa odottamassa tien ylitystä suojatien reunassa.

- Siinä tilanteessa väistin bussia, ja ote matkalaukusta herpaantui hieman. Edessäni oli pieni alarinne, ja matkalaukku tömähti tuohon nilkkaan, hän kuvailee.

Yli 30 kilon painoinen laukku kolahti ensin kehräsluuhun ja kaatui lopulta koko nilkan päälle.

- Aktiivisena Punaisen Ristin ihmisenä teippasin ja sidoin jalan itse, ja sain sen siellä reissun päällä tehtyä aika tukevasti. Ajattelin, että sillä pääsee kävelemään, Kiuru kertoo.

Jalka kuitenkin jatkoi vihoittelua. Hiljattain pidemmällä työmatkalla kipu alkoi jo haitata ministerin kävelyä, jolloin hän hakeutui lääkäriin.

- Tarkemmissa tutkimuksissa selvisi, että siellä on akillesjänne ja nilkan alempi nivel saaneet vähän osumaa. Tästä syystä johtuen se ei ole parantunut ilman täydellistä lepoa, Kiuru sanoo.

- Lääkäri päätti, että nyt Kiurun siivet katkeavat, ja jalka pantiin pakettiin.

Ei murtumia

Murtumia jalasta ei kaikeksi onneksi löytynyt. Kiurun mukaan jalka on kuitenkin kokonaan poissa pelistä seuraavat 2-4 viikkoa. Se, onko jalan hermoihin tullut jotain ongelmaa, nähdään vasta sitten, kun jalka on saanut tarpeeksi lepoa.

Ajankohta on huono, sillä ministerillä riittää paljon kiirettä ennen ensi viikon kehysriihtä.

- Lääkäri toivoo että menoja pitäisi keventää, mutta kyllä tämä kehysriihi on nyt vain hoidettava, Kiuru harmittelee.

Eduskunnassa on viime aikoina ollut paljon jalkavaivaisia, kun myös keskustan Antti Rantakangas ja vasenryhmän Markus Mustajärvi ovat onnistuneet telomaan itseään. Myös perussuomalaisten puheenjohtaja Timo Soini joutui ottamaan maaliskuun alussa sairauslomaa rikottuaan nivelsiteensä eduskunnassa.

- Tänään jo nauroimme tuossa muiden kohtalotovereiden kanssa, että tämähän alkaa olla jo tarttuvaa, Kiuru kertoo.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Timon vaimolla todettiin aggressiivinen keuhkosyöpä: ”Mari niin toivoi, että näkisi kevään”

    2. 2

      ”Ari” on kuin ilmetty menestyvä ura­tykki – oikeasti perä­kamarin poika elää eläkeläis­vanhempiensa rahoilla

    3. 3

      Tomi Metsäkedon jatko Mamma Mia! -musikaalissa epävarma – vastaava tuottaja: ”Nollatoleranssi tällaiseen käytökseen”

    4. 4

      Wahlroos latasi palkan­korotuksista: ”Paperi­kone menee kiinni”

    5. 5

      Trumpin loukkaama sotilaan leski astui esiin – kertoi kohu­puhelusta omin sanoin

    6. 6

      Yksi mies torpedoi Hitlerin pääsyn Yhdysvaltain länsirannikolle – ”He pitivät Los Angelesin turvassa ampumatta laukaustakaan”

    7. 7

      Heidi Selin suunnitteli supertähdille vaatteita – sitten elämä Yhdysvalloissa romahti hetkessä

    8. 8

      Näyttelijä Melissa Bellin, 44, kuppikoko on K – avautuu vaikeuksista: ”Rinnoistani on tullut ongelma”

    9. 9

      Harvinainen haastattelu uutuuskirjassa: Mika Myllylän tytär kertoi rehellisesti äitinsä koettelemuksista – ”Sellaista julmuutta en pysty ymmärtämään”

    10. 10

      Wahlroos palauttaisi presidentille suuret valtaoikeudet – tätä mieltä ovat presidenttiehdokkaat

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Maria Veitola laukoo suorat sanat Tomi Metsäkedon Tähdet, tähdet -potkuista – ”Hänellä on selkeä ongelma”

    2. 2

      Räikkösen ja Verstappenin kohutilanteesta iso meteli – nyt puhuu F1-kisatuomari Mika Salo: ”Ei ollut mitään epäilystä”

    3. 3

      Jouni Hynynen koki hurjan muodonmuutoksen – ajoi päänsä kaljuksi: tunnistaisitko rokkaria?

    4. 4

      Verorahoilla jonojen ohi leikkaukseen jo nyt? Näin Laura Räty ohjaa jo täyttä vauhtia lääkäreitä lähettämään potilaansa yksityiselle puolelle hoitoon

    5. 5

      Mika Salo julkaisi harvinaisen videon F1-tuomarien huoneesta – tämä sinetöi Verstappenin kohtalon Räikköstä vastaan

    6. 6

      Harvinainen haastattelu uutuuskirjassa: Mika Myllylän tytär kertoi rehellisesti äitinsä koettelemuksista – ”Sellaista julmuutta en pysty ymmärtämään”

    7. 7

      Max Verstappenilta kova syytös F1-tuomarille: ”Siellä on se yksi idiootti”

    8. 8

      Heidi Selin suunnitteli supertähdille vaatteita – sitten elämä Yhdysvalloissa romahti hetkessä

    9. 9

      ”Ari” on kuin ilmetty menestyvä ura­tykki – oikeasti perä­kamarin poika elää eläkeläis­vanhempiensa rahoilla

    10. 10

      Mies antoi 14-vuotiaalle kannabista ja harrasti tämän kanssa seksiä – ei tuomiota seksuaalisesta hyväksikäytöstä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Työttömät kieltäytyivät työstä aina samalla selityksellä – teollisuuspohatan vastaveto saikin hakijan leuan loksahtamaan

    2. 2

      Dopingtuomion saaneen Therese Johaugin ulkoinen olemus on jotain aivan muuta kuin kaksi kuukautta sitten – katso kuvat

    3. 3

      Huomaatko erikoisen yksityiskohdan? 19-vuotiaan Lisan viaton bikinikuva kummastuttaa Instagramissa

    4. 4

      Leivinuunin ”lisälaite” yllätti pariskunnan – tunnelmallinen lauantai-ilta meni pilalle

    5. 5

      Thaimaalaista Marisaa vietiin, kun Pattayan baarikadulla asteli vastaan suomalainen Mauri: ”Olen onnen nainen, kun sain hyvän miehen”

    6. 6

      Maria Veitola laukoo suorat sanat Tomi Metsäkedon Tähdet, tähdet -potkuista – ”Hänellä on selkeä ongelma”

    7. 7

      Tutut liikennemerkit muuttuvat sukupuolineutraaleiksi – katso kuvat!

    8. 8

      Näin päättyi Napakymppi-parin Ikaalisten matka – piikki auki, Ville jätti taksit maksamatta: ”Odotin, milloin pääsen pois”

    9. 9

      Lahdesta löytynyt vainaja edelleen tunnistamatta – poliisi julkaisi poikkeuksellisesti kuvan ruumiista

    10. 10

      Nuoren Emman netti-ihastus olikin kaljuuntuva, 53-vuotias kauppias – sen jälkeen tapahtui jotain käsittämätöntä

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Timon vaimolla todettiin aggressiivinen keuhkosyöpä: ”Mari niin toivoi, että näkisi kevään”

    2. 2

      ”Ari” on kuin ilmetty menestyvä ura­tykki – oikeasti perä­kamarin poika elää eläkeläis­vanhempiensa rahoilla

    3. 3

      Tomi Metsäkedon jatko Mamma Mia! -musikaalissa epävarma – vastaava tuottaja: ”Nollatoleranssi tällaiseen käytökseen”

    4. 4

      Wahlroos latasi palkan­korotuksista: ”Paperi­kone menee kiinni”

    5. 5

      Trumpin loukkaama sotilaan leski astui esiin – kertoi kohu­puhelusta omin sanoin

    6. Näytä lisää