Lääkäri Konginkankaan tragediasta: "Mitään ei ollut tehtävissä, ei mitään"

rac

Julkaistu:

Konginkankaan turma
Suomen tuhoisin liikenneturma tasan kymmenen vuotta sitten vei 23 ihmisen hengen. Turmapaikalla keskeiseen rooliin joutunut lääkäri näkee tragedian nyt toisin.
- Alkuun pohdin lähinnä taktisia juttuja, sitä, mitä olisimme voineet tehdä paremmin tai eri tavalla. Nyt ajatusmaailma on pehmeämpi. Enemmän ajattelen sitä, miltä tuntui olla tuolloin töissä. Erityisesti mietin uhreja ja omaisia, Keski-Suomen keskussairaalan valmiusryhmän johtajana turman aikaan toiminut Sari Halonen kertoo.

 

Tekstiviestissä luki, että toinen osapuoli oli linja-auto, jossa matkustajina oli lapsia.


Halonen oli keskeisessä roolissa Konginkankaan turman pelastustöissä. Tilanne oli poikkeuksellinen: Halonen korostaa, että lähes kaikki uhrit menehtyivät silmänräpäyksessä.

- Menehtyneiden hyväksi ei ollut mitään tehtävissä. Hengissä selvinneiden hyväksi tehtiin kaikki, mitä pystyttiin.

Oheisella videolla Nelosen uutisten raportti Konginkankaan onnettomuudesta kymmenen vuoden takaa 19.3.2004.



Hirvittävä viesti

Onnettomuutta edeltävänä päivänä äänekoskelainen Halonen oli tullut töihin Jyväskylään kello 7.30 aamulla. Työvuoro jatkui teho-osaston päivystyksenä seuraavaan aamuun saakka. Ensitieto bussiturmasta pysäytti.

-  Tekstiviestissä luki, että toinen osapuoli oli linja-auto, jossa matkustajina oli lapsia. Jokainen ihmishenki on samanarvoinen, mutta tuo viesti tuntui ihan hirvittävältä.

Suuronnettomuushälytys annettiin kello 2.30. Keskussairaalassa oli vaikeuksia saada vapaata autoa, joten valmiusryhmä pääsi matkaan vasta kello 3.04.

- Virve-verkko oli tukossa, emmekä saaneet tietoa onnettomuuspaikalta. Lopulta hermo ei kestänyt odottaa matkaanpääsyä. Muistan, että ajokeli oli älyttömän liukas.

Matkalla tuli tieto, että vastaan on tulossa pari sairaalaan matkalla olevaa ambulanssia, joissa kolme vakavasti loukkaantunutta potilasta kaipaa pikaista apua.

Valmiusryhmä hoiti potilaita Honkolan levikkeellä Äänekosken eteläpuolella. Molemmissa ambulansseissa oli kolme potilasta, ja koska makuupaikkoja oli vain kahdelle, joutui kaksi potilasta kulkemaan istuma-asennossa.

Potilaat saatiin hoidettua siihen kuntoon, että matka saattoi jatkua. Vahinkoja ei päässyt tapahtumaan.

Ei mitään tehtävissä


Kun valmiusryhmä pääsi perille, tilanne oli käytännössä ohi.

Jokaiseen hätätilanteeseen lähdetään ajatuksella, että tarkoituksena on auttaa ihmisiä. Nyt voitiin vain todeta, kuinka totaalinen tuho oli ollut.

- Mitään ei ollut enää tehtävissä, ei mitään. Mieleen jäi lamaannuttava hiljaisuus. Se hirveä tosiasia, kuinka monta oli menehtynyt. Lukumäärä oli niin musertava, Halonen sanoo.


Osa kuolleista oli yhä bussin sisällä. Halosen piti kiivetä sisään ja todeta virkansa puolesta se, minkä palomiehet olivat jo todenneet: uhrit olivat kuolleita.

- Onnettomuuspaikkojen tunnelma on omanlaisensa. Alussa hoidetaan potilaita ja tilannetta täydellä teholla. Sitten jäljet siivotaan pois, ja auttajat palaavat työhönsä. Lopulta paikalle laskeutuu hiljaisuus. Toisilla elämä jatkuu, toisilla ei.

Halonen muistaa, miten VPK:n miehet istuivat hiljaisina tien penkalla. Tärkeän panoksensa antaneet vapaaehtoiset olivat tilanteessa, jollaiseen he eivät olleet varautuneet.

- Me muut olimme ammattilaisia ja teimme työtä selkäytimestä, epäröimättä, mutta VPK:n kavereita ei todellakaan ollut koulutettu sellaiseen.

Parin viikon ajan onnettomuus pyöri jatkuvasti myös Halosen mielessä. Kohtalo oli epäreilu.

- Ei voinut kuin jossitella esimerkiksi sitä, miksei bussi jatkanut matkaa Hirvaskankaalta vaikka vain hetkeä myöhemmin.

Vammat joskus salakavalia


Ammatillisesti Halonen korostaa vammapotilaiden hoidon tärkeyttä. Hän muistuttaa, että kovaan tärskyyn joutuneiden uhrien vammat voivat olla salakavalia. Potilaiden hoidon sudenkuopat täytyy tunnistaa ja osata ennakoida.



- Toivon, että vammapotilaiden hoitoon suhtaudutaan äärimmäisellä vakavuudella joka paikassa. Joku onnettomuudessa ollut voi kävellä vastaan ja sanoa, ettei hänellä ole mitään hätää. Tunnin päästä hän voi olla kuollut. Ammattilaisten tulee tunnistaa tällaiset tilanteet.

- Se, joka huutaa apua, saa helpoimmin apua. Vammojen vakavuuden havaitseminen on alkutilanteessa vaikeaa. Kun energiat ovat suuret, jotain menee aina rikki.

Tärkeää on sekin, että vammapotilaat saadaan mahdollisimman nopeasti lopulliseen hoitopaikkaansa – vaikka sitten ambulanssin istumapaikalla.

– Mitä nopeammin, sen parempi. Kikkailulle ei ole tilaa. Etenkin nuoret uhrit kykenevät sinnittelemään pidemmänkin matkan.

"Toivon omaisille rauhaa"


Nykyisin terveystalon vastaavana anestesialääkärinä työskentelevä Halonen muistuttaa, että Suomi on pieni maa. Konginkankaalla töissä olleille tuli kovaa oppia, mutta mahdollisissa tulevissa suuronnettomuuksissa toimimisen suhteen hyöty jäänee silti pieneksi.

- Tällaisia keissejä ei todennäköisesti osu kenenkään kohdalle toiste. Suomessa vain Töölössä tulee riittävästi vammapotilaita, joissa kokemusta voi hyödyntää päivittäin.



- Omaisten on vaikea löytää onnettomuudesta mitään hyvää, mutta meidän ammattilaisten pitää suhtautua siihen ammatillisuudella ja kunnioituksella. Itse tapahtuneelle ei voi enää mitään, mutta siitä on nyhdettävä kaikki tieto ja oppi, jotta se mahdollisesti auttaa muita hätätilanteeseen joutuneita uhreja. On tärkeää, että saimme tapahtuneesta asiallista oppia.

- Toivon, että omaisiaan menettäneet ovat saaneet rauhan. Elämä on varmasti erilaista kuin kymmenen vuotta sitten, mutta toivon kuitenkin, että kaikki ovat päässeet jatkamaan elämäänsä eteenpäin.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt