Kotimaa

Paita pois, Tanja!

Julkaistu:

Alppihiihtäjä Tanja Poutiainen päätti viikonloppuna maailmancup-uransa. Lajin perinteisiin kuuluu, että viimeisen laskun aikana urheilija voi tehdä jotain totutusta poikkeavaa, jättää oman näköisensä jäähyväiset rinteelle, joka on vuosien varrella ollut sekä rakas että vihollinen.
Laskuun päättyi huikea, 48 maailmancup-sijoitusta tuonut ura. Tuuletus maalialueella oli samaan aikaan riemukas ja haikea. Huippu-urheilussa ei ehkä ole mitään järkeä, mutta urheilijalle se on silti kokonainen elämä. 

Tietenkin tällaista ilonpitoa seurasi itku.  

Tällä kertaa närkästymässä eivät olleet urheiluniilot, jotka aikanaan paheksuivat Minna Kaupin liiallista ilahtumista (!) Urheilugaalassa.

Nyt suuttui saamelaisen käsityöntekijöiden yhdistys, Sámi Duodji. Ylen haastatteleman puheenjohtajan Petra Magga-Varsin mielestä saamenpuvun käyttäminen oli ”moraalitonta alkuperäiskansoja kohtaan”.

Paheksunnan voi ymmärtää, jos tarkastelee saamenpukua arvokkaana vähemmistökulttuuria kuvastavana symbolina, jonka karnevalistinen käyttö pilkkaa perinteitä.

Poutiaisen tapauksessa tämä näkökulma ei kuitenkaan toimi, koska kuten Magga-Vars itse jutussa toteaa, ”puku vain etäisesti muistutti saamenpukua, mutta ei ollut sellainen”.

Eli käsityöyhdistyksessä ollaan närkästyneitä puvusta, joka muistuttaa etäisesti pukua, jonka käytöstä olisi voinut närkästyä.

Tietenkin Magga-Vars motkotti myös siitä, että Poutiaisen feikkipuku ”antaa väärän kuvan saamelaisesta kulttuurista ja käsityöstä”.

Kaikella kunnioituksella uskon, että suurimmalla osalla suomalaisista ei ole ylipäätään mitään kuvaa saamelaisesta käsityöstä, hyvää tai huonoa. Eri ammatti- ja harrastajakunnilla vain on tapana antaa omille tekemisilleen epärealistisen suuri paino suhteessa maapallon pyörimisliikkeeseen. (Toimittajana tiedän mistä puhun. Toimittajaa itsetietoisempaa olentoa ei olekaan, paitsi känninen toimittaja.)

Poistan aina varmistimen, kun joku vetää väärä kuva -kortin esiin. Termi sisältää ajatuksen siitä, että jossakin on olemassa ”oikea kuva”, josta poikkeavat mielikuvat ja –piteet ovat vääriä ja siksi vaiennettava.
 


Tietenkin tällaista ilonpitoa seurasi itku.  


Käsityöyhdistyksen kohdalla tämä on melko harmitonta, mutta kun ajattelu viedään tappiin saakka, vastassa on Rakastetun Johtajan patsas tai kuva vaaliuurnasta, jonka äänestyslipukkeista 95,5 prosenttia sanoo kyllä, tai vaikkapa lälly elokuva presidentistä.

Mitä suurempi huoli määrittelevällä taholla oikean kuvan syntymisestä on, sitä oleellisemmaksi kasvaa kysymys siitä, mitä kuvassa ei näy – tai ei haluta näyttää.

Niinpä katsoessamme oikeaksi määriteltyä kuvaa katsommekin usein juuri sitä väärää.    

Kirjoittaja on toimittaja ja tuottaja.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt