Aapo, Rami

Kotimaa

Oven läpi ammuttiin haulikolla – asunnossa alaikäinen

Julkaistu:

Poliisi sai sunnuntaina aamuyöllä ilmoituksen, jonka mukaan Riihimäen Peltosaaressa oli ammuttu haulikolla oven läpi.
Tapahtuma-aikaan asunnossa oli toistakymmentä henkilöä. Nuorin heistä oli 15-vuotias tyttö.

Hyvinkään käräjäoikeus vangitsi torstaina poliisin esityksestä kaksi miestä. Heitä epäillään tapon yrityksestä. Kolmatta miestä tullaan esittämään vangittavaksi huomenna.

Poliisin mukaan suurinta osaa asunnossa olleista on kuulusteltu, mutta tapahtumien kulku on edelleen melko epäselvä. Tämä johtuu kuultavien muistikuvista, jotka ovat päihtymyksestä johtuen heikkoja.

15-vuotias tyttö oli selvin päin, mutta muiden päihtymysasteet vaihtelivat poliisin mukaan melkoisesti.

Asunnossa tapahtui useita pahoinpitelyitä. Haulikolla ammuttiin yksi laukaus sisäoven läpi. Kukaan ei saanut vakavia vammoja.

Poliisilla on ollut viikolla pidätettynä kuusi henkilöä, jotka ovat kaikki nuorehkoja miehiä Riihimäeltä. Kolme pidätetyistä on päästetty vapaalle. Viimeisin kiinniotto tehtiin eilen keskiviikkona.

Esitutkinta jatkuu.
Näitä luetaan!
  1. 1

    Leskirouva Liisa, 91, häädettiin kotoaan: “Kuolemakin olisi ollut parempi”

  2. 2

    Touko Aallon 9 vuotta nuorempi rakas sai huiman huomion Ultra Bran keikalla – merkitsi naisen Instagram-kuvaansa ensimmäistä kertaa

  3. 3

    Lasse tallensi videolle dramaattisen hetken: Katon rakenteita putosi yleisöön Raskasta joulua -konsertissa – ”Paukahdus kuului”

  4. 4

    Poliisi tarkisti liikenteessä 2,3 miljoonaa rekisterikilpeä – tässä tulos

  5. 5

    Parviaisten perheen koiranpentu varastettiin Loviisasta – ”5-vuotias tyttö luulee joulupukin vieneen koiran”

  6. 6

    Anu Saagim laukoo suorat sanat pettämisestä pikkujouluissa – ”Kerran vuodessa saa antaa mennä”

  7. 7

    Aiemmin salattuja videoita Yhdysvaltain ufo-tutkimusohjelmasta julki – jopa kokeneet Super Hornet -lentäjät ihmeissään oudosta lentävästä esineestä

  8. 8

    Raskasta Joulua -konsertin dramaattinen onnettomuus voi tuoda ongelman SM-liigan joukkueelle – nämä ovat vaihtoehdot

  9. 9

    Onko tässä historian pahin tietovisamoka? Oikea vastaus oli aivan nenän edessä, arvasi silti väärin –juontaja piikitteli, some lynkkasi

  10. 10

    Mitä söpöläisiä! Ruotsin pikkukuninkaallisilta hellyttävä ja luminen joulutervehdys – ”Kuin mikä tahansa perhe”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Espoossa kadonnut 13-vuotias löytyi kuolleena

  2. 2

    Vakava onnettomuus Raskasta Joulua -konsertissa Vaasassa – kattorakenteita putosi yleisön päälle

  3. 3

    Kadonneen Leena Pekkarisen ruumis löytyi piilotettuna maastosta – useita otettu kiinni

  4. 4

    Onko tässä historian pahin tietovisamoka? Oikea vastaus oli aivan nenän edessä, arvasi silti väärin –juontaja piikitteli, some lynkkasi

  5. 5

    Viimeinen oljen­korsi paloi? Asianajaja: 91-vuotiaan leski­rouvan häätö on toteutumassa maanantaina kello 10

  6. 6

    Anu Saagim laukoo suorat sanat pettämisestä pikkujouluissa – ”Kerran vuodessa saa antaa mennä”

  7. 7

    Helsinkiläis­mies hieraisi silmiään, kun näki Tokmannin käytävällä läjän nelos­lonkeroa – ”Mietin, onko laki jo voimassa”

  8. 8

    Leskirouva Liisa, 91, häädettiin kotoaan: “Kuolemakin olisi ollut parempi”

  9. 9

    Tässä suomalaisfirmassa ei ole yhtään esimiestä – ja uusi työntekijä saa ”lomalainaa”

  10. 10

    Aiemmin salattuja videoita Yhdysvaltain ufo-tutkimusohjelmasta julki – jopa kokeneet Super Hornet -lentäjät ihmeissään oudosta lentävästä esineestä

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Espoossa kadonnut 13-vuotias löytyi kuolleena

  2. 2

    Kaiken nähnyt poliisi hämmästyi asunnon ovella – tajusi uuden ilmiön tulleen Helsingin prostituutioon

  3. 3

    Varoitus! Raa’assa piparitaikinassa voi piillä terveysriski

  4. 4

    Kolmen lapsen äiti julkaisi rehellisen kuvaparin vain muutama tunti synnytyksen jälkeen – paljastaa vaietun totuuden

  5. 5

    Netissä hieno kuva kauniista naisesta, asunnossa puistattava yllätys – poliisi kertoo erikoistapauksesta Helsingin prostituutiossa

  6. 6

    Uhkarohkeita selfie-kuvia harrastanut mies putosi 62-kerroksisen pilvenpiirtäjän katolta ja kuoli

  7. 7

    Muistatko Dr. Philin tyrmäävän Robin-vaimon? Tältä hän näyttää nykyään – ”Mitä ikinä hän onkaan kasvoilleen tehnyt...”

  8. 8

    Jasmin päällysti keittiönsä suositulla sisustusmuovilla – lopputulos oli katastrofi

  9. 9

    Vakava onnettomuus Raskasta Joulua -konsertissa Vaasassa – kattorakenteita putosi yleisön päälle

  10. 10

    Adoptoitu Kati sai biologisten vanhempiensa salaisen viestin 20-vuotiaana – isä ja äiti olivat odottaneet häntä sillalla joka vuosi

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Leskirouva Liisa, 91, häädettiin kotoaan: “Kuolemakin olisi ollut parempi”

  2. 2

    Touko Aallon 9 vuotta nuorempi rakas sai huiman huomion Ultra Bran keikalla – merkitsi naisen Instagram-kuvaansa ensimmäistä kertaa

  3. 3

    Lasse tallensi videolle dramaattisen hetken: Katon rakenteita putosi yleisöön Raskasta joulua -konsertissa – ”Paukahdus kuului”

  4. 4

    Poliisi tarkisti liikenteessä 2,3 miljoonaa rekisterikilpeä – tässä tulos

  5. 5

    Parviaisten perheen koiranpentu varastettiin Loviisasta – ”5-vuotias tyttö luulee joulupukin vieneen koiran”

  6. Näytä lisää