Tenho, Max

Kotimaa

Nuorin kansalaissodassa kaatunut oli 6-vuotias

Julkaistu:

Suomen kansalaissota vuonna 1918 oli kauhea katastrofi myös kansakunnan lapsille. Taisteluissa kaatui yli sata alle 16-vuotiasta.
Osa oli valkoisia, osa punaisia, osasta tiedetään vain merkintä ”muut”. Nuorin heihin kuulunut oli kuusivuotias. Punaisten puollella olleita lapsia surmattiin muuten yli 50. Nuorin heistä oli Tampereen vankileirillä surmattu 9-vuotias Wilho Kuusjärvi. Valkoisia lapsia surmattiin seitsemän. Nuorin heistä oli 12-vuotias tyttö, joka kuoli punaisten polttamassa talossa. Myös muita lapsia surmattiin, heistä nuorimmaksi on merkitty pariviikkoinen vauva, joka kuristettiin.

Onnettomuuksissa ja vahingonlaukauksissa kuoli 87 lasta ja jäljettömiin katosi 35. Vankileireille joutui lähes 1 500 alle 16-vuotiasta punaisten lasta, pienimmät äitiensä kanssa. Heistä yli sata kuoli, parikymmentä ammuttuina. Lapsia tappoivat leireillä lisäksi nälkä ja kulkutaudit.

Nämä karmivat tiedot käyvät ilmi tänään ilmestyneestä Tuulikki Pekkalaisen kirjasta Lapset sodassa 1918 (Tammi). Pekkalainen kertoo kirjan esipuheessa, että asian tutkiminen oli hankalaa, koska myöhemmin asioista vaiettiin.

- ”Omien” keskuudessa teloituksilla kerskailtiin ja niistä on kerrottu haastattelijalle, mutta muuten valkoisten ”vaikenemisen vala” on osoittanut todeksi. Todisteita kenttäoikeuksien toiminnasta hävitettiin. Eräässä haastattelussa tuli esille maininta myös maininta vankileirillä olleiden punaisten vastaavasta valasta, Pekkalainen kirjoittaa kirjan esipuheessa.

Pekkalainen ottaa esille myös Mannerheimin roolin. Tämä esitti muistelmissaan, että vain törkeisiin rikoksiin syyllistyneet punaiset olisi pitänyt asettaa oikeuden eteen ja ”harhaanjohdetut suuret joukot vapauttaa”.

Valkoisen puolen oikeusministerinä toiminut senaattori Onni Talas vastasi, että Mannerheim ei ollut tällaista valkoisten johdolta pyytänyt ja olisi voinut päästää rivimiehiä vapaaksi omalla päätöksellään.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Harvinaisen härski näky taivaalla – Yhdysvaltain laivasto närkästyi lentäjän tempusta

    2. 2

      Tampan ”sarjamurhaajaksi” epäillystä miehestä julkaistiin uusi video – ”Jonkun on pakko tietää, kuka tämä henkilö on”

    3. 3

      40-vuotias äiti ja teini-ikäiset tyttäret sekoittivat netin – yhteisselfiet saavat katsojan hämmennyksen valtaan

    4. 4

      Grease-tähden poikaystävä katosi kuin tuhka tuuleen vuonna 2005 – yksityisetsivät tutkivat kuolemaa turhaan 12 vuotta: Mysteeri ratkesi

    5. 5

      Tellervo Koivisto puhuu avoimesti avioliittonsa vastoinkäymisistä – ”Sitä ei alkuaikoina kiinnitä sellaiseen huomiota..”

    6. 6

      7 yleistä pikkuhousu­virhettä, joihin moni sortuu

    7. 7

      Inarin meteoriitti tallentui sveitsiläisen Patrickin videokameraan – ”Se oli pelkkää hyvää tuuria”

    8. 8

      Vuosaaren perhesurma: Poliisi saapui veriseen asuntoon ja käskytti ovelta – vastauksena kuului vain lapsen itku

    9. 9

      Hyvinkäällä vakava liikenneonnettomuus – kaksi nuorehkoa miestä loukkaantui

    10. 10

      Suomen ensimmäinen kaduksi alennettava moottoritie on nyt tiedossa – kyseessä erittäin vilkas väylä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Meteori valaisee Kaamasen yön päiväksi hurjalla videolla: ”Mökki tärisi kuin maanjäristyksessä”

    2. 2

      Suomen ensimmäinen kaduksi alennettava moottoritie on nyt tiedossa – kyseessä erittäin vilkas väylä

    3. 3

      Vuosaaren perhesurma: Poliisi saapui veriseen asuntoon ja käskytti ovelta – vastauksena kuului vain lapsen itku

    4. 4

      Huutokauppakeisarin apumies-Markku iski silmää varatulle Annelle – seurauksena kaksi avioeroa ja yhdet häät

    5. 5

      42 vuotta sitten kadonnut nainen löytyi elossa Yhdys­valloissa – yksi mysteeri voi jäädä lopullisesti selvittämättä

    6. 6

      Satun ja Oskarin Napakymppi-matka sai odottamattoman loppuratkaisun – ”En uskalla nyt kommentoida yhtään mitään”

    7. 7

      Grease-tähden poikaystävä katosi kuin tuhka tuuleen vuonna 2005 – yksityisetsivät tutkivat kuolemaa turhaan 12 vuotta: Mysteeri ratkesi

    8. 8

      Donald Trumpin poika hehkutti tulostaan maastavedossa – Suomen ennätysmiehen tyly arvio: ”Naisetkin vetävät enemmän”

    9. 9

      Näin tukiloukku napsahtaa työtä tekevälle: palkkaa lisää 1 000 €/kk – tilille vain 209 € enemmän

    10. 10

      Tellervo Koivisto puhuu avoimesti avioliittonsa vastoinkäymisistä – ”Sitä ei alkuaikoina kiinnitä sellaiseen huomiota..”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Miten käy, jos osallistuu tuhansiin arvontoihin netissä? Äitiyslomalla ollut Maiju, 32, kokeili lähes vuoden ajan – tulos ällistyttää!

    2. 2

      Isänsä leikkipuistossa puukottama kolmi­vuotias kuoli – poliisi joutui pysäyttämään väkivallanteon voimakeinoin

    3. 3

      Yleisö häkeltyi: Sihteeri Katja kertoi seksielämästään tv-ruudussa – paukautti totuuden Napakympissä

    4. 4

      Karu ruumiinavaus julki: vuosikymmeniä steroideja käyttäneen kehonrakentajan sydän oli kasvanut luonnottomaksi

    5. 5

      Kahden viikon päästä ei enää selviä sakoilla – huolimatonta autoilijaa uhkaa vähintään tonnin lisävero

    6. 6

      Frederik palasi matkoilta kotiin ja purskahti itkuun – avovaimo oli pakannut tavaransa ja lähtenyt

    7. 7

      Porvoon puukotusmurhasta epäillyn veli varoitti surmatun 3-vuotiaan äitiä: Vaihda lukot

    8. 8

      Mitä sinä näet kuvassa? 1800-luvulla maalattu teos häkellyttää – naisen kädessä on tutunnäköinen esine

    9. 9

      Nuoren naisen pyörätuoli horjahti bussin ovella kohtalokkain seurauksin – kuskin reaktio tyrmistytti

    10. 10

      6 asiaa, jotka tapahtuvat, kun lakkaat juomasta maitoa

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Harvinaisen härski näky taivaalla – Yhdysvaltain laivasto närkästyi lentäjän tempusta

    2. 2

      Tampan ”sarjamurhaajaksi” epäillystä miehestä julkaistiin uusi video – ”Jonkun on pakko tietää, kuka tämä henkilö on”

    3. 3

      40-vuotias äiti ja teini-ikäiset tyttäret sekoittivat netin – yhteisselfiet saavat katsojan hämmennyksen valtaan

    4. 4

      Grease-tähden poikaystävä katosi kuin tuhka tuuleen vuonna 2005 – yksityisetsivät tutkivat kuolemaa turhaan 12 vuotta: Mysteeri ratkesi

    5. 5

      Tellervo Koivisto puhuu avoimesti avioliittonsa vastoinkäymisistä – ”Sitä ei alkuaikoina kiinnitä sellaiseen huomiota..”

    6. Näytä lisää