Visa

Kotimaa

Niinistö Kataisen kiristyspuheista Ylellä – ”Keskustelu vähän lapsellista”

Julkaistu:

Ympäristöministeri Ville Niinistö (vihr) vastasi kysymyksiin ydinvoimasta ja mahdollisesta hallituksesta lähdöstä Ylen Ykkösaamussa.
Ville Niinistö muistutti, että uusista ydinvoimaluvista pidättäytyminen oli yksi kolmesta ehdosta vihreille lähteä mukaan nykyiseen hallitukseen. Hänen näkemyksensä mukaan Fennovoiman kaavaileman voimalan toimittajan vaihtuminen vaatisi hallitukselta käytännössä uutta periaatepäätöstä, joka olisi hallitusohjelman vastainen.

- Tämä on meille iso periaate. Me lähdemme siitä että hallitusohjelmaa noudatetaan, hän sanoi.

Niinistöltä kysyttiin, eikö täydennyslupahakemuksen kutsuminen uudeksi periaatepäätökseksi ole termeillä kikkailua.

- Me emme halua tässä nyt kikkailla, joku muu tässä kikkailee kuin me.

Niinistö muistutti, että oikeusoppineidenkin mukaan ydinenergialaki tuntee pelkän periaatepäätöksen, jota tehdessä tulee arvioida yhteiskunnan kokonaisetua. Niinistön mukaan myös suurin osa suomalaisista vastustaa uuden ydinvoiman rakentamista.

Kysymykseen hallituksesta lähdön mahdollisuuteen Niinistö vastasi, että nyt käydään vasta energiapoliittista keskustelua.

- Jos käy niin, että emme pysty vakuuttamaan hallituskumppaneille että hallitusohjelmaa on noudatettava, niin tilanne arvioidaan silloin.

Pääministeri Jyrki Katainen (kok) totesi aiemmin vihreiden lähtöuhkailuista, ettei häntä voi kiristää.

- Minun mielestäni tämä keskustelu on vähän lapsellista. Ei vakavilla asioilla kiristetä, vakavissa asioissa on kysymys siitä, mihin meidän kannattaa panostaa. Haluammeko me keskitettyä energiantuotantoa, jossa me tuodaan Suomeen vahvasti venäläisomisteinen venäläinen ydinreaktori, vai panostammeko me kotimaisiin uusiutuviin energiamuotoihin, energiatehokkuuteen ja sieltä tuleviin kotimaisen teollisuuden työpaikkoihin, Niinistö vastasi.

- Ei tässä puhuta valtapolitiikasta vaan Suomen tulevaisuudesta, hän lisäsi.

Niinistö arveli, että voimalahanke voi kaatua jo ennen kuin lupa-asia tulee ajankohtaiseksi.

- Fennovoima on käytännössä tällainen konttori, eihän se ole olemassaoleva, vakavarainen ja toiminnallinen yhtiö. Organisaation toimintakyky on aika heikolla pohjalla.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Valkoisen talon kuva Trumpista ”työskentelemässä” nosti pilkkamyrskyn – huomio kiinnittyi työpöytään

    2. 2

      IS-raati ruoti illan vaalitentin: ”Alkaa keittää, potuttaa, kohta räjähtää, Niinistö-vaara!”

    3. 3

      Hittisarja Frendien oudot juonenkäänteet hämmentävät edelleen – oletko huomannut näitä mokia?

    4. 4

      Perheenisä Matti tienaa yli 100 000 € vuodessa, mutta rahat eivät meinaa riittää elämiseen – paljastaa nyt, mihin kovatuloisen rahat menevät

    5. 5

      Napakymppi-pari joutui karmivaan tilanteeseen Islannin-matkallaan: Lentokone teki yhtäkkiä hätälaskun – palasivat kotiin viime perjantaina

    6. 6

      Jennifer tallensi Raaseporin rivitalopalon liekkien voiman – ”Tuntui että koko Pohja oli katsomassa”

    7. 7

      Viveca Lindfors lähetti kipakat terveiset Emmi Peltoselle – Susanna Rahkamo: ”Ihan kaikkea ei pidä tulkita kirjaimellisesti”

    8. 8

      3 kuoli ja 18 loukkaantui pommi-iskussa Thaimaassa

    9. 9

      Napakymppimatka aiheutti karvaan pettymyksen – ”Fiilis paikasta hyvin neuvostoliittomainen”

    10. 10

      Kova vääntö Suomen turvallisuudesta – Niinistöltä tiukka kuitti Väyryselle ja Vanhaselle: ”Ei pidä paikkaansa”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Perheenisä Matti tienaa yli 100 000 € vuodessa, mutta rahat eivät meinaa riittää elämiseen – paljastaa nyt, mihin kovatuloisen rahat menevät

    2. 2

      Ähtärin pandalippujen hinta närkästyttää kansaa verkossa: ”Katson mieluummin vaikka Pandan lakupussia”

    3. 3

      Ruotsin perhesurman taustat alkavat selvitä – pitivät tilannettaan helvetillisenä: ”Elivät mahdollisesti harhaluulon vallassa”

    4. 4

      Kaukopartiomies kertoo, miten uskomattomia asioita pervitiini sai aikaan rättiväsyneissä sotilaissa – ”Kaamea näky”

    5. 5

      Näihin kahteen kysymykseen Jari Sillanpää jätti vastaamatta poliisikuulustelussa

    6. 6

      Viveca Lindforsilta kipakat terveiset Emmi Peltoselle olympialaisiin – ”Se paikka on minun selkänahastani otettu”

    7. 7

      Maria Lund vietiin ambulanssilla sairaalaan kesken teatterinäytöksen

    8. 8

      Reijo Jylhän keskustelua herättänyt päätös tuli Johanna Matintalolle sokkina – ”On kurja olo, miten tässä on toimittu”

    9. 9

      Naismatkustaja teki valituksen Air Asian lentoemäntien asuista Malesian hallitukselle: ”Näin hänen alushousunsa, kammottavaa”

    10. 10

      Kehonkielen asiantuntija huomasi silmiinpistävän yksityiskohdan herttuatar Catherinen ja Meghan Marklen kuvissa – onko syy selfieissä?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Radiojuontajaa odotti pankkiautomaatilla muhkea yllätys – edellisen asiakkaan kuitti löi ällikällä

    2. 2

      Kun Teemu syntyi, isä otti hatkat: sai selityksen 18 vuoden jälkeen Kadonneen jäljillä -sarjassa – Näin kävi, kun kamerat sammuivat

    3. 3

      Näin näännytetty 17-vuotias pakeni ikkunan kautta vanhempiensa kidutusta ja pelasti 12 sisarustaan – keksi kännykän hätäkikan, poliisi ylistää

    4. 4

      Perheenisä Matti tienaa yli 100 000 € vuodessa, mutta rahat eivät meinaa riittää elämiseen – paljastaa nyt, mihin kovatuloisen rahat menevät

    5. 5

      Puoliso joutui potkaisemaan alaikäistä tyttöä nuollutta viiden lapsen isää

    6. 6

      Nelihenkinen perhe löytyi kuolleena Ruotsissa – vanhempien allekirjoittama kirje paljasti järkyttävän motiivin

    7. 7

      Ylen juontaja haki asuntolainaa Nordeasta, virkailija kehotti palaamaan kotimaahan – näin vastaa pankki

    8. 8

      Näin Jari Sillanpää kertoi poliisille huumeiden käytöstä – lue kuulustelu sanasta sanaan: ”Nautin polttamalla amfetamiinia”

    9. 9

      Autoilija ajoi ikkunat huurussa ABC-asemalle, eikä poliisi ”ollut 20 vuoden aikana nähnyt yhtä tyhmää miestä”

    10. 10

      Isän karmiva aavistus osui oikeaan: Päätti toimia vastoin poliisin ohjeita ja löysi poikansa viime hetkellä

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Valkoisen talon kuva Trumpista ”työskentelemässä” nosti pilkkamyrskyn – huomio kiinnittyi työpöytään

    2. 2

      IS-raati ruoti illan vaalitentin: ”Alkaa keittää, potuttaa, kohta räjähtää, Niinistö-vaara!”

    3. 3

      Hittisarja Frendien oudot juonenkäänteet hämmentävät edelleen – oletko huomannut näitä mokia?

    4. 4

      Perheenisä Matti tienaa yli 100 000 € vuodessa, mutta rahat eivät meinaa riittää elämiseen – paljastaa nyt, mihin kovatuloisen rahat menevät

    5. 5

      Napakymppi-pari joutui karmivaan tilanteeseen Islannin-matkallaan: Lentokone teki yhtäkkiä hätälaskun – palasivat kotiin viime perjantaina

    6. Näytä lisää