Kotimaa

Rabbe Grönblom selätti syövän uudelleen!

Julkaistu:

SOKKITIETO
Liikemies Rabbe Grönblom ehti iloita vuoden paranemisestaan, kun vuodenvaihteessa "kaikki pamahti jälleen silmilleni".
Menestyvän liikemiehen Rabbe Grönblomin, 63, ääni on iloinen ja jopa huojentunut.

Hän on vain pari tuntia aiemmin saanut kuulla selvinneensä
jo toisesta taistelusta syöpää vastaan. Ensimmäisen taistelun hän voitti haimasyöpää vastaan puolitoista vuotta sitten. Vuoden hän ehti elää melko normaalisti, mutta toki toipuen raskaista hoidoista, kun tuli uusi rankka isku päin kasvoja.

Lääkärissäkäynnit olivat välttämättömiä, vaikka syöpä olikin selätetty. Rutiinitarkastuksessa todettiin, että hänellä oli muodostunut etäispesäkkeitä.

- Ehdin vuoden verran iloita paranemisestani, kun kaikki ikään kuin pamahti jälleen silmilleni.

Tieto etäispesäkkeistä tuli juuri ennen vuodenvaihdetta.

- Sain viime uudenvuodenaattona tiedon, että minulla oli kaksi etäispesäkettä maksassa, ja haimassakin oli muutosta. Sitten alkoivat uudet hoidot, ja juuri sain tiedon syöpäsairaalan loistavalta syöpätautien ja sädehoidon erikoislääkäriltä Timo Joensuulta, että voin lähteä lomalle.

Rabbe Grönblom on käynyt alkuvuoden rankoissa hoidoissa Docratesissa.

Hän kiittää sairaalaa, lääkäreitä ja hoitoja erinomaisiksi. Ollessaan hoidoissa Helsingissä mies asui tyttärensä luona, viikonloput Grönblom on viettänyt
Kerstin-vaimonsa kanssa heidän Vaasan-talossaan.




- Vaimoni on pitänyt minusta hyvän huolen. Hän on valmistanut lempiruokiani, ja olemme yhdessä katselleet mieleisiämme televisio-ohjelmia. Kyllä tällaisessa elämänvaiheessa ja tilanteessa läheisten tuki on tärkeää, hän kiittää vaimoaan ja viittä tytärtään.

Vaikka hoidot ovat auttaneet niin hyvin, että maksassa olleet etäispesäkkeet ovat hävinneet, ja haimassa ilmennyt muutos on pysähtynyt, hän kertoo joutuvansa loman jälkeen sytostaattihoitoihin.

- Minulle sanottiin, että sytostaatti auttaa niihin kohtiin, joita välttämättä ei ole näkyvissä, hän kertoo.

Grönblomit lähtevät lomalle Sri Lankaan. Heillä on jo vuosia ollut siellä huvila, mutta yksi tärkeä syy on auttamisen halu

Rabbe Grönblom kertoo, että heidän siellä oleva hyväntekeväisyysprojektinsa käsittää oppilasasuntolan rakentamisen.

Tontti on jo hankittu, ja rakentamiskustannuksista huolehtii Omena-hotellit ja pariskunnan henkilökohtainen yritys RGI.

Grönblomit ovat aina ajatelleet, että hyväosaisemmat ihmiset voivat auttaa niitä, joilla ei mene niin hyvin. Srilankalaiset ovat olleet jo kauan heidän sydämissään, ja siksi he haluavat nyt edesauttaa maan nuorten opiskelumahdollisuuksia.

- Haluamme näin avustaa opiskelusta kiinnostuneita nuoria. He saavat asua rakennuttamassamme opiskelija-asuntolassa ilmaiseksi, Rabbe Grönblom sanoo.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt