Tenho, Max

Kotimaa

Medvedevin suomalainen neuvonantaja Ylelle: Jenkitkin sotivat ympäri maailmaa

Julkaistu:

Venäjän pääministerin neuvonantajana toimiva Pekka Viljakainen ihmettelee, miksi Yhdysvaltojen sotatoimista ei nouse samanlaista äläkkää.
Venäjän pääministerin Dmitri Medvedevin suomalainen neuvonantaja, liikemies Pekka Viljakainen ihmetteli Ylen Aamu-tv:ssä lähetyksessä keskiviikkona, miksi vain Venäjän toimista nostetaan meteli.

- Jenkitkin käyvät sotaa melkein jokaisessa maailman maassa, hän totesi ja ihmetteli, ettei siihen kiinnitetä ollenkaan huomiota.

Ukrainan tilanteesta kysyttäessä hän nosti esiin kartan, joka kuvaa maassa asuvia etnisiä ryhmiä. Kartta oli varsin kirjava.

- Ongelmahan on, että maa on hirveän jakautunut, Viljakainen totesi.

Viljakaisen erikoisala ei ole kuitenkaan politiikka, mitä hän korostikin haastattelussa. Hän toimii yritysten neuvonantajana venäläisen Skolkovo-hankkeen kautta.

Viljakainen kertoikin Venäjällä kasvavan uuden sukupolven, joka ei ole enää neuvostolapsia.

- Se on mahdollisuus bisnesmielessä.

Hänen mielestään Venäjän valtaapitävät palvelevat myös kansaa, eivät omia tarkoitusperiään.

- Nuoret yrittäjät haluavat ensisijaisesti rauhalliset olot ja hyvän paikan päivähoitoon lapsille, hän muistuttaa.

Tärkeimmiksi asioiksi Venäjällä toimimisessa hän pitää luottamuksen syntymistä ja henkilökohtaisia suhteita.

- Me olemme tottuneet rationaaliseen ajatteluun ja johtamaan Excelillä. Pitää rakentaa aito, vilpitön ihmissuhde. Ilman sitä ei pysty Venäjällä tekemään yhtään mitään, Vilkainen kiteytti.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Harvinaisen härski näky taivaalla – Yhdysvaltain laivasto närkästyi lentäjän tempusta

    2. 2

      40-vuotias äiti ja teini-ikäiset tyttäret sekoittivat netin – yhteisselfiet saavat katsojan hämmennyksen valtaan

    3. 3

      Grease-tähden poikaystävä katosi kuin tuhka tuuleen vuonna 2005 – yksityisetsivät tutkivat kuolemaa turhaan 12 vuotta: Mysteeri ratkesi

    4. 4

      Tellervo Koivisto puhuu avoimesti avioliittonsa vastoinkäymisistä – ”Sitä ei alkuaikoina kiinnitä sellaiseen huomiota..”

    5. 5

      Hyvinkäällä vakava liikenneonnettomuus – kaksi nuorehkoa miestä loukkaantui

    6. 6

      Ipaneman rannalle ajautui ympäristöongelman aiheuttanut löyhkäävä jättiraato

    7. 7

      Vuosaaren perhesurma: Poliisi saapui veriseen asuntoon ja käskytti ovelta – vastauksena kuului vain lapsen itku

    8. 8

      Manhattanilla iso tulipalo – sammutustöissä toistasataa palomiestä

    9. 9

      7 yleistä pikkuhousu­virhettä, joihin moni sortuu

    10. 10

      Eurojackpotissa yksi täysosuma – tällä rivillä voittaja saa 10 miljoonaa euroa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Meteori valaisee Kaamasen yön päiväksi hurjalla videolla: ”Mökki tärisi kuin maanjäristyksessä”

    2. 2

      Suomen ensimmäinen kaduksi alennettava moottoritie on nyt tiedossa – kyseessä erittäin vilkas väylä

    3. 3

      Vuosaaren perhesurma: Poliisi saapui veriseen asuntoon ja käskytti ovelta – vastauksena kuului vain lapsen itku

    4. 4

      Huutokauppakeisarin apumies-Markku iski silmää varatulle Annelle – seurauksena kaksi avioeroa ja yhdet häät

    5. 5

      42 vuotta sitten kadonnut nainen löytyi elossa Yhdys­valloissa – yksi mysteeri voi jäädä lopullisesti selvittämättä

    6. 6

      Satun ja Oskarin Napakymppi-matka sai odottamattoman loppuratkaisun – ”En uskalla nyt kommentoida yhtään mitään”

    7. 7

      Grease-tähden poikaystävä katosi kuin tuhka tuuleen vuonna 2005 – yksityisetsivät tutkivat kuolemaa turhaan 12 vuotta: Mysteeri ratkesi

    8. 8

      Donald Trumpin poika hehkutti tulostaan maastavedossa – Suomen ennätysmiehen tyly arvio: ”Naisetkin vetävät enemmän”

    9. 9

      Näin tukiloukku napsahtaa työtä tekevälle: palkkaa lisää 1 000 €/kk – tilille vain 209 € enemmän

    10. 10

      Tellervo Koivisto puhuu avoimesti avioliittonsa vastoinkäymisistä – ”Sitä ei alkuaikoina kiinnitä sellaiseen huomiota..”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Miten käy, jos osallistuu tuhansiin arvontoihin netissä? Äitiyslomalla ollut Maiju, 32, kokeili lähes vuoden ajan – tulos ällistyttää!

    2. 2

      Isänsä leikkipuistossa puukottama kolmi­vuotias kuoli – poliisi joutui pysäyttämään väkivallanteon voimakeinoin

    3. 3

      Yleisö häkeltyi: Sihteeri Katja kertoi seksielämästään tv-ruudussa – paukautti totuuden Napakympissä

    4. 4

      Karu ruumiinavaus julki: vuosikymmeniä steroideja käyttäneen kehonrakentajan sydän oli kasvanut luonnottomaksi

    5. 5

      Kahden viikon päästä ei enää selviä sakoilla – huolimatonta autoilijaa uhkaa vähintään tonnin lisävero

    6. 6

      Frederik palasi matkoilta kotiin ja purskahti itkuun – avovaimo oli pakannut tavaransa ja lähtenyt

    7. 7

      Porvoon puukotusmurhasta epäillyn veli varoitti surmatun 3-vuotiaan äitiä: Vaihda lukot

    8. 8

      Mitä sinä näet kuvassa? 1800-luvulla maalattu teos häkellyttää – naisen kädessä on tutunnäköinen esine

    9. 9

      Nuoren naisen pyörätuoli horjahti bussin ovella kohtalokkain seurauksin – kuskin reaktio tyrmistytti

    10. 10

      6 asiaa, jotka tapahtuvat, kun lakkaat juomasta maitoa

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Harvinaisen härski näky taivaalla – Yhdysvaltain laivasto närkästyi lentäjän tempusta

    2. 2

      40-vuotias äiti ja teini-ikäiset tyttäret sekoittivat netin – yhteisselfiet saavat katsojan hämmennyksen valtaan

    3. 3

      Grease-tähden poikaystävä katosi kuin tuhka tuuleen vuonna 2005 – yksityisetsivät tutkivat kuolemaa turhaan 12 vuotta: Mysteeri ratkesi

    4. 4

      Tellervo Koivisto puhuu avoimesti avioliittonsa vastoinkäymisistä – ”Sitä ei alkuaikoina kiinnitä sellaiseen huomiota..”

    5. 5

      Hyvinkäällä vakava liikenneonnettomuus – kaksi nuorehkoa miestä loukkaantui

    6. Näytä lisää