Saana, Saini

Kotimaa

Harvinainen lintu kuoli – koira etsi kaveria koko yön

Julkaistu:

Punkalaitumen lunni kuoli todennäköisesti sisäloisiin.
Punkalaitumelta tammikuussa löydetty harvinainen lunni on kuollut. Todennäköisin kuolinsyy on sisäloiset, arvioi lintua hoitanut Ari Rantamäki.

Maanantai-iltana kuollut lunni on lähetetty tutkittavaksi Eviraan.

– Kun lunni löydettiin tammikuussa, se kärsi aliravitsemuksesta. Linnun paino lähti kuitenkin nousemaan, kun sille syötettiin päivittäin sata grammaa Kuusamosta tilattua muikkua.

Jos kaikki olisi mennyt hyvin, lintu olisi Rantamäen mukaan lennätetty vapauteen maaliskuun puolivälissä.

- Mutta 14. helmikuuta lintu muuttui apaattiseksi ja rupesi syömään huonosti. Seuraavina päivinä se rupesi haukkomaan henkeään ja 17. päivä ennen eläinlääkäriin menoa vaikutti, että sillä oli yskää, Rantamäki kertoo.

Lunnia jäi kaipaamaan myös Rantamäen koira.

- Sen jälkeen kun lunni menehtyi, koira etsi koko yön, että mihin kaveri hävisi.

Kuolleen linnun nahka täytetään ja alustavien suunnitelmien mukaan se jää Poriin museokäyttöön Luontotalo Arkkiin.

Lunni on erittäin harvinainen Suomessa. Sitä esiintyy esimerkiksi Norjan rannikolla ja Islannissa.

Lunnin kuolemasta kertoi ensimmäisenä Satakunnan Kansa.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Radiojuontaja Jenni Alexandrova kertoi rehellisesti kokemastaan seksuaalisesta häirinnästä – ”Kyllä tuohon työmies tarpeensa tekisi”

    2. 2

      Huomaatko erikoisen yksityiskohdan? 19-vuotiaan Lisan viaton bikinikuva kummastuttaa Instagramissa

    3. 3

      Kuvat: Hirmumyrsky Ophelia kietoi Britannian aavemaiseen punaiseen harsoon – ”Tämä ei ole apokalypsi!”

    4. 4

      Mies maksoi 75,50 euron laskua käteisellä pankissa ja yllättyi – pankin mukaan tasarahalla ei kannata maksaa

    5. 5

      Kolmea puukotettu Parsons Greenin metroaseman ulkopuolella Lontoossa

    6. 6

      Halla-aho kommentoi PS:n piiripomon loikkausta Facebookissa: ”Tämä seikka selittäneekin arvopohjan äkillistä löytymistä”

    7. 7

      Sieppaaja kertoi Afganistanissa vangitun perheen isälle Trumpin noususta presidentiksi – ”Ei käynyt edes mielessä, että hän olisi voinut olla vakavissaan”

    8. 8

      Hillary Clinton kertaa katkerana tappiotaan: 5 syytä, miksi hän hävisi Trumpille

    9. 9

      Laulajatähden tavallinen ruokakuva aiheutti myrskyn – huomaatko miksi? Kaunotar kuittasi viiltävästi

    10. 10

      Nanna Karalahti avautui tabu-aiheesta radiossa – ei halua lopettaa poikansa imettämistä: Juontaja äimistyi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Huomaatko erikoisen yksityiskohdan? 19-vuotiaan Lisan viaton bikinikuva kummastuttaa Instagramissa

    2. 2

      Yksi sana saa Ensitreffit alttarilla -vaimon polttamaan päreensä – ”Se on minulle punainen vaate”

    3. 3

      Huippukokki tekee jauhelihakastikkeen vallankumouksellisella tavalla – ja se kannattaa

    4. 4

      Voihan maanantai! Jaajo Linnonmaa julkaisi rehellisen kuvan radiotyöstä – ”Minuutti ennen lähetystä”

    5. 5

      Aamuposti: Onko seteliisi painettu nämä kaksi tunnusta? Siitä voidaan pulittaa jopa 1100 euroa

    6. 6

      Mies maksoi 75,50 euron laskua käteisellä pankissa ja yllättyi – pankin mukaan tasarahalla ei kannata maksaa

    7. 7

      Onko tässä erikoisin hääkuva ikinä? Kreikkalaiskappeli kielsi ulkomaalaisparien häät rivon kuvan seurauksena

    8. 8

      Pink lähetti Eminemille rakkaudentäyteisen ja suoran sähköpostin – räppäri kuittasi sen vain yhdellä sanalla

    9. 9

      Maajussi-Aapon käytös pelästyttää morsianehdokkaan: kahvinkeitto johtaa epäilyihin ja hampaiden kiristelyyn – ”Ei uskalla sanoa mitään”

    10. 10

      Tälle Pohjois-Korean mahdille ei naura enää kukaan – NYT: 6000 hengen ”armeija” ja ”lähes täydellinen ase”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Äänite paljasti uimavalvojien törky­puheet: alaikäisten koulu­tyttöjen opettaja sai kuulla pöyristyttävän kommentin

    2. 2

      Valokuvaaja paljastaa 55 vuotta alastonkuvien jälkeen: Marilyn Monroella oli vain yksi ehto nakuilulle

    3. 3

      Onko tässä erikoisin hääkuva ikinä? Kreikkalaiskappeli kielsi ulkomaalaisparien häät rivon kuvan seurauksena

    4. 4

      Jopa miljoonia uhreja – kävitkö vuoden sisällä suositulla pornosivustoilla?

    5. 5

      Tällaisen elämän miljardööri Niklas Herlin eli – muistokirjoitus

    6. 6

      Aku Hirviniemi katosi vuosi sitten äkisti julkisuudesta – nyt hän kertoo, mitä silloin tapahtui: ”Tuijotin vain tyhjyyteen”

    7. 7

      Madonnaa, 59, syytetään räikeästä kuvanmuokkauksesta – tuoreet kuvat kertovat totuuden: ”Tämä on jo noloa”

    8. 8

      Matti Ahde kertoo sairaudestaan ja yhä jatkuvista hoidoista – ”Tilanne on vakava”

    9. 9

      Niklas Herlin on kuollut

    10. 10

      Jymy-yllätys: Maajussi-Heikin morsianehdokas jättää sarjan – paljastaa painavan salaisuutensa

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Radiojuontaja Jenni Alexandrova kertoi rehellisesti kokemastaan seksuaalisesta häirinnästä – ”Kyllä tuohon työmies tarpeensa tekisi”

    2. 2

      Huomaatko erikoisen yksityiskohdan? 19-vuotiaan Lisan viaton bikinikuva kummastuttaa Instagramissa

    3. 3

      Kuvat: Hirmumyrsky Ophelia kietoi Britannian aavemaiseen punaiseen harsoon – ”Tämä ei ole apokalypsi!”

    4. 4

      Mies maksoi 75,50 euron laskua käteisellä pankissa ja yllättyi – pankin mukaan tasarahalla ei kannata maksaa

    5. 5

      Kolmea puukotettu Parsons Greenin metroaseman ulkopuolella Lontoossa

    6. Näytä lisää