Ilmari, Ilmo

Kotimaa

Nettipedofiililla yli 20 uhria - nuorin vasta 10-vuotias

Julkaistu:

Rikos
Oulun käräjäoikeus tuomitsi 40-vuotiaan tyrnäväläisen miehen torstaina vuoden ja kymmenen kuukauden ehdottomaan vankeuteen yhteensä 21 eri seksuaalirikoksesta.
Rikoksen uhriksi joutui yli 20 alle 16-vuotiasta lasta ympäri Suomen. Nuorin heistä oli vain 10-vuotias.

Miehen rikollinen toiminta tapahtui vuosien 2008-2012 välillä. Hän loi nuorten suosimaan Kuvake.net-palveluun viisi eri valehahmoa, joiden avulla hän otti kontaktin uhreihinsa pääasiassa kehumailla heidän ulkonäköään. Mies esiintyi profiileissa esimerkiksi teinipoikana.

Kun mies oli saanut kontaktin uhreihinsa, keskustelut jatkuivat Messenger-palvelussa. Mies halusi, että keskustelu siirtyisi seksiasioihin.  

Tämän lisäksi mies sai uhreiltaan esimerkiksi alastonkuvia, osa lapsista esiintyi miehelle myös alastomana web-kameran edessä. Myös mies lähetti alastonkuvia uhreilleen.

Miehen mukaan toiminta alkoi uteliaisuudesta. Häntä kiinnosti nuorten tyttöjen elämä ja seksielämä. Miehen tarkoituksena ei ollut tavata ketään fyysisesti eikä tapaamisista myöskään sovittu. Mies haki keskusteluista ja kuvista itselleen tyydytystä. Osa uhreista luuli seurustelevansa miehen luomien valeprofiilihenkilöiden kanssa. Uhrit eivät tienneet miehen olevan oikeasti aikuinen.

Oikeuden mukaan miehen teoilla on ollut erilaisia vaikutuksia lapsiin. Yhdelle aiheutui esimerkiksi psyykkisen tilan häiriintyminen. Mies on hakeutunut tekojensa jälkeen seksuaaliterapiaan. Mies on ymmärtänyt tekojensa vakavuuden ja tuntenut voimakasta syyllisyyttä sekä häpeää.

Miehelle suunnitellaan parhaillaan pitkäjänteistä psykoterapeuttista tukea. Käräjäoikeus katsoi tämän seikan jossain määrin lieventävänä seikkana miehen rangaistusta mitattaessa.

Oulun käräjäoikeus tuomitsi miehen 17 lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä, yhdestä lapsen seksuaalisen hyväksikäytön yrityksestä, yhdestä lapsen houkuttelemisesta seksuaaliseen tarkoituksiin sekä yhdestä sukupuolisiveellisyyttä loukkaavan kuvan levittämisestä ja hallussapidosta vuoden ja kymmenen kuukauden ehdottomaan vankeuteen. Mies joutuu maksamaan uhreilleen myös yli 13 000 euron korvaukset.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Petri, 30, painoi yli 130 kiloa – teki uudenvuodenkrapulassa päätöksen muutoksesta ja on nyt SM-tason juoksija

    2. 2

      Olivia todisti hillitöntä tilannetta kuntosalilla: mies lähestyi treenaavia naisia, 21-vuotiaalta ”haiseva” vastaisku

    3. 3

      Syytös: Laura Huhtasaari plagioi osia gradustaan – yliopisto tutkii väitettä

    4. 4

      Tom Jonesin 29-vuotias poika elää kodittomana kadulla – isä ei halua olla lapsensa kanssa missään tekemisissä: ”Lapsi ei ollut suunniteltu”

    5. 5

      Dokumentti: Venäjällä halutaan Valamon aarteet takaisin ”hinnalla millä hyvänsä” – näin Putin vastasi

    6. 6

      Väyrynen antoi täyslaidallisen Niinistölle: Työväen presidentti oli ”feikki, valeasu”

    7. 7

      Onko ketoosi ihmeellinen pikatie laihtumiseen? ”Jätin pois hiilihydraatit – vatsavaivat helpottuivat”

    8. 8

      Sebastian Aholle vakavat vammat hirmutaklauksesta – seuralta tuore ilmoitus jatkosta

    9. 9

      Reino Nordin julkaisi itsestään alastonkuvan – Maria-vaimo riensi puolustamaan hämmentävää otosta: ”Otan täyden vastuun”

    10. 10

      Kim Kardashian ja Kanye West saivat kolmannen lapsensa – perhe täydentyi tyttärellä: ”North ja Saint ovat innoissaan”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Autoilija ajoi ikkunat huurussa ABC-asemalle, eikä poliisi ”ollut 20 vuoden aikana nähnyt yhtä tyhmää miestä”

    2. 2

      13 sisarusta löydettiin kammottavista oloista kotoaan Yhdysvalloissa – vanhemmille syytteet kidutuksesta

    3. 3

      Viisikymppinen Marja vapautui avioeron jälkeen harrastamaan seksibileitä ja parinvaihtoa: ”Tämän ikäinen nainen on tosi kuumaa kamaa”

    4. 4

      Raivomyräkkä riehuu Ruotsissa – näin myrsky etenee kohti Suomea

    5. 5

      Tom Jonesin 29-vuotias poika elää kodittomana kadulla – isä ei halua olla lapsensa kanssa missään tekemisissä: ”Lapsi ei ollut suunniteltu”

    6. 6

      Anna-Leena Härkönen ärsyyntyi Teneriffan-lennollaan rasittavasta ilmiöstä koneen vessajonossa – oletko huomannut tällaista käytöstä?

    7. 7

      14-vuotias tyttö heräsi asuntovaunusta – väitti poliisille joutuneensa yhdeksän miehen raiskaamaksi

    8. 8

      Sebastian Aholle vakavat vammat hirmutaklauksesta – seuralta tuore ilmoitus jatkosta

    9. 9

      Kadonneen jäljillä -juontaja Ellen Jokikunnas rehellisenä: Tällainen suosikkisarja on kulissien takana – ”Ei ole ihme, että jotkut peruvat”

    10. 10

      Kaupunki hälytystilassa Japanissa: Kaksi hengenvaarallista pallokalaa kateissa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Äiti aavisti pahaa, kun Sanna-Marin Facebook-kuva oli vaihtunut yöllä – kodista paljastui kauhein mahdollinen painajainen

    2. 2

      Tallinnalaisen 19-vuotiaan fitness-kaunottaren kuvapari omasta takapuolestaan herätti vihaista keskustelua Instagramissa – ”Oletko tosissasi?”

    3. 3

      Nuorukainen palautti pulloja K-Marketiin – hetken kuluttua alkoi naismyyjän piina

    4. 4

      10 asiaa, jotka jokaisen pitäisi hävittää kodistaan heti

    5. 5

      Tällaisia ovat vanhempien naisten seksimatkat Gambiassa – nuoret ”rantapojat” tarjoavat seuraa häkellyttävän aktiivisesti

    6. 6

      Influenssa jyllää nyt koko maassa, perusterveitä aikuisia joutunut sairaalahoitoon – näillä alueilla on eniten tartuntoja

    7. 7

      Tyttö pakeni 13-vuotiaana pahamaineisesta Jumalan lapset -seksikultista – hirvittävät yksityiskohdat paljastuivat tv:ssä

    8. 8

      Kadonneen jäljillä: Oottin, 33, vuosien etsintä päättyi – Thaimaasta löytyneelle pikkuveljelle paljastui murheellinen totuus

    9. 9

      Muistatko vielä hittiyhtye Kwanin Marikon? Vaihtoi täysin alaa: tältä hän näyttää nyt!

    10. 10

      Autoilija ajoi ikkunat huurussa ABC-asemalle, eikä poliisi ”ollut 20 vuoden aikana nähnyt yhtä tyhmää miestä”

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Petri, 30, painoi yli 130 kiloa – teki uudenvuodenkrapulassa päätöksen muutoksesta ja on nyt SM-tason juoksija

    2. 2

      Olivia todisti hillitöntä tilannetta kuntosalilla: mies lähestyi treenaavia naisia, 21-vuotiaalta ”haiseva” vastaisku

    3. 3

      Syytös: Laura Huhtasaari plagioi osia gradustaan – yliopisto tutkii väitettä

    4. 4

      Tom Jonesin 29-vuotias poika elää kodittomana kadulla – isä ei halua olla lapsensa kanssa missään tekemisissä: ”Lapsi ei ollut suunniteltu”

    5. 5

      Dokumentti: Venäjällä halutaan Valamon aarteet takaisin ”hinnalla millä hyvänsä” – näin Putin vastasi

    6. Näytä lisää