Kotimaa

Maataloustuet julki: Katso top-listat maakunnittain ja tuttujen nimien tuet

Julkaistu: , Päivitetty:

Suomen suurimmat maataloustuen saajat vuonna 2013 on julkistettu. Katso 20 suurinta ja myös maakuntien top 20.
Maaseutuvirasto maksoi kuntien ja Ely-keskusten päätösten mukaisesti tukia yhteensä noin kaksi miljardia euroa 2013. Tukea maksettiin sekä suoraan tuensaajille että muun muassa Leader-toimintaryhmien kautta maaseudun hankkeille.

Maksetut tuet olivat viljelijätukia, hanke-, yritys- ja rakennetukia, markkinatukia ja muita kuten esimerkiksi varastointiin ja menekinedistämiseen tarkoitettuja tukia.

Euroopan maatalouden tukirahastosta (maataloustukirahasto) maksettiin sekä EU:n kokonaan että EU:n osaksi rahoittamia tukia.

Euroopan maaseudun kehittämisen maatalousrahaston (maaseuturahasto) tuet sisälsivät sekä EU:n että kansallisen rahoitusosuuden. EU:n rahoittamien tukien lisäksi Suomessa maksettiin kansallisia tukia.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Antti Herlin sai yli 250 000 euron maataloustuet



Koneen hallituksen puheenjohtaja Antti Herlin sai viime vuonna maataloustukea lähes 254 000 euroa, ilmenee Maaseutuviraston tilastoista. Herlin harjoittaa tilallaan Kirkkonummella nautakarjataloutta.

Talousvaikuttaja Björn Wahlroos sai tukea viljanviljelyyn 242 000 euroa.

Keskustan entinen kansanedustaja ja eurovaaliehdokas Timo Kaunisto sai 108 000 euroa ja entinen ralliautoilija Tommi Mäkinen 45 000 euroa.




Sija Maakunta Tuensaajan nimi Kuntanimi Maksetut maat.tuet
        yhteensä, euro
1 Uusimaa MAASEUDUN SIVISTYSLIITTO RY HELSINKI 843 248,72
2 Uusimaa G.O.H.LANTBR.SAMMANSL. SIUNTIO 704 321,03
3 Uusimaa AHLQVIST NIKO OLAVI LOHJA 597 390,37
4 Uusimaa SAARINEN KATI KAROLIINA HYVINKÄÄ 497 459,20
5 Uusimaa POCKARGÅRD ÄG BORUP HAKON NIELS O K LAPINJÄRVI 394 643,43
6 Uusimaa BOSGÅRD OY PORVOO 392 140,22
7 Uusimaa MAASEUDUN SIVISTYSLIITTO HELSINKI 373 779,48
8 Uusimaa JBS KK PORVOO 342 859,54
9 Uusimaa TYÖTEHOSEURA RY HELSINKI 338 640,09
10 Uusimaa MTKK TAPIO HELSINKI 337 463,11
11 Uusimaa WICKSTRÖM KIM BROR SIPOO 293 418,07
12 Uusimaa STJERNVALL HANS CHRISTIAN MÄNTSÄLÄ 287 905,99
13 Uusimaa NURMI ÜLLE RAASEPORI 271 455,06
14 Uusimaa OY FORSBY GÅRD AB LOVIISA 266 770,44
15 Uusimaa ANTTILA HANNU RIKHARD MYRSKYLÄ 260 657,71
16 Uusimaa HERLIN ANTTI JUHANI KIRKKONUMMI 253 702,52
17 Uusimaa SOHLBERG SEBASTIAN JARL VIKTOR SIUNTIO 253 259,31
18 Uusimaa MAATALOUSYHTYMÄ TAPIO MALÉN JA MIKA LAPINJÄRVI 252 123,02
19 Uusimaa WECKSTRÖM KAARLE MATHIAS RAASEPORI 250 041,90
20 Uusimaa ROSENLEW WILHELM SEBASTIAN HELSINKI 243 854,41
1 Varsinais-Suomi VARSINAIS-SUOMEN ELY-KESKUS TURKU 1 103 920,43
2 Varsinais-Suomi TURUN YLIOPISTO TURKU 625 965,47
3 Varsinais-Suomi LAAKSONEN TIMO TAPANI LIETO 598 691,76
4 Varsinais-Suomi HUISKULAN PUUTARHA OY TURKU 548 640,00
5 Varsinais-Suomi MÄEN MAATILA KY SALO 505 336,64
6 Varsinais-Suomi OKSASEN PUUTARHA OY TURKU 482 299,19
7 Varsinais-Suomi MAATALOUSYHTYMÄ KOSKINEN DOUGLAS, K PÖYTYÄ 442 164,36
8 Varsinais-Suomi FORSS ANNE-CAROLINE JOHANNA KEMIÖNSAARI 418 084,80
9 Varsinais-Suomi MAATALOUSYHTYMÄ RUOHONEN JOUNI, RUO AURA 404 675,61
10 Varsinais-Suomi LIITOLA ERKKI ANTERO NAANTALI 398 212,52
11 Varsinais-Suomi MAATALOUSYHTYMÄ TOIVONEN ANTTI JA T SAUVO 387 901,40
12 Varsinais-Suomi LEHTINEN TIMO TAUNO PAIMIO 374 163,12
13 Varsinais-Suomi PULLINEN JYRKI PELLERVO LOIMAA 367 933,74
14 Varsinais-Suomi HYVÄKKÄ RISTO MATTI SOMERO 349 012,63
15 Varsinais-Suomi PARGAS STAD PARAINEN 343 651,29
16 Varsinais-Suomi LEPOLAN PUUTARHA OY TURKU 341 299,50
17 Varsinais-Suomi LIHATUKKU JOUNI PARTANEN OY TURKU 339 773,54
18 Varsinais-Suomi JENSEN ÅKE HENRIK SALO 331 997,69
19 Varsinais-Suomi SIMO PIETILÄN TILA OY LOIMAA 330 685,93
20 Varsinais-Suomi MAATALOUSYHTYMÄ RIUTTASKORPI ANTTI LOIMAA 325 259,31
1 Satakunta SATAFOOD KEHITTÄMISYHDISTYS RY HUITTINEN 755 214,92
2 Satakunta PYHÄJÄRVI-INSTITUUTTI EURA 667 210,45
3 Satakunta KOIVUMÄKI JYRKI ARI VALTTERI JÄMIJÄRVI 649 470,26
4 Satakunta MUSTAKOSKEN PUUTARHA OY KARVIA 611 726,47
5 Satakunta MAATALOUSYHTYMÄ TENHON TILA ULVILA 589 167,47
6 Satakunta HAUTAKORPI ESKO JOHANNES KARVIA 531 835,69
7 Satakunta HAKANEN JARKKO TANELI HONKAJOKI 470 180,74
8 Satakunta MATINTALO JYRI ANTERO HUITTINEN 431 388,07
9 Satakunta HARJUNMAA-LEVONEN TERHI ANN-MARI HUITTINEN 355 843,10
10 Satakunta LAHTINEN PEKKA JOHANNES KOKEMÄKI 355 026,25
11 Satakunta HONKAJOEN MOOTTORIKERHO RY HONKAJOKI 339 850,04
12 Satakunta HIETALUOMA JAAKKO KALEVA KARVIA 313 815,53
13 Satakunta ALA-HAAVISTO HENRIK TAPANI HUITTINEN 310 436,02
14 Satakunta KARHUSEUTU RY PORI 290 655,49
15 Satakunta MAATALOUSYHTYMÄ AHOLA AKU JA AHOLA MERIKARVIA 285 764,92
16 Satakunta TOIVO TYYKILÄ OY EURAJOKI 283 865,46
17 Satakunta AGROSET OY HUITTINEN 277 567,94
18 Satakunta JARTTU OY HUITTINEN 274 336,42
19 Satakunta BROICO OY HUITTINEN 272 008,61
20 Satakunta BÄRLUND ARTO RAINER NAKKILA 266 453,46
1 Kanta-Häme MTT JOKIOISTEN KARTANOT JOKIOINEN 890 438,46
2 Kanta-Häme MAA- JA ELINTARVIKETALOUDEN TUTKIMU JOKIOINEN 349 245,94
3 Kanta-Häme LAAKSONEN MATTI VILHELM YPÄJÄ 330 136,88
4 Kanta-Häme HÄMEEN AMMATILLISEN KORKEAKOULUTUKS HÄMEENLINNA 318 937,36
5 Kanta-Häme ALASTALO KALLE VELI-JUSSI HAUSJÄRVI 316 962,00
6 Kanta-Häme MÄNKI MARKO JUHA UOLEVI JOKIOINEN 309 057,09
7 Kanta-Häme MAATALOUSYHTYMÄ ALI-LEKKALA EIJA, A TAMMELA 303 870,92
8 Kanta-Häme MTT/KASVINSUOJELU/KASVINTUOTANNON T JOKIOINEN 289 017,02
9 Kanta-Häme ETELÄISEN MAASEUDUN OSAAJAT EMO RY RIIHIMÄKI 284 805,12
10 Kanta-Häme HYYTIÄINEN ARTO VEIKKO KALEVI FORSSA 277 916,52
11 Kanta-Häme MAATALOUSYHTYMÄ LASSILA ERKKI JA LA HATTULA 267 308,87
12 Kanta-Häme MTT MAA- JA ELINTARVIKETALOUDEN TUT JOKIOINEN 253 621,53
13 Kanta-Häme VIEHKO OY HÄMEENLINNA 252 509,88
14 Kanta-Häme MTT, KASVINTUOTANNON TUTKIMUS JOKIOINEN 241 528,99
15 Kanta-Häme MAATALOUSYHTYMÄ LÄNNINKI AKU JA LÄN FORSSA 237 363,65
16 Kanta-Häme ALASTALO ARTO OLAVI HAUSJÄRVI 232 050,33
17 Kanta-Häme KAIRAMO ARTO HENRIK HATTULA 228 603,44
18 Kanta-Häme LINDHOLM PERTTI JOHANNES HÄMEENLINNA 223 925,71
19 Kanta-Häme ROSENLEW INGA CECILIA HATTULA 222 990,65
20 Kanta-Häme NÄSI JANNE MARKKU ILMARI HÄMEENLINNA 220 832,92
1 Pirkanmaa AGRITOUKOLA OY KANGASALA 573 291,86
2 Pirkanmaa SIPILÄ JUHA MATTI EERIKKI SASTAMALA 456 909,55
3 Pirkanmaa MATTILA ANTTI-MATTI SASTAMALA 436 574,20
4 Pirkanmaa MAATALOUSYHTYMÄ FURUHJELM CHRISTINE URJALA 427 072,91
5 Pirkanmaa JÄRVENPÄÄ EERO JUHANI HÄMEENKYRÖ 426 812,52
6 Pirkanmaa VON KONOW BJÖRN-JOHAN BERNDT VALKEAKOSKI 420 367,27
7 Pirkanmaa MAATALOUSYHTYMÄ SALIN VIRRAT 403 727,62
8 Pirkanmaa KUUSISTO SAKARI KALERVO ORIVESI 350 075,14
9 Pirkanmaa OKSANEN SAMI TAPANI KANGASALA 345 580,57
10 Pirkanmaa KOUVO JUHA ERKKI PUNKALAIDUN 312 836,66
11 Pirkanmaa AHLMANIN KOULUN SÄÄTIÖ TAMPERE 309 128,94
12 Pirkanmaa LEHTINEN KATRI ANNELI KIHNIÖ 308 870,06
13 Pirkanmaa PIILOLA JUHA-PEKKA PARKANO 303 722,86
14 Pirkanmaa PESSI ANTTI JUHANI RUOVESI 291 446,47
15 Pirkanmaa VERKKO-OSUUSKUNTA YSINETTI ORIVESI 290 000,01
16 Pirkanmaa SALO JANI KALERVO AKAA 288 820,91
17 Pirkanmaa HIRVELÄ JUHANI JAAKKO ANTERO PARKANO 287 013,39
18 Pirkanmaa OJALA ASKO ERKKI JUHANI IKAALINEN 285 378,72
19 Pirkanmaa PUONTI ERKKI VIHTORI IKAALINEN 284 341,98
20 Pirkanmaa IKAALISTEN LUOMU OY IKAALINEN 279 215,48
1 Päijät-Häme SUOMEN METSÄKESKUS LAHTI 791 501,26
2 Päijät-Häme VUORINEN MATTI HOLLOLA 757 537,94
3 Päijät-Häme PEKKO JUHA MIKA OLAVI ORIMATTILA 567 930,58
4 Päijät-Häme P-H KOULUTUSKONS.LAHDEN AMK MATKAIL LAHTI 463 870,47
5 Päijät-Häme JAAKKOLA KALLE MATTI JUHANA PADASJOKI 427 607,26
6 Päijät-Häme SAARINEN ANTTI OLAVI SYSMÄ 386 647,04
7 Päijät-Häme LAIHO JUHA-MATTI KÄRKÖLÄ 361 259,55
8 Päijät-Häme SIMOLA PERTTI TUOMAS ORIMATTILA 350 455,28
9 Päijät-Häme PÄIJÄT-HÄMEEN LIITTO LAHTI 332 046,14
10 Päijät-Häme LEHTINEN MIKKO SAKARI KÄRKÖLÄ 281 113,89
11 Päijät-Häme NIEMINEN MARKKU ASSER SYSMÄ 280 666,89
12 Päijät-Häme KAILANIEMI RISTO LEO JUHANI ASIKKALA 269 680,41
13 Päijät-Häme METSÄKANGAS MIKKO ILMARI ASIKKALA 258 638,63
14 Päijät-Häme PARIKKA ANSSI TUOMAS HEINOLA 251 217,91
15 Päijät-Häme MÖRTTINEN HEIKKI TAPIO KÄRKÖLÄ 235 873,59
16 Päijät-Häme AHTIAINEN JANI KALEVI ORIMATTILA 234 550,81
17 Päijät-Häme MÄKELÄ HEIKKI OLAVI LAHTI 227 643,16
18 Päijät-Häme KIVELÄ TUOMO KALEVI SYSMÄ 212 216,40
19 Päijät-Häme SYSMÄN KUNTA SYSMÄ 210 341,01
20 Päijät-Häme KOULUTUSKESKUS SALPAUS / PHKK LAHTI 209 245,59
1 Kymenlaakso MAATALOUSYHTYMÄ ROIMOLA ANNE, JUHO, MIEHIKKÄLÄ 434 657,60
2 Kymenlaakso POHJOIS-KYMEN KASVU RY KOUVOLA 431 782,57
3 Kymenlaakso KEHITTÄMISYHDISTYS SEPRA RY HAMINA 384 729,78
4 Kymenlaakso MAATALOUSYHTYMÄ HARJU ESA SEKÄ SYDÄ KOUVOLA 325 829,28
5 Kymenlaakso NAKKO TIMO JUHANI KOUVOLA 323 307,41
6 Kymenlaakso POUSIN PUUTARHA OY HAMINA 268 964,60
7 Kymenlaakso ETELÄ-ELIMÄEN VESIOSUUSKUNTA KOUVOLA 252 442,05
8 Kymenlaakso AHOLA HANNU,JUHA, ERKKI JA RITVA KOUVOLA 244 584,79
9 Kymenlaakso VILJAKALLIO OY KOUVOLA 240 864,27
10 Kymenlaakso KOUVOLA INNOVATION OY KOUVOLA 240 212,77
11 Kymenlaakso CURSOR OY KOTKA 233 170,79
12 Kymenlaakso NÄKKIMISTÖN MAITO OY KOUVOLA 223 236,74
13 Kymenlaakso NISSILÄ KARI JUHANI KOUVOLA 218 247,13
14 Kymenlaakso KYMIJOEN VESI JA YMPÄRISTÖ RY KOUVOLA 208 610,86
15 Kymenlaakso MAATALOUSYHTYMÄ HANNOLA LASSE JA MA KOUVOLA 203 615,67
16 Kymenlaakso LEITAMO TIMO JUHANI KOUVOLA 192 074,55
17 Kymenlaakso METSOLA JAANA HANNELE HAMINA 187 296,28
18 Kymenlaakso MAATALOUSYHTYMÄ PIRINEN JARKKO JA J IITTI 180 404,38
19 Kymenlaakso MAATALOUSYHTYMÄ HASU TOMMI-TAPANI J KOUVOLA 178 241,23
20 Kymenlaakso KYMIJOEN NUORISOYHDISTYS RY KOUVOLA 177 058,15
1 Etelä-Karjala OY ANSARI-YHTYMÄ LUUMÄKI 877 826,00
2 Etelä-Karjala PROAGRIA ETELÄ-SUOMI RY LAPPEENRANTA 769 488,44
3 Etelä-Karjala REPO TERO VILLE LAPPEENRANTA 450 449,31
4 Etelä-Karjala PARVINEN VESA KALERVO PARIKKALA 332 362,11
5 Etelä-Karjala PETTÄINMÄKI OY PARIKKALA 305 967,66
6 Etelä-Karjala SAPAROKUJA OY LUUMÄKI 275 937,99
7 Etelä-Karjala LAPPEENRANNAN KAUPUNKI LAPPEENRANTA 270 384,60
8 Etelä-Karjala MAITOTIIMI AVOIN YHTIÖ SAVITAIPALE 259 255,08
9 Etelä-Karjala KOSONEN REIMA JUHA PETTERI PARIKKALA 233 405,02
10 Etelä-Karjala VESTERINEN JARMO MATTI RUOKOLAHTI 225 061,77
11 Etelä-Karjala ETELÄ-KARJALAN KÄRKI-LEADER RY PARIKKALA 223 072,74
12 Etelä-Karjala LAPATTO VESA-MATTI SAVITAIPALE 218 267,62
13 Etelä-Karjala KÄLVIÄINEN JUHA-MATTI PIETARI LAPPEENRANTA 208 015,98
14 Etelä-Karjala LAPPEENRANNAN TEKNILLINEN YLIOPISTO LAPPEENRANTA 207 623,74
15 Etelä-Karjala TUJULA ESA ILMARI LAPPEENRANTA 169 035,36
16 Etelä-Karjala KAAKKOIS-SUOMEN 4H-PIIRI RY LAPPEENRANTA 166 804,97
17 Etelä-Karjala MAATALOUSYHTYMÄ NEUVONEN PAAVO JOHA PARIKKALA 159 474,99
18 Etelä-Karjala RONI JUHA OLAVI LAPPEENRANTA 157 710,00
19 Etelä-Karjala HÄLVÄ PASI OLLI MIKAEL PARIKKALA 157 386,04
20 Etelä-Karjala ETELÄ-KARJALAN VIRKISTYSALUESÄÄTIÖ LAPPEENRANTA 156 407,84
1 Etelä-Savo PROAGRIA ETELÄ-SAVO RY MIKKELI 905 284,64
2 Etelä-Savo HELSINGIN YLIOPISTO RURALIA-INSTITU MIKKELI 601 377,41
3 Etelä-Savo JUVAN MUUMAA AVOIN YHTIÖ JUVA 500 756,84
4 Etelä-Savo MAATALOUSYHTYMÄ KARHU SIRPA TIILIKK MIKKELI 438 966,91
5 Etelä-Savo ANTTONEN JAAKKO ELIAS JOROINEN 424 690,44
6 Etelä-Savo NOUSIAINEN JUKKA OLAVI SAVONLINNA 397 825,13
7 Etelä-Savo HARJUN LUOMU OY MIKKELI 387 596,48
8 Etelä-Savo MIKKELIN PUHELIN OYJ MIKKELI 351 017,19
9 Etelä-Savo LUKKARINEN ANTTI VILLE OLAVI RANTASALMI 334 829,38
10 Etelä-Savo FAMIFARM OY JOROINEN 324 805,44
11 Etelä-Savo PAUNONEN MATTI JUHANA JUVA 318 659,97
12 Etelä-Savo RAJUPUSU LEADER RY JUVA 306 584,36
13 Etelä-Savo NYKÄNEN ARTO ESKO TAPIO RANTASALMI 299 943,70
14 Etelä-Savo SORJONEN JUKKA ANTERO SULKAVA 280 459,37
15 Etelä-Savo PAJUNEN ARTO JUHANI SAVONLINNA 252 824,15
16 Etelä-Savo PARTAHARJUN PUUTARHA OY PIEKSÄMÄKI 247 483,60
17 Etelä-Savo VILJAKAINEN JUHA KALEVI RANTASALMI 247 426,17
18 Etelä-Savo HÄKKINEN JUHA MARKO ANTERO KANGASNIEMI 244 188,94
19 Etelä-Savo GROTENFELT NILS BERNDT JULIUS JUVA 242 966,78
20 Etelä-Savo KIINTEISTÖYHTYMÄ LAPPALAINEN MIKKO RANTASALMI 231 058,07
1 Pohjois-Savo ISKOLA OY SONKAJÄRVI 758 443,44
2 Pohjois-Savo MAATALOUSYHTYMÄ UUKSUNEN HELVI TOMI PIELAVESI 607 399,81
3 Pohjois-Savo SAVONIA-AMMATTIKORKEAKOULUN KY KUOPIO 586 359,14
4 Pohjois-Savo PROAGRIA POHJOIS-SAVO KUOPIO 519 711,31
5 Pohjois-Savo ELOVAARA MIKKO KUSTAA KIURUVESI 509 430,39
6 Pohjois-Savo VEHVILÄINEN PEKKA TAPANI SIILINJÄRVI 471 513,32
7 Pohjois-Savo MAATALOUSYHTYMÄ HYVÄRINEN NIKO JA P KIURUVESI 461 650,09
8 Pohjois-Savo MILKKIVEI OY KIURUVESI 452 194,53
9 Pohjois-Savo TORIPIHA OY VESANTO 446 454,77
10 Pohjois-Savo MAATALOUSYHTYMÄ HUOVINEN ANTTI JOUN VIEREMÄ 433 895,76
11 Pohjois-Savo KÄRKKÄINEN TIMO MIKAEL KIURUVESI 413 112,36
12 Pohjois-Savo ALUEKEHITYSSÄÄTIÖ SONKAJÄRVI 410 141,37
13 Pohjois-Savo SUIHKONEN PETRI JUHANI SUONENJOKI 344 098,43
14 Pohjois-Savo ELOVAARA ANTTI EEMELI KIURUVESI 335 981,98
15 Pohjois-Savo MIKKO ELOVAARA OY KIURUVESI 331 908,93
16 Pohjois-Savo RAUTAVAARAN TIETOVERKKO-OSUUSKUNTA RAUTAVAARA 325 021,27
17 Pohjois-Savo MAATALOUSYHTYMÄ AUVINEN ESA NIKO JA KIURUVESI 314 432,65
18 Pohjois-Savo MTY TIKKA KIURUVESI 311 008,92
19 Pohjois-Savo MAITOAHO AVOIN YHTIÖ KIURUVESI 304 351,09
20 Pohjois-Savo JÄÄSKELÄINEN MARKO ANTTI KUOPIO 293 160,27
1 Pohjois-Karjala POHJOIS-KARJALAN TIETOVERKKO-OSUUSK RÄÄKKYLÄ 587 730,12
2 Pohjois-Karjala PROAGRIA POHJOIS-KARJALA RY JOENSUU 568 415,36
3 Pohjois-Karjala LINTUNEN JUKKA EINO ANTERO TOHMAJÄRVI 533 892,31
4 Pohjois-Karjala ERONEN VESA PETRI LIPERI 490 182,23
5 Pohjois-Karjala RAUMAS OY TOHMAJÄRVI 446 751,37
6 Pohjois-Karjala TAHVANAINEN TIMO EERIKKI JOENSUU 421 553,20
7 Pohjois-Karjala FINEXCEL OY LIPERI 392 366,47
8 Pohjois-Karjala SAUKKONEN ESA TAPIO LIPERI 388 091,25
9 Pohjois-Karjala POHJOIS-KARJALAN MAAKUNTALIITTO JOENSUU 367 459,21
10 Pohjois-Karjala KOIVIKON KARTANO OY KITEE 364 232,61
11 Pohjois-Karjala MAKKONEN HENRI EEMELI RÄÄKKYLÄ 359 299,00
12 Pohjois-Karjala LIPERI-SEURA RY LIPERI 332 960,54
13 Pohjois-Karjala MAATALOUSYHTYMÄ NIIRANEN KARI, MIKK LIPERI 320 001,80
14 Pohjois-Karjala MAATALOUSYHTYMÄ AHLQVIST TOHMAJÄRVI 316 686,35
15 Pohjois-Karjala NAVETTAVALKEA OY JOENSUU 313 072,31
16 Pohjois-Karjala MURTO-KOIVISTO SUVI PÄIVIKKI POLVIJÄRVI 309 451,11
17 Pohjois-Karjala TUONONEN MARKO JUHANI JUUKA 306 306,54
18 Pohjois-Karjala POHJOIS-KARJALAN KOULUTUSKUNTAYHTYM JOENSUU 305 648,85
19 Pohjois-Karjala SÄÄMÄNEN OLLI HEIKKI JUHANI NURMES 305 514,31
20 Pohjois-Karjala KORTELAINEN VILLE-PAAVO NURMES 293 634,02
1 Keski-Suomi JYVÄSKYLÄN AMMATTIKORKEAKOULU JYVÄSKYLÄ 1 012 302,19
2 Keski-Suomi JYVÄSKYLÄN AMMATTIKORKEAKOULU OY JYVÄSKYLÄ 537 873,30
3 Keski-Suomi MAASEUDUN KEHITTÄMISYHD.VIISARI RY SAARIJÄRVI 450 059,67
4 Keski-Suomi SUO OY JYVÄSKYLÄ 434 634,47
5 Keski-Suomi JUKOLAN MAITOTILA OY JOUTSA 403 233,85
6 Keski-Suomi AUDEJEW MIKA JOHANNES KYYJÄRVI 337 094,40
7 Keski-Suomi SUMIOINEN JARKKO EMIL KUHMOINEN 304 745,78
8 Keski-Suomi MAATALOUSYHTYMÄ KOKKILA OTTO JA TOP PETÄJÄVESI 302 875,42
9 Keski-Suomi HOLLANTI JYRKI VILHO JOHANNES PIHTIPUDAS 283 761,22
10 Keski-Suomi KEHITTÄMISYHTIÖ WITAS OY VIITASAARI 278 317,46
11 Keski-Suomi OHELAN TILA JYVÄSKYLÄ 250 564,69
12 Keski-Suomi RIIHONEN JANNE MARKKU KEURUU 249 451,30
13 Keski-Suomi JAATINEN ANTERO OLAVI TOIVAKKA 242 180,04
14 Keski-Suomi MENNALA ANSSI ANTTI ALFRED JÄMSÄ 234 615,89
15 Keski-Suomi MULI VEIJO ANTERO ÄÄNEKOSKI 229 386,90
16 Keski-Suomi KESKI-SUOMEN ELY-KESKUS JYVÄSKYLÄ 229 215,93
17 Keski-Suomi ONALI JUHA-MATTI JOUTSA 225 572,01
18 Keski-Suomi LÄHTEINEN TIINA HANNELE KANNONKOSKI 225 275,53
19 Keski-Suomi TUUKKANEN ANTTI TUOMAS KYYJÄRVI 221 217,05
20 Keski-Suomi MÄKELÄ JUKKA MARKKU JA MARTTI PIHTIPUDAS 219 374,40
1 Etelä-Pohjanmaa PROAGRIA ETELÄ-POHJANMAA SEINÄJOKI 1 239 871,47
2 Etelä-Pohjanmaa TIKAN MAATILA OY KURIKKA 959 380,17
3 Etelä-Pohjanmaa HH JALASTO OY KAUHAVA 771 378,79
4 Etelä-Pohjanmaa SUOMEN METSÄKESKUS SEINÄJOKI 747 342,38
5 Etelä-Pohjanmaa KUJALA JANNE KUSTAA SEINÄJOKI 740 290,48
6 Etelä-Pohjanmaa SEINÄJOEN SEUDUN KEHITTÄMISYHDISTYS ILMAJOKI 663 637,04
7 Etelä-Pohjanmaa SEINÄJOEN KOULUTUSKUNTAYHTYMÄ MAA- ILMAJOKI 605 088,05
8 Etelä-Pohjanmaa KOLJONEN AARO JUHANI TEUVA 572 746,62
9 Etelä-Pohjanmaa KOSKENOJAN TILA OY JALASJÄRVI 547 613,00
10 Etelä-Pohjanmaa PICNUS OY JALASJÄRVI 475 493,18
11 Etelä-Pohjanmaa KARKAUS HANNU JOHANNES KAUHAVA 475 283,93
12 Etelä-Pohjanmaa VERKKO-OSUUSKUNTA KUUSKAISTA KUORTANE 460 969,85
13 Etelä-Pohjanmaa SUKUVAARA HARRI TONI MIKAEL LAPUA 446 228,42
14 Etelä-Pohjanmaa KANTONIEMI JUHA YRJÖ ÄHTÄRI 437 218,19
15 Etelä-Pohjanmaa JUUSTOPORTTI FOOD OY JALASJÄRVI 433 776,71
16 Etelä-Pohjanmaa ISTOLAHTI TAPIO JUHANI SEINÄJOKI 432 203,97
17 Etelä-Pohjanmaa AISAPARI RY KAUHAVA 429 457,07
18 Etelä-Pohjanmaa ILKKA KIMMO PETRI LAPUA 427 294,56
19 Etelä-Pohjanmaa WIRTAKANGAS OY KUORTANE 409 037,01
20 Etelä-Pohjanmaa KORKEAMÄKI ARTO JUHANI KARIJOKI 407 964,42
1 Pohjanmaa OY ÖSTERLUND & PAAVOLA AB NÄRPIÖ 490 216,89
2 Pohjanmaa HULDÉNS NÖT AB KRUUNUPYY 472 509,20
3 Pohjanmaa ÅSBRO MJÖLK, ÖPPET BOLAG KRUUNUPYY 440 562,70
4 Pohjanmaa LILLBACKA GÖSTA OLOF VÖYRI 371 883,56
5 Pohjanmaa OY GULIN AB NÄRPIÖ 366 433,31
6 Pohjanmaa NYMANS LANTBRUK AB KRUUNUPYY 351 436,21
7 Pohjanmaa JAN-ERIK SIGG AB NÄRPIÖ 348 199,40
8 Pohjanmaa MAATALOUSYHTYMÄ GRANBACKA KENNET, H KRUUNUPYY 344 873,19
9 Pohjanmaa KNUTS ANDERS JAN ALVAR PEDERSÖREN KUNTA 338 712,02
10 Pohjanmaa SÖDERGÅRD HARALD KARL-JOHAN VÖYRI 318 281,72
11 Pohjanmaa ÖSTRÖMIN PERUNATUOTE OY AB KRISTIINANKAUPUNKI 316 492,51
12 Pohjanmaa ISONKYRÖN KUNTA ISOKYRÖ 314 789,27
13 Pohjanmaa OJALA JUKKA KALEVI ISOKYRÖ 301 003,08
14 Pohjanmaa BÖRJE IVARS AB NÄRPIÖ 293 832,00
15 Pohjanmaa GÄDDNÄS MARKUS KARL-AXEL LUOTO 292 777,98
16 Pohjanmaa FINLANDS SKOGSCENTRAL VAASA 286 567,23
17 Pohjanmaa INGVES SAMUEL CARL SEBASTIAN KRISTIINANKAUPUNKI 274 012,02
18 Pohjanmaa LANDETS GRÖNSAKER NÄRPES AB NÄRPIÖ 268 919,69
19 Pohjanmaa LEVON-INSTITUUTTI, VAASAN YLIOPISTO VAASA 265 123,99
20 Pohjanmaa GÅRDSBRUKSSL. JUTHMAN TOR, ROSITA O NÄRPIÖ 247 197,65
1 Keski-Pohjanmaa UUSITALO MARKO HANNU MATIAS KANNUS 519 426,60
2 Keski-Pohjanmaa ISOAHO LEINO SIMO ANTERO KOKKOLA 455 206,52
3 Keski-Pohjanmaa MAATALOUSYHTYMÄ KLEMOLA PEKKA/PETRI KOKKOLA 363 612,39
4 Keski-Pohjanmaa ETELÄKANGAS AVOIN YHTIÖ VETELI 323 562,42
5 Keski-Pohjanmaa SAARELA HANNU, MAIJA JA VILLE MAATA VETELI 315 765,50
6 Keski-Pohjanmaa MAATALOUSYHTYMÄ YLI-TOKOLA TIMO VES KANNUS 294 797,07
7 Keski-Pohjanmaa HANSSON STEN MIKAEL KOKKOLA 280 837,95
8 Keski-Pohjanmaa SYVÄKOSKI MIKA JANNE SAKARI KAUSTINEN 273 010,55
9 Keski-Pohjanmaa MUKKALA SAMI ANTTI KOKKOLA 272 743,80
10 Keski-Pohjanmaa JUNTTILA JARI TAPIO KANNUS 264 559,68
11 Keski-Pohjanmaa MAATALOUSYHTYMÄ KELLOKOSKI KALLE JA VETELI 263 252,79
12 Keski-Pohjanmaa AVOIN YHTIÖ MAITOKANNUS KANNUS 256 510,95
13 Keski-Pohjanmaa KOIVUKOSKI MIKKO TAPANI PERHO 254 201,40
14 Keski-Pohjanmaa PORANEN PEKKA JUHANI PERHO 253 914,71
15 Keski-Pohjanmaa MIKKOLA TEEMU JOHANNES KANNUS 253 540,73
16 Keski-Pohjanmaa JÄRVELÄN PUUTARHA OY KOKKOLA 248 432,20
17 Keski-Pohjanmaa PAAVOLA KARI OLAVI KAUSTINEN 245 448,69
18 Keski-Pohjanmaa MAATALOUSYHTYMÄ ISOHANNI ALEKSI JAN KANNUS 245 355,55
19 Keski-Pohjanmaa HAAPANIEMI TUOMO ARTO JOHANNES TOHOLAMPI 237 778,09
20 Keski-Pohjanmaa PAAVOLA PETRI JOHANNES KAUSTINEN 215 958,55
1 Pohjois-Pohjanmaa PROAGRIA OULU RY OULU 1 254 267,84
2 Pohjois-Pohjanmaa MTT RUUKKI OULU 1 229 601,77
3 Pohjois-Pohjanmaa OULUN SEUDUN AMMATTIKORKEAKOULU LUO OULU 1 079 446,90
4 Pohjois-Pohjanmaa BULLSTOP OY KALAJOKI 798 060,30
5 Pohjois-Pohjanmaa KESKIPISTE-LEADER RY KÄRSÄMÄKI 731 235,80
6 Pohjois-Pohjanmaa OHTAMAA HEIKKI ANTERO NIVALA 659 643,53
7 Pohjois-Pohjanmaa MÄKINEN ANTTI SAKARI SIIKAJOKI 604 581,63
8 Pohjois-Pohjanmaa PIETOLAN TILA OY SIIKAJOKI 570 625,71
9 Pohjois-Pohjanmaa TOPPILA ARI-PEKKA PAAVALI SIIKAJOKI 548 801,28
10 Pohjois-Pohjanmaa MAATALOUSYHTYMÄ TUURA KALAJOKI 515 283,92
11 Pohjois-Pohjanmaa POHJOIS-POHJANMAAN LIITTO OULU 498 484,49
12 Pohjois-Pohjanmaa KALLION TILA OY NIVALA 482 526,45
13 Pohjois-Pohjanmaa SIEVIN KUNTA SIEVI 455 952,75
14 Pohjois-Pohjanmaa KUKKOHOVI RAINER OLAVI SIIKAJOKI 411 626,91
15 Pohjois-Pohjanmaa KARHO-OJAN KARJATILA OY MUHOS 406 638,65
16 Pohjois-Pohjanmaa KOILLIS-SUOMEN KEHITTÄMISYHTIÖ NATU KUUSAMO 402 305,40
17 Pohjois-Pohjanmaa MARJONIEMEN MAITO OY HAAPAJÄRVI 397 777,78
18 Pohjois-Pohjanmaa RAAPPANA HILJA KAARINA SIIKAJOKI 373 885,60
19 Pohjois-Pohjanmaa MAITOVALKAMO OY KÄRSÄMÄKI 371 454,32
20 Pohjois-Pohjanmaa ALASAARI JUKKA ANTERO NIVALA 347 933,85
1 Kainuu KAISANET OY KAJAANI 696 907,65
2 Kainuu MAATALOUSYHTYMÄ TOLONEN JUKKA KAIJA PUOLANKA 535 660,66
3 Kainuu MAA- JA ELINTARVIKETALOUDEN TUTKIMU SOTKAMO 463 336,63
4 Kainuu KAINUUN ETU OY KAJAANI 434 541,03
5 Kainuu PROAGRIA KAINUUN MAASEUTUKESKUS KAJAANI 427 136,55
6 Kainuu PUSSINEN AHTI EERO JUHANI KAJAANI 425 172,50
7 Kainuu LUKKARI EERO KUSTI JUHANI SOTKAMO 419 175,21
8 Kainuu PELSON VANKILA VAALA 326 757,76
9 Kainuu MAATALOUSYHTYMÄ MIKKONEN VEIKKO JA PUOLANKA 306 898,99
10 Kainuu KOMULAINEN JUKKA KALEVI SOTKAMO 295 202,51
11 Kainuu I & M HUUSKO OY SOTKAMO 294 753,33
12 Kainuu PÖYHÖLÄNNIEMEN VIEMÄRIOSUUSKUNTA KAJAANI 279 772,78
13 Kainuu JUNTUNEN LEO KALERVO SUOMUSSALMI 272 375,52
14 Kainuu MÄKÄRÄINEN MATTI ALPO TAPANI PUOLANKA 262 912,60
15 Kainuu POLVINEN ESA PETTERI KUHMO 250 776,33
16 Kainuu MAATALOUSYHTYMÄ KORPELAN MAITO SUOMUSSALMI 248 912,78
17 Kainuu PIKKARAINEN VELI PEKKA VAALA 246 482,06
18 Kainuu ARVOLAN KARJAPIHA OY VAALA 242 676,25
19 Kainuu KORHONEN TIMO KALEVI SOTKAMO 233 614,06
20 Kainuu KORHONEN PASI JAAKKO OSKARI SOTKAMO 221 194,70
1 Lappi ROVANIEMEN KOULUTUSKUNTAYHTYMÄ ROVANIEMI 790 414,44
2 Lappi POHJOISIMMAN LAPIN LEADER RY. SODANKYLÄN KUNTA 620 895,97
3 Lappi FRANTTI JANNE JOHANNES TORNIO 464 438,25
4 Lappi MAATALOUSYHTYMÄ JURVA ANNE, JANNE J TERVOLA 434 330,83
5 Lappi TIMOSEN TILA, MAATILAYHTYMÄ TORNIO 422 220,81
6 Lappi PONKALA OSMO EINO MATTI TORNIO 388 811,63
7 Lappi PROAGRIA LAPPI RY ROVANIEMI 380 697,47
8 Lappi ÖRN KYÖSTI ANTTI EINARI KOLARI 350 453,43
9 Lappi ALAOLLITERVO PEKKA JOHANNES TERVOLA 349 563,74
10 Lappi YLIMARTIMO EERO AKSELI TERVOLA 337 722,95
11 Lappi STENUDD VESA JUHANI TORNIO 326 410,34
12 Lappi SAVIKUJA MIKKO EELIS YLITORNIO 309 862,41
13 Lappi KOSKINEN JARMO MIKA ANTERO TORNIO 307 385,32
14 Lappi LÄÄKKÖLÄ JUHA VELI TORNIO 303 598,55
15 Lappi JSK-FARMI OY ROVANIEMI 297 398,64
16 Lappi HALLIKAINEN VELI-MATTI TERVOLA 285 028,20
17 Lappi KUHA MAURI OLAVI RANUA 284 508,95
18 Lappi MYKKÄLÄ AKI ERIK MIKAEL TORNIO 283 527,80
19 Lappi NEITOLA PENTTI JUHANI SODANKYLÄN KUNTA 278 342,87
20 Lappi LAPIN 4H-PIIRI RY ROVANIEMI 274 985,70
1 Ahvenanmaa ÖSTERGÅRDS MJÖLK AB SUND 235 607,14
2 Ahvenanmaa GUSTAFSSON DICK ALBERT JOACHIM JOMALA 107 618,85
3 Ahvenanmaa PAULSON EVERT GÖRAN LUMPARLAND 92 371,61
4 Ahvenanmaa GUSTAVSSON HENRIK KAJ FINSTRÖM 78 758,81
5 Ahvenanmaa STRAND LENNART INGOLF GETA 78 107,98
6 Ahvenanmaa ERIKSSON BERNT ERIK RAGNVALD JOMALA 77 124,62
7 Ahvenanmaa ERIKSSON JAN KARL-ERIK LUMPARLAND 77 091,75
8 Ahvenanmaa PELLAS JOHAN MIKAEL FINSTRÖM 74 112,00
9 Ahvenanmaa FELLMAN ROGER STIG OLE FÖGLÖ 68 222,02
10 Ahvenanmaa PETTERSSON ULF KRISTIAN KUMLINGE 67 246,34
11 Ahvenanmaa ERIKSSON JAN-HÅKAN ALARIK HAMMARLAND 66 683,36
12 Ahvenanmaa LINDHOLM DAN ANDERS NICLAS VÅRDÖ 64 744,21
13 Ahvenanmaa DAHLMAN AXEL WILHELM ZACHARIAS FINSTRÖM 62 198,61
14 Ahvenanmaa KARLSSON HENRIK MATS ALARIK JOMALA 61 334,84
15 Ahvenanmaa DANIELSSON MARCUS CARL VIKING SOTTUNGA 60 848,00
16 Ahvenanmaa JOSEFSSON VOLMER ELOF HAMMARLAND 60 837,28
17 Ahvenanmaa TOMTENS MJÖLK AB SALTVIK 60 825,47
18 Ahvenanmaa PEHRSSON PER JOHAN GUSTAV VÅRDÖ 60 179,27
19 Ahvenanmaa PETTERSSON TOMAS MIKAEL SOTTUNGA 59 326,49
20 Ahvenanmaa BOMANSON FREJ HANS HARALD SALTVIK 58 920,67

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt